Anoppi auttamaan esikoisen syntyessä?

Tilanteen päivitys: juteltuani mieheni kanssa enemmän, kävi ilmi, että anoppi kysynyt mieheltä jo noin viisi kertaa, kaipaammeko hänen apuaan. Mies kauniisti kieltäytynyt, mutta ehkä ei ole sanonut ihan tarkkaa vastausta kumminkaan. 

Kysyin mieheltä, missä anoppi sitten auttaisi; hän sanoi ettei oikein itsekään tiedä. On kuulemma sanonut äidilleen, että ne asiat, joita meillä tekemättä, on meidän tehtävä itse.

Anoppi on auttanut esimerkiksi mieheni sisaruksia esimerkiksi muuttosiivouksissa. Me asumme kaksiossa, joten eipä täällä ylitsepääsemättömän paljoa kotitöitä ole. 

Vaikka anoppi varmasti tarkoittaakin hyvää, niin ottaa kyllä päähän, että edes ehdottaa tuollaista, ja kaikenlisäksi niin monta kertaa. Kauhulla odotan sitä hetkeä, että anoppi tulee kyläilemään, kun vauva on syntynyt. Haluan tehdä hänelle selväksi, että hän on vieraana - en halua että vieras ihminen esimerkiksi pyykkejämme pesee tai imuroi. Korkeintaan omien sotkujen siivous (esim. tiskaus) on sallittua. Voin kertoa, että mulla palaa totaalisesti hermot, jos vieras ihminen alkaa täällä emännöimään! Jopa äitini apu saattaisi olla liikaa....

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 08:55"]

Rehellisesti sanottuna, kun olen miettinyt asiaa hetken, en haluaisi anoppia meille....

Saan varmasti apua vanhemmiltani, jos sitä tarvitsen. Ja toisaalta ovathan vanhempani vanhempiani - tarkoitan, että jos esimerkiksi olen suurissa "hormonihumaloissa" niin uskoisin, että vanhempani sen ymmärtävät, koska tuntevat minut. 

Mutta eri asia sitten onkin, olenko "kamala ihminen", jos en anoppini apua halua ottaa vastaan? Vaan otan mielummin avun vanhemmiltani?

ap

[/quote]

Ja kohta itket, että anoppi huomioi vain tyttärensä lapset, eikä sinun. Tässä sen näkee, että miniä on valmis ottamaan apua omalta äidiltään, mutta anoppi tungetaan syrjään. Sitten vingutaan, kun anoppi on ottanut onkeensa ja ei tyrkytä enää apua, vaan antaa sen kaiken avun ja rakkauden tyttärensä lapselle.

Tykkäsin että äitini kävi auttelemassa lähes päivittäin vauvan syntymän jälkeen. Soitti tietenkin aina ennen tuloaan, että tarvitaanko apua, ja viipyi pari tuntia. En missään tapauksessa olisi ottanut ketään viikoksi asumaan vaikka tilaakin on, enkä varsinkaan vierasta ihmistä.

Nykyisin on niin tavattoman helppoa - on mikrot, astianpesukoneet, kertisvaipat, pikaruuat ja pyykkikoneet jne. Ennen on varmasti ollut avulle paljon käyttöä.

Jos teillä on kaksio, niin ei missään nimessä ketään yöpymään siellä vauvan synnyttyä, eihän siitä tule yhtään mitään. Kun vauva itkee, imetyksen käynnistyminen ehkä hankalaa, jne. jne., ja siinä olisi vieras ihminen (vaikkapa sitten äiti) NOIN lähellä ihan koko ajan...

Ja rajoita myös sitä pakollista vauvan katsomis -vierailua korkeintaan pariin yöhön.

No ei kyllä kaksioon yövieraita kannata ottaa! Kuitenkin joudut vauvan kanssa liikkumaan keskellä yötä ja se menee mahdottomaksi, jos samalla pitää varoa ettei herätä mummoa. Pahimmillaan mummo herää heti liikkumiseen tai vauvan itkuun ja tulee kyselemään, onkos vauvalla vatsa kipeä vai mikä vaivaa.

Minulla oli myös esikoisen aikaan rinnat kipeät, joten olin kotona monesti päivisin rinnat paljaina. Se ei olisi onnistunut ollenkaan, jos kotona olisi ollut vieraita.

Miksei isovanhemmat pysty majoittumaan hotelliin ja käymään teillä vauvaa katsomassa?

Päivä vain ja hetki kerrallaan.

En ole vetänyt mitään rajoja. Anoppi asuu 200 km päässä, joten ei kyläile riesaksi asti. Kävi paljon auttamassa kun mulla oli kaksi vauvaa ja 3-v. Teki ruokaa, siivosi, leikki vanhimman kanssa ym. Olen tosi kiitollinen tuosta avusta. Välimme ovat asiallisen ystävälliset vaikka ei mitään sydänystäviä olla.

Jos hän on paikalla, ota apu vasdtaan, mikäs siinä. Sitten reagoi, jos ongelmia tulee. Ja jos et halua teille ketään, kun vauvan kanssa totuttele, kerro suoraan. Tässähän on myös mahdollisuus lähentyä.

Mitä oikeastaan pelkäät?

Ensinnäkin, ajattelen että ehdottomasti on ihanaa ja hienoa ja elämää helpottavaa, jos on sellaista tukiverkostoa että ympärillä on ihmisiä, sukulaisia, ystäviä jne. Itsestä tuntui kuitenkin ainakin esikoisen kohdalla hyvältä olla ihan oman perheen kesken siinä alussa ja tutustua rauhassa vauvaan. Omasta voinnistasi riippuu paljon, tarvitsetko apua ennen lapsen syntymää, itse en olisi tarvinnut kuin korkeintaan koirien ulkoilutukseen. Toisen kohdalla oli "pakko" pyytää oma äitini meille,mutta silloinkin teimme hyvin selväksi, että haluamme olla keskenään kun kotiudun. Sektion vuoksi olin pidempään sairaalassa, ja  mummo oli hoitamassa esikoista kun puoliso ei pystynyt pitämään vapaata. Lähti siis kuitenkin omaan kotiinsa ennenkuin minä ja vauva tulimme kotiin. Tässä aika paljon kyse äitini luonteesta ja keskinäisistä väleistämme. 

Vaikea antaa mitään selkeää vastausta, on  niin paljon kyse omista toiveistanne ja myös suhteesta siihen ihmiseen. Mutta jos koet hänet kovin vieraaksi, tuntuuko oudolta esim. imettää anopin seurassa? Mutta jos torppaatte anopin teille tulon, tekisin kuitenkin hänelle selväksi että arvostatte avun tarjousta - hyvien suhteiden ja kontaktin eteen kannattaa nähdä vaivaa jo ihan lapsenkin edun vuoksi :). 

Tuo on hänen ikäpolvessaan ihan normaali asia että isovanhemmat tulee auttamaan lastenhoidossa. Nykyään kun isät jäävät alkuun kotiin on se yleensä isän tehtävä auttaa. Kolmea aikuista ei yhden vauvan hoitoon  ja taloudenpitoon tarvita on vaan liian monta kokkia sitten eli jos lapsen isä on jäämässä kotiin mapsen synnyttyä niin kieltäydytte kunniasta ja selitätte miten nykyään on tapana toimia, toiitatte tervetulleeksi kylään jne.

Ihanaa, jos saat apua ja sitä aivan itse tarjotaan! Samalla teillä on aikaa tutustua toisiinne paremmin.

Aikoinaan meillä oli hiukan tuollainen tilanne ja anoppi oli luvannut tulla meillä vierailemaan 500 km päästä. Pyysin häntä sitten juuri sille viikolle, kun toisen lapsen  laskettu aika oli (olisi sopinut heidän perheen ohjelmaan hyvin tämä viikkoa), koska miehellä oli pari pidempää työreissua sillä viikolla (ihan Suomessa, parin sadan kilsan päähän). No hän _ei_halunnut_tulla_ koska ei halunnut sekaantua meidään asioihin. Eikä tullut kylään sitten pariin-kolmeen vuoteen ollenkaan. Muistan, miten tyrmistynyt olin. Pyysin häntä meillä ihan sen takia, että oli itse ehdotellut kyläilyä aiemmin.

Hei!

Suosittelen kyllä vahvasti, että pyhität ainakin ensimmäisen viikon ihan vain miehellesi, sinulle ja lapsellesi. Sairaalaan varmasti voi pyytää väkeä katsomaan - vierailuaikahan ei nykyään ole kovin pitkä sairaaloissa. Suosittelen myös vahvasti keskustelemaan tästä etukäteen miehesi sekä molempien isovanhempien kanssa. Vauva on teidän ja on hyvin tärkeää luoda hyvä kiintymyssuhde vauvaan ja ne ensimmäiset päivät ovat hyvin tärkeitä. On myös jännä ja uusi tilanne tuoda vauva kotiin ja sinne ei tarvita yhtään ylimääräisiä ihmisiä hääräämään. Yli-innokkaat isovanhemmat saattavat omia lasta liikaa, vaikka eivät sitä ilkeyttään tekisikään.

Minä tein esikoisen kanssa sen virheen, että sallin lapata kotiimme väkeä jo kotiutumispäivänä ja seuraavina päivinä kävi myös paljon vieraita ja itsekin reissasimme ympäriinsä vauvaa esittelemässä. Olin aivan ylienerginen univelasta huolimatta, en muistanut edes syödä ja ihmettelin itsekin, että mikä ihmeen teräsnainen minä olen. No enhän minä mikään teräsnainen ollut. Väsähdin ja masennuin ja usean kuukauden ajan vauva ei edes tuntunut omalta.

Kenelläkään ei ole asiaa lapata kotiinne kutsumatta ja jos joku loukkaantuu siitä, että haluatte olla keskenänne, niin se on sen ihmisen ongelma. Asiasta täytyy toki voida keskustella järkevästi ja ilmaista, että olette hyvin kiitollisia avusta, mutta haluatte ensin rauhassa tutustua vauvaan :)

Kuopuksen kanssa teimme selväksi, että haluamme olla ensimmäisen viikon rauhassa ja se kannatti :)

Olet onnellinen, että sinulle tarjotaan apua! Mutta jos mies jää isyyslomalle, ja ette apua halua, voittehan sanoa, että kiitos, halutaan nyt alkuun tutustua omana perheenä, että jos sitten vähän myöhemmin tulisi apuun.

Vaikka ette ole ennen ollut kahdestaan, siihen oppii. Ja sinä itse teidät miehesi kanssa mihin haluat rajan vetää. Mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

No minä en huolinut meille äitiäni ensimmäisen lapsen synnyttyä auttamaan (mies niin toivoi). Eipä tullut sitten koskaan katsomaan vauvaa... eikä ole juurikaan kiinnostunut lapsistamme!

Ehkä olisi kannattanut isän lisäksi se mummokin kiinnittää lapseen heti alussa. Olisi tuntenut, että häntä tarvitaan ja ollut sitten jatkossakin kiinnostuneempi lapsesta.

Että näkökanta tämäkin.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 08:56"]

. Kauhulla odotan sitä hetkeä, että anoppi tulee kyläilemään, kun vauva on syntynyt. Haluan tehdä hänelle selväksi, että hän on vieraana - en halua että vieras ihminen esimerkiksi pyykkejämme pesee tai imuroi. Korkeintaan omien sotkujen siivous (esim. tiskaus) on sallittua. Voin kertoa, että mulla palaa totaalisesti hermot, jos vieras ihminen alkaa täällä emännöimään! Jopa äitini apu saattaisi olla liikaa....

[/quote]

Mikä ihme siinä on, että tällainen ihan käytännön apu ei kelpaa? itse olin ainoastaan hyvilläni, kun anoppi kävi meillä pesemässä ikkunat, tekemässä ruokaa pakkaseen, siivoamassa ym. Ihan itse tarjosi tällaista apua, kun ei rintaruokinnassa olevan vastasyntyneen hoidossa pystynyt avustamaan.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 10:52"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 08:56"]

. Kauhulla odotan sitä hetkeä, että anoppi tulee kyläilemään, kun vauva on syntynyt. Haluan tehdä hänelle selväksi, että hän on vieraana - en halua että vieras ihminen esimerkiksi pyykkejämme pesee tai imuroi. Korkeintaan omien sotkujen siivous (esim. tiskaus) on sallittua. Voin kertoa, että mulla palaa totaalisesti hermot, jos vieras ihminen alkaa täällä emännöimään! Jopa äitini apu saattaisi olla liikaa....

[/quote]

Mikä ihme siinä on, että tällainen ihan käytännön apu ei kelpaa? itse olin ainoastaan hyvilläni, kun anoppi kävi meillä pesemässä ikkunat, tekemässä ruokaa pakkaseen, siivoamassa ym. Ihan itse tarjosi tällaista apua, kun ei rintaruokinnassa olevan vastasyntyneen hoidossa pystynyt avustamaan.

[/quote]

  Meille syntyi tuossa kaksoset, meille tarjottiin jo raskausaikana neuvolasta apua, että joku tulee meille siivoamaan kerran viikossa, mies kun kävi töissä ja esikoinen on todella vilkas persoona. Raskausaikana, kun en olisi paljoa mitään saanut tehdä. Kieltäydyttiin kohteliaasti, kumpaakaan ei innostanut ajatus, että joku tulee meille siivoamaan. Joku tuntematon.

   No, synnytyksen jälkeen on apua tarjoutunut. Miehen sisko kun käy meillä leikittämässä esikoista, kun on jouduttu juoksemaan kaksosten kanssa neuvolassa, lääkärissä yms. niin aina raivostuttaa, että sisko sitten siivoaa samalla esikoisen huonetta. EI KIITOS! Minun koti, minun lapset, minä siivoan, ruokin ja hoidan. Kohteliaasti olenkin sanonut, että ei tarvitse siivota, minä siivoan itse esikoisen huoneen muutamaankin kertaan päivässä.

   Minä ainakin inhoan, jos joku tulee minun kotiini siivoilemaan, laittamaan ruokaa yms. Ei kiitos, ei tosiaankaan. Ärsyttää, jos oma äitinikin tulee ja alkaa viikkaamaan pyykkiä telineestä pois. Minä hoidan kyllä nekin aikanaan, kunhan kerkeän. Minä en tosiaan ole otettu siitä, että joku tulee meille siivoamaan. Ennemminkin tulee sellainen olo, että olen saamaton ja sitä en tosiaankaan ole. Meillä on koti siisti, vaikka 3 lapsen kanssa kotona olenkin!

Lisäisin vielä sen näkökulman, että minä en ainakaan olisi halunnut yhtään ketään meille pyörimään viimeisinä muutamana päivänä ennen synnytystä. Olin itse jo aika kipeä, välillä supisteli, sitten supistukset lakkasivatkin taas. Hermot olivat kireällä ja olin kiukkuinen.

Jos meillä olisi siinä vaiheessa pyörinyt minulle vieraampi ihminen, tai edes oma äiti, niin olisin saatttanut vastata pahastikin ihan mihin tahansa huolenpidoksi tarkoitettuun. Ruoat ja leipomukset olin tehnyt ihan itse.

Toisen lapsen kohdalla olin viimeisenä päivänä ennen synnytystä jo niin hermostunut (laskettu aika mennyt 10 pv aiemmin), että lähetin miehen ja esikoisen pois kotoa hakemaan anoppia meille, kun aamulla oli yliaikakontrolli ja halusin miehen sinne mukaan, jos synnytys olisi käynnistetty. Synnytys käynnistyi spontaanisti aamuyöstä, ja jo siinä puolessa tunnissa, joka kului anopin herättämisestä sairaalaan lähtöön, olin vähällä motata hyvää tarkoittavaa anoppia kuonoon oikein kunnolla. Olin toki kiitollinen avusta ja siitä, että mies pääsi mukaan sairaalaan.

Parempi siis odottaa, että synnytys on kaikessa rauhassa ohi, ja näette itse, miten arki vauvan kanssa sujuu, ennen kuin yövieraita taloon tulee.

Meillä tulossa kolmas lapsi muutaman viikon kuluttua. Tällä kertaa päätimme niin, että kukaan ei tule meillä ennen synnytystä, vaan jos se sattuu esim. yöaikaan, niin menen sairaalaan yksin ja mies tulee aamulla perässä kun on saanut lapset hoitoon. Asumme nyt ulkomailla, joten ilman yövieraita lasten hoitoa yöaikaan ei pysty järjestämään.

Teet AP varmasti oikean ratkaisun kun et ota ketään sinne kotiin pyörimään.

Vauvan hoitoon varsinkaan et tarvitse muiden kuin miehesi apua. Isovanhemmilla tosiaan on usein todella vanhentuneet käsitykset imetyksestä ja vauvanhoidosta. Näistä kannattaakin sitten jossain vaiheessa rakentavasti keskustella. Liian monella menee imetys pieleen kun vanhemmat sukulaiset tulevat neuvomaan 4h syöttövälejä ja korvikkeita ynnä muita. Pesi vauvasi kanssa rauhassa ja anna miehesi hoitaa silloin kun itse syöt, käyt suihkussa tai teet muuta pakollista.

Jos joku haluaa auttaa, niin tuokoon ruokaa pakkaseen tai käyköön teille kaupassa. On kaikkien puolesta parempi, että perhe saa olla ainakin alun herkät hetket ihan keskenään. Siinä tilassa tulee muuten helposti pahoitettua oma tai toisten mieli. Oman äidin kanssa on helpompi puhua asioista suoraan. Tämä pitäisi anopinkin naisena ymmärtää!

Ihanaa odotusta vielä AP! :)

Oletkin saanut jo hyviä näkökantoja asiaan. Minulla oli esikoisen syntymän ainakin niin kova tarve pesiä vauvan ja mieheni kanssa, olla perheenä, että minua ärsyttivät jo sairaalassa käyneet vieraatkin... Kerran mieheni haki äitini sairaalaan ja vei hänet pois, ja äitini ei tajunnut jättää meitä edes hetkeksi keskenämme, herkkänä kun olin, niin itkuhan siitä tuli. Esikoista teimme 5 vuotta.

Eli kuten jo on todettukin, ennen synnytystä et mitään apua tarvitse, ellei mitään kummempaa satu. Synnytyksen jälkeenkin pärjäät kyllä mainiosti, tutustu rauhassa vauvaasi, totutelkaa elämään perheenä.

Mutta älä mainitse anopille, että saat tarvittaessa apua äidiltäsi, tuohon asettaisi heidät heti eriarvoiseen asiaan. Kieltäydy nätisti jotenkin sitten, että "voi kuinka ihanaa tietää että sinulta saa heti tarvittaessa apua, mutta haluaisin ensin tutustua ihan rauhassa vauvaan. Mutta sopiiko, että soitan sinulle heti, jos tunnen tarvitsevani apua. Ja tulettehan sitten varmasta vähän myöhemmin katsomaan vauvaa"

Ja juttele tämä kuvio selväksi miehesi kanssa, jottei hän vaan anna vahingossa äidilleen lupaa tulla...