Merkkareista
Muistan että sain joululahjaksi vielä 90-luvulla ko.makeisia..vuonna 91 tai 92 ehkä..oliko merkkareita silloin siis vielä vai olivatko jotain muita salmiakkeja?
Vanhenpani tosin eivät antaneet minun syödä niitä
Kommentit (3)
Merkkareiden myynti loppui jo 80-luvun lopussa. Irtokarkkeina olivat ainostaan myynnissä. Juuri töissä juteltiin läheltä piti tilanteista ja vanhemmille hoitajille tuli mieleen useita tapauksia, kun lapsella oli karkki juuttunut kurkkuun. Pahemmin ei onneksi ollut kenenkään kohdalla täällä käynyt. Jollain konstilla oli saatu aina irtoamaan joko kotona tai täällä tk:ssa.
Se hetki ennenkuin se irtosi oli kauhea. Luulin todellakin tukehtuvani. Oksensin merkkarin irti kurkusta. Minusta kielto oli erittäin ymmärrettävä. Muistaakseni joku tukehtui oikeasti hengiltä merkkariin.
Mahtoiko olla 10 penniä kappale. Ihania olivat. Hätävarjelun liioittlua, kuten Suomessa tapana on, oli ne kieltää. Lihapaloihin taitaa tukehtua enemmän ihmisiä, miksei lihaa kielletä?