Minun tarinani erosta yhteen

Asustan perheeni kanssa Varsinais-Suomessa ja minulla on ikää 35 miehelläni 46.



Olimme yhdessä kaksi vuotta ja menimme kihloihin. Siitä kolmen vuoden päästä naimisiin ja naimissa ehdimme olla kymmenen vuotta ja lapsia tuli 3.



Täytin kolmekymmentä vuotta ja silloin alkoi kaikki ärsyttää suhteessa, mies jota rakastin muuttui mielessäni todella vittumaiseksi ja sinnittelin pari vuotta. Sitten mies oli pari päivää työmatkalla ja mä laitoin sähköpostin, että laitoin eroanomuksen vireille.



Mies muutti pois 4 kuukautta myöhemmin ja elämä oli ihanaa, kerrankin sain elää itselleni, tehdä mitä halusin völittämättä miuiden tahdosta tai aikataulusta. Asuin ensimmäistä kertaa yksin (no yhteishuoltajana lapsien kanssa tietty).



Sitten jossain vaiheessa tuli tilanne, että jotain puutui. Olin yksinäisempi kuin koskaan. Kävin muutaman kerran ravintoloissa, miesten luona panolla jne. Etsin jopa uutta kumppania netistä, mutta huomasin, että aina vertailukohtana kuitenkin oli se oma ex-mies.



Laitoin avioeron kakkosvaiheen paperit sisään ja ajattelin, että kyllä kaikki järjestyy. Rahat oli tiukalla, lasten hoito hankalami järjestää, huomasin kuinka tunteita ex-miestä kohtaan heräsi



Vaikka olin suhteessamme vuosien varrella löytänyt miehestä vaikka mitä vikaa; valehtelua, ärsyttäviä tapoja, pettämistä (no en itsekään ihan viaton ollut sen suhteen, mutta itselleen on helppo anataa anteeksi, toiselle ei), puhumattomuutta, tekstiviestiriitoja jne. Paskaa oli saavikaupalla ja ne oli loppujen lopuksi käsitelty eron aikaan todella huonosti.



Jossain vaiheessa näin sitten ex-miehessäni sen saman hassuttelijan, sen ihanan sisäisen pikkupojan, johon aikoinaan rakastuin ja tunteeni alkoi lämmetä uudelleen.



Mieheni kertoi useasti eron aikana, että rakastaa minua ja olisi koska tahansa valmis yrittämään uudelleen. Olimme viettämässä marraskuussa pikkujouluja ja ex-mieheni oli mukana samoissa juhlissa. Jaoimme taksin, koska asuntojeme välimatka oli vain parisen kilometriä. Päädyimme samaan asuntoon ja joimme viiniä. Humalluina ika tavalla ja aloin itkeä. Kysyin varovaisesti exältä, että miksi meidän suhteemme meni siihen pisteeseen kuin meni. Ehkä liika yhdessäolo, omien harrastusten jääminen taustalle, kavereiden "unohtuminen" ja yleinen oman ajan puute oli syynä. Sanoin, että voisimmeko korjata asian ja yrittää uudelleen.



Mieheni oli tähän valmis ja seuraavan parin viikon aikana kävin tunnustelevia keskusteluja asian suhteen. Pari kuukautta asioiden sulattelemiseen ja järjestämiseen meni, viime viikon perjantaina mies muutti takaisin kotiin ja samana päivänä kävimme maistraatissa.



Monesta asiasta olen surullinen. Ero oli rankka kokemus, mutta nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Kahden viime kuukaudne aikana mieskin on osoittanut, että hän on juuri se sama mies johon rakastuin. Ja ne kymmenkunta panoa, joita eron aikana kokeilin, täytyy sanoa, että olihan niissä hyviä panoja, muttei kuitenkaan mieheni veroisia. Tunteilla on niin iso osa asiassa.



Mutta viestini on, älkää luovuttako ja mietikää olisiko olemassa jotain muuta tietä, kun avioeron tie.



PAras varmuus tekemäni ratkaisun oikeellisuudesta oli kun eilen laiton 5 vuotiasta tyttöämme nukkumaan. Veli ja sisko oli nukkunut jo aikaisemmin ja ihmettelinkin, mikä viis vuotiasta valvottaa, kun hän ei ollut oma iloinen itsensä. Kun nukkumaan menon aika tuli, sängyssä tyttö aikoi itkeä, kysyin tietysti sattuuko jokonkin, mutta siitä itkusta ei meinannut tulla loppua. Kun sitä oli kestänyt jonkin aikaa tyttö rauhoittui ja aloitti sellaisen puhetulvan että. Kun kysyin itkemisestä, tyttö sanoi, että itki kun oli niin iloinen kun iskä asuu taas meillä. Oma itkuni alkoi, tyttö nukahti. Oma tikuni alkoi samasta syystä.