Olen niin kateellinen paska, että mäkätän vaan.

Olen siis kateellinen siitä, että mies on työtön. Minäkin tahtoisin olla, mutta siihen ei taloutemme anna myöten.

Olis niin ihanaa nyhertää kaikkia omia projekteja ja kokkailla hyviä ruokia, laiskotella ja kahvitella kavereiden kanssa (esim. vuorotyöläisten)

Noh, näin ei kuitenkaan ole, vaan käytän päivästä 10 tuntia työhön ja työmatkohin. Ja voi vittu sitä vitutuksen määrää, jos täällä kotiin tullessa on kaikki kamat levällään. Ja lähes aina on.

"Se siivoo, jota haittaa että on sotkuista" vinkuu mies ja lapset. No, näinkin, ja on meillä asumiskelpoista, mutta voishan meillä olla siistiäkin. Siivoojaa ei miehen mukaan saa kuitenkaan palkata.

Oon vaan niin vittuuntunut, että puolet mun vähäisestä vapaa-ajasta kuluu siihen, että mä siivoan täällä, jotta saan mielenrauhan olemiseeni.