Avioeron jälkeen uudelleen yhteen

Että vaatii aika paljon työtä. Suhde on kuitenkin jo aiemmin mennyt siihen pisteeseen, että ei ole ollut muita vaihtoehtoja kuin ero. Kuinka osaisitte nyt toimia suhteessa eri tavalla samojen ongelmien kanssa, jotka väistämättä suhteessa saman ihmisen kanssa tulevat vastaan?



Olemme avomieheni kanssa olleet erossa kerran aiemmin, palasimme kuitenkin yhteen. Samat ongelmat ovat suhteessamme, mutta nyt pyrimme puhumaan asioista ennenkuin ne paisuvat liian isoiksi. Toki olemme myös kehitellet uusia ongelmia :D Jos miehesi on muuten on sellainen ihminen, jossa ei ole perustavanlaatuisia vikoja ja jonka kanssa jaksat jakaa elämäsi, niin sitten kannattaa ehkä vielä yrittää.

Olimme vuoden erossa. Nyt yritetty tässä noin 4kk ajan lämmitellä uudelleen. Mies muutti meille minun ja lasten kotiin. Ei tää kauheen helppoo oo nyt, kun tottui asumaan lasten kanssa yksin. Tunteet ja ajatukset veivaa eestaas...ei tiedä, onko näin hyvä vai miten. Mies ainakin on muuttunut tosi paljon. Tekee kotihommia todella paljon, eikä käytä enää alkoholia. Mä en vaan tiedä, onko ne mun tunteet jo kuolleet. Ei ole mitään säpinää enää, tai eihän sitä vuosikausiin ollut ollutkaan.

avioeroa ei tosin otettu, asuimme erillään, kunnes palasimme yhteen. Eron aikana kumpikin käsittelimme omia ongelmiamme, ja sanoisin, että erosta oli tämän vuoksi paljon hyötyä, yhdessä ollessa niitä ongelmia ei ehkä olisi tullut kunnolla edes myönnettyä itselle.



Yhteen paluusta on jo yli kymmenen vuotta, hyvin on mennyt sen jälkeen, ylä- ja alamäkiä tosin ollut, mutta kertaakaan ei ole eroa mietitty, kumpikin ollaan ns. otettu opiksemme.

No meillä mies haki eroa ja lopullista eroa ei koskaan haettu, reilu puoli vuotta erossa ja suhteemme muuttui, mies ottaa ja osallistuu enemmän kuin aiemmin, puhumme asioista enemmän. Olemme perhe joka vetää paremmin yhtä köyttä.

Vielä kysyn, oliko teillä eron aikana suhteita kummallakaan? Jos oli, vaivasiko asia myöhemmin?

Meillä oli ollut ns. hyvä suhde, kunnes mies löysi toisen ja lähti sen mukaan. No hetken päästä se toinen ei enää ollutkaan ihan niin ihana kuin aluksi ja mies halusi palata takaisin. Olin niin tyhmä, että otin.



Mutta ei se enää onnistunut. Suhteessa ei ollut samaa luottamusta eikä tuttuutta eikä turvallisuutta eikä oikeastaan mitään. Aluksi tuntui, että yhteen paluu korjaa kaikki ne ongelmat joita mulle jätettynä oli tullut (kaikki kaverit oli niitä yhteisiä, eikä mulle jäänyt siinä enää sijaa, asunto oli liian kallis yhdelle, me oltiin vielä samassa työpaikassakin, lapset ja kotieläimet jne) mutta oikeasti ei korjannutkaan: Ne kaverit tiesi, että miehellä oli ollut toinen, eikä se tuntunut kivalta. Lasten kohdalla minä tiesin koko ajan, että isä oli ollut valmis jättämään heidät ja oli siinä vielä sanonut aika ikäviä asioita lapsista. Kahdella oli toki varaa asua meidän yhteistä asuntoa, mutta hitto kun siinäkin alkoi miehen kamat ärsyttää ja sen tapa levittäytyä kaikkialle ja määrätä kaikesta. Ja koko ajan mä tiesin, että mies oli ollut valmis jättämään mut ja meidän koko elämän ja lähtemään noin vain jonkun toisen kanssa: miten mä siihen enää koskaan olisin voinut luottaa?



Meillä oli harkinta-aika vielä menossa kun mies halusi jo palata, mutta mä sit vein ne lopulliset paperit kuitenkin maistraattiin. Ei siitä mitään olisi tullut, enkä enää halunnut yrittääkään. Mut tavallaan oli hyvä, että sitä paluuta koitettiin: kirkastuipahan ainakin, että en enää halua.

Up

puoli vuotta vähän niinkuin yhdessä ja sitten mies ilmoitti, että hän on löytänyt naisen. He menivät naimisiin siitä puolen vuoden päästä ja ovat olleet naimisissa yli 10 vuotta ennenkuin erosivat.



Ei ikinä enää. Olin valmis palaamaan yhteen ja vedettiin matto alta niin törkeästi.

nais.suhteita, ja nämä ottivat mieheen yhteyttä, kuin sinkkuun. Tilanne oli täys katastrofi. Mies ei tuntenut enään itsekkään olevansa vain mun mies, vaan myös näiden väliajan heilojen. Ero tuli toistamiseen ja lopullisesti