Miehen itsekeskeinen käytös lasten edessä

Mä tunnen inhoa tuota miestä kohtaan, mietin alituiseen että olisin mieluummin keskenään lasten kanssa kuin se täällä hitaalla käymässä ja tuijottelemassa itseää. Kyllä mä saan lapseni puistossa käytettyä, mutta säästyttäisiin paljolta harmilta kun ei tarvitsisi sitä katsella.

Miksi et tee miehelle samaa, mitä hän tekee lapsille? Jätät täysin huomiotta, et kata lautasta pöytään, et pese pyykkejään. Kun et huomannut.

Teenkin, en todellakaan huolehdi miehen asioista. Hän yrittää jopa sitä, että lähtiessämme jonnekin kyselee multa mitä hän laittaisi päällensä, et sano mitään. Autan vaan niitä lapsia. Mutta tuntuu, että miehestä ihan ok sitten kun hän huolehtii vaan itsestään..

Meillä vähän sama juttu. Jos lähdetään uimaan, mies notkuu koneella lähtöhetkeen asti ja odottaa, että myös hänen uimakamppeet on pakattu. Ei ota huomioon, että lapset on ruokittava ennen lähtöä ja heille on tehtävä eväsleipiä mukaan uinnin jälkeen pukkarissa syötäväksi. Lisäksi lasten uimakamppeet on pakattava. Mies hermostuu jos pukukaapin poletteja ei ole mukana; itse ei niitä kuitenkaan lähtiessä huolehdi mukaan. Viimeksikin huuteli mulle alakerrasta yläkertaan tuskastuneena äänellä, että pitäis alkaa jo lähtemään mutta ei tehnyt elettäkään esim. Eväsleipien suhteen.

Sama juttu lähes kaikessa. Tänään kiukutteli mulle, kun ei ole leivän päälle laitettavaa. No oli kyllä parikin pakettia leikkelettä mutta eivät vaan sattuneet olemaan ihan ensimmäisenä jääkaapissa ja kun ei niitä heti nähnyt, ei vaivautunut etsimään.

Joskus oikeasti ihmettelen, että onko se tyhmä, ilkeä vai sokea. Veikkaan, että sokea ja omaa valikoivan "näkökyvyn" tehtävien asioiden suhteen. Liekö ominaista miehille?

Oottepa kyllä ihan kultakimpaleiden kanssa hommanneet muksuja.. 

Toisaalta oon kyllä sitä mieltä että lapsia on autettava tietenkin pukemisessa jne, mutta ei se muksu mikään maailman keskipiste ole, kyllä se joutaa odottamaankin. 

se on narsisti, ei sinä ole mitään sen ihmeempää.

Mutta jotenkin tuo kylmyys ja kalseus. Mun mies on ainakin niin itsekeskeinen juntti, joka ei kykene tajuamaan toisen näkökulmia. Esim. tuo että mitä se lapsi itkee, sehän on kipeä, mee makaamaan sohvalle ja sairasta! Joo, lapsi on kipeä mutta harmissaan kun kivat odotetut jutut jäävät, mies voisi jutella mukavia ja keksiä jotain mikä lasta piristää, sen sijaan että ärisee että mitä se valittaa kun kipeänä ei tietenkään mennä minnekään! Mies on sellainen hiljainen jullittaja.

Kyllä lapsi on enemmän keskipiste, tai ainakin pitäisi olla kuin aikuinen mies.

Taidan olla vähän miehesi kaltainen, vauvana saavat huomion heti, kun tarvitsevat, mutta lasten kasvaessa joutuvat oppimaan odoteluakin... Jos olen laittamassa hiuksiani ponnarille, en jätä sitä kesken vain sen vuoksi, että joku nappuloista tarvtsee pukemisapua, hetken voi ja pitääkin odottaa...

Kiitos. Oivalsin juuri, että olen äiti joka ei välitä. Kun annan lapsille ohjeet, että sinä puet nyt ja minä laitan meikin ja hiukset ja annan lapsen vetää ihan rauhassa itkupotkuraivarinsa, enkä keskeytä omia toimiani.

Miten sinä ajattelit lapsillesi opettaa kärsivällisyyttä, oman vuoron odottelua ja sitä, että maailman ei pysähdy heidän tahdosta?!

Olen jopa aamuäreä, että lapselle tulee kilahdettua, mutta sinullehan ei tälläistä työtapaturmaa satu. Olet kuintekin suhteessa niin paljon parempi ihminen verrattuna mieheesi.

Edellinen: miten sinä suhtaudut, jos lapsi on vaikka kipeä? Jutteletko hänen kanssaan, halaatko, lohdutatko? Mun mies ei ole sen empaattisempi lasta kohtaan vaikka toisella paha olla.

Mutta hän oli niin mukava ja ystävällinen, kun tapasimme. Mutta saatuamme lapsia, hänestä tuli kylmä ja välinpitämätön.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 10:50"]

Edellinen: miten sinä suhtaudut, jos lapsi on vaikka kipeä? Jutteletko hänen kanssaan, halaatko, lohdutatko? Mun mies ei ole sen empaattisempi lasta kohtaan vaikka toisella paha olla.

[/quote]

En tiedä. Meidän lapset eivät ole vielä sairastelleet, vaikka ovat olleet päiväkodissa alle yksivuotiaista. (2-3v)

Joo, vaan onko muilla miestä joka menee autoon istumaan ja odottelemaan muita, vaikuttaakseen nopealta lähtijältä:) minä puen lapset ja itseni, täytän juomapullot, otan vaihtovaatteet jne jne. Mies tulee tuskastuneena 20min. Päästä hoputtelemaan. Joutilas ja itsekeskeinen on tuo mies. Vai mitä:)

Niin hitsaa tuollainen. Sitten lähdetään suut väärinpäin liikkeelle. Mies vain kehuskelee, kun on niin nopea, hehheh...

Meillä taas minä hoidan kaiken ja lapset tuskastuvat hikisinä odottamaan miestä! Joka OMIIN aamujuttuihinsa saa kulumaan monta tuntia eikä vähät huolehdi toisista. Mies on viimeisenä aina.

Onko nyt kyseessä ihan yksittäistapaus. Vaikka, kuinka olisi välittävä aikuinen ei kaikki aina mene tismalleen oikein.

Mitä tulee tuohon pukemiseen ja hiusten laittoon, niin ei niissä voi kenelläkään mennä niin kauaa, ettei lapsi voi sitä hetkeä odottaa.

Mutta voin sinun mieliksi surkutella, kuinka huono mies sinulla on, mutta se ei tee miehestäsi yhtään sen parempaa.

Mitkä muuten ovat sinun kompastuskivet vanhemmuudessa...lapsille kuva ikuisesta sunnuntaista tai se miten saataisiin kaikille koko ajan kiva olo?

Mun mies on samantyyppinen. Esim. Lapsi yrittää tulla vaikka halaamaan, kietoo kädet varovasti jalan ympärille kun mies vaikka silittää paitaansa. Mies ärähtää tosi tympeästi, että älä viitti, mee pois, ja työntää lapsen syrjään. Siis ymmärrän sen ettei ole hyvä hetki halia tai edes kauheasti huomioida lasta, mutta sen voi sanoa toisellakin tavalla. Itse varmaan sanoisin normaalilla äänellä selittäen, että voi pieni, äiti ei nyt pysty halimaan kun on tämä silittäminen kesken, mutta kohta äiti halii.

Se on sellaista pienen lapsen tunteita ymmärtämätöntä, epäempaattista reagointia kaikkeen. Ja jos joku lapsista kaatuu pahannäköisesti, itse lähden jo huomatessani sen juoksemaan luo. Mies vaan katsoo ja jatkaa omaa juttuaan, odottaa että alkaa lohduton itku, odottaa loppuisiko se itku, odottaa eikö joku muu menisi ja hoitaisi tilanteen, ja sitten kun on ihan pakko (ei varmaan kestä sitä huutoa tai ajattelee, että kai mun sit kuuluu tämä tilanne perhana hoitaa) menee lapsen luokse ja riippuen mielialastaan sanoo vähän kiukkuisesti, että no mikä sulla nyt on tai sitten nappaa lapsen syliin ja kiinnittää tämän huomion johonkin muuhun (otetaaks jätskit), että vaan saa lapsen hiljaiseksi. Eli ei kauheasti lohduttele tai kysele lapsen tuntemuksia (sattuiko, onko kipeä, näytäpäs tuliko haava, puhalletaanko, tms), oikeastaan sivuuttaa koko kaatumisen.

Olen yrittänyt välillä opastaa miestä, sanonut että nuo on isoja asioita lapselle, että lapsi tarvitsee hellyyttä, ymmärtämistä, henkistä tukea ja läheisyyttä. Vaikea selvästi miehen sisäistää tällaista, näyttää lapsuuden perheessään saaneen mallin tunneköyhästä suhtautumisesta perheenjäseniin.

Mä kyllä saatan ärähtää lapselle, jos se satuttaa itsensä ja huutaa vaan. En välttämättä oo nähny tapahtunutta, ei oo käsitystä, mistä itku johtuu (6v. ja 5. leikkii keskenään ja toinen, yleensä 5v, tulee huutaen). Oon sanonu, että jos huutaa samalla lailla silloin, ku toinen sanoo tyhmäksi tai ku tulee verta, ni en voi tietää, onko kyseessä oikeasti vakava juttu. Sitten ku tämä vaan huutaa ja huutaa ja huutaa, ni ei mun hermo kestä, vaikka aika moni kiitteleekin mun kärsivällisyyttä. 

Enkä keskeytä omia juttuja, jos lapsi tarvii apua. Siis jos on joku pikkujuttu kesken. 

Mutta oon joskus naureskellu, että miesten on hyvä huudella, että naisia tarvii odottaa, jos mies laittaa valmiiksi itsensä ja nainen itsensä ja lapsen/t (mun tapauksessa kuusi lasta).

Tuota uimajuttua en oikein tajunnu, jos siis lapset syö just ennen uimaan lähtöä, ni miksi niille pitää tehdä eväsleivät mukaan? Vai käydäänkö me vaan niin pikaisesti ja lähellä uimassa, että ei tarvita eväitä vaan voidaan syödä sit ihan vaan kotona...

Vanhempana täytyy myös hyväksyä se, että puolisolla voi olla (hyvin todennäköisesti onkin) erilainen käsitys hyvästä vanhemmuudesta ja kuinka usein se onkaan äiti, joka on ehdottoman oikeassa ja ohjaamassa miestäkin toimimaan oikein. Itsekin monesti mietin, että en tuota tekis tai tuo pitäis tehdä noin ja noin, mutta lopulta, lapset pärjää ja viihtyy yhtä hyvin isänsä kuin minunkin kanssa. Ja hakevat lohtua ja turvaa kummastakin, rauhoittuvat kummankin syliin samalla lailla, uhmaavat kummankin käskyjä jnejne. Että ehkä niissä miehen toimintamalleissa ei niin kovasti olekaan vikaa. Pitää vain antaa miehen luoda oman näköisensä vanhemmuus. Tietenkin perusjutut pitää sopia yhdessä. (Meillä ongelmana on se, että mä en oo niin tarkka vaikkapa muovirasioilla leikkimisen suhteen kuin mies, siis mies ei anna ottaa keittiön kaapista mitään leikkiin, mä en itsekään ymmärrä, miksi niitä ei voi ottaa kohtuudella, ni en yleensä kiellä.)

Ja tietenkin kotona opitut mallit on vahvoja. Siksi mun on vaikea sanoa miehelle, että mun mielestä siivous ei pitäis olla vain äidin homma. Toisaalta siksi miehen on vaikea tajuta, että isänkin pitää osallistua esim. kasvatukseen ja kotitöihin, eikä odottaa, että kyllä ne hoituu, vaikka ite pelais vaan kännykällä... Ne on siis sellaisia asioita, joita pitää vaan opetella..

Kunnon miehiä teillä. Itse näen itseni aivan samanlaisena isänä tulevaisuudessa kun teidän miehenne on. Tietenkin riippuu perhedynamiikasta. Jos siellä on poikalapsia, niin todellakin pidän esimerkilläni huolen siitä, että mitään emootio-tunne-hölynpölyä ei pojalleni ainakaan isän puolelta opeteta. Mielestäni miehen rooliin kuuluu sellaiset asiat, kun ennakoitavuus, vakaus ja tärkeissä asioissa suoruus. Teoista opetetaan, että se mitä tässä ja nyt teet, on jokin seuraus. - Asiasta riippumatta.

Mielestäni aikuisella pitää olla kykyä tulkita ja arvioida syitä sille, mistä lapsi on pahoittanut mielensä. Tämä on oleellista, eikä ulkopintaisesti se, että lapsi itkee.

Naiset eivät ymmärrä sitä, että monesti mies näyttää väliinpitämättömältä sen takia, että aikuisten kanssa käydyn väitteyn päätteeksi lapsen pettymyksen aiheuttama tunnekuohu ilmenee itkuna. Tässä on kyseessä perimmiltään lapsen rajojen kokeilu. Ja vaikka se pahalta tuntuu, on jonkun aikuisen pakko osoittaa missä se raja menee.

Tyttären kanssa ehkä lähestymistapa pitää olla hieman erillainen. Ja kasvatuksessa voi olla enemmän tilaa tunteiden peilaamiselle ja muutenkin henkiselle vuorovaikutukselle.

T: Tuleva "narsisti" isä

Jokin idea siinä on, että lapsen hoivaaja on äiti. Äidin ja isän vaistot ovat erilaisia ja sitä kautta heidän roolinsa  eri. Mies ei vaan yksinkertaisesti osaa olla äiti.