Onko teidän lapsi tehnyt jotain "pahaa"? Miten suhtauduitte?
Iltalehdessä on meneillään tämmöinen kysely http://www.iltalehti.fi/perhe/2013080917350786_pr.shtml.
Ilmeisesti jotain juttua tekevät aiheesta. Ihan hyvä, jos tulisi asiallinen juttu. Tuli itsellä mieleen, miten hankala oli suhtautua omaan lapseen, kun jäi kiinni toisen lapsen rankasta kiusaamisesta. Oli mukana porukassa, joka oli jahdannut paria nuorempaa tenavaa ja tuottaneet ilmeisen tahallaan kipua, kun kiinni saivat.
Hirveä järkytys se itselle oli, kun aina on yrittänyt kasvattaa lasta niin, ettei saa kiusata tai satuttaa muita. Myönnän, että jonkin aikaa meni, että pystyi suhtautumaan lapseen normaalisti. Katui kyllä ja asiasta puhuttiin, mutta jotenkin luottamus meni hetkeksi. Ja hävetti.
Millaisia tilanteita muilla on ollut?
Kommentit (4)
Kävin pitkän keskustelun sen peilissä näkyvän henklön kanssa, mitä hittoa minä olin vanhempana tekemässä ja missä minä olin tehnyt sen isoimman virheen. Ja löytyihän niitä syitä sitten, kun lapsen kanssa niitä käytiin läpi.
Minä annoin lapselle enenmmän tilaa ja vastuuta. Annoin tehdä asioita omaan tahtiinsa, vähentämällä määrittelyä, millainen hänen tulee olla jne...
Kyllä on. Minun on äärimmäisen vaikea suhtautua inhimillisesti enää koko ihmiseen, niin paljon ikävää hän on saanut toisten elämässä aikaan. On lievästi autistinen, mutta mielestäni se ei oikeuta häntä terrorisoimaan perhettään ja satunnaisia vastaantulijoita esim. puistossa. Käy tuntemattomien kimppuun ilman syytä, selittää ihan omiaan jos asiasta kysyy, ei tunne häpeää, ei tuota ongelmaa iskeä teräaseella parasta kaveria, jos tämä kehtaa olla eri mieltä jossain asiassa. Me vanhemmat olemme aivan loppu ja kyllästyneitä jatkuviin raivareihin, väkivaltaan ym. mutta emme juuri saa apua tai ymmärrystä, kun kaikkialla vaan pohditaan mitä lapsi itse tuntee. Tietysti on tärkeä miettiä sitäkin puolta + mikä aiheuttaa tuon käytöksen, mutta usein tuntuu ettei hänestä saa sanoa poikkipuolista sanaa tai on kasa asiantuntijoita kaivelemassa meidän vanhempien lapsuutta(!) ja syitä "tunnekylmään" käytökseen. :(
Mun 9v lapsi varasti lelun kaupasta kun en antanut rahaa siihen leluun. Tunnusti sitten ja en menettänyt malttia tms vaan petyin kyllä. Mentiin kauppaan maksamaan lelu ja lapsi pyysi pyynnöstäni kauppiaalta anteeksi. Sai kauppiaalta puhuttelun ja multa sitten kiitokset rehellisyydestä. Sitte selvitettiin kauppiaan kanssa lapselle miten tavara tulee kauppaan ja miten kauppias joutuu maksamaan sen omistaan,että joku toinen maksaa jos varastaa. Varastamiseen ei enää palattu ja asia käsiteltiin perinpohjin kerralla. Olen varma että oman lapsen kohdalla varastelu ei toistu.:)
Miltä tuo susta itsestäs tuntui. Itse vähän yllätyin sitä, että hetken ajan oma lapsi tuntui ihan kuin toiselta ihmiseltä ja ihan hirvitti tuo. Olis kiva tietää, että onko muilla samanlaisia fiiliksiä.
Toisaalta varmaan kumpikin, minä ja lapsi opittiin tuosta tapauksesta jotain.