Lue keskustelun säännöt.
Hesarin juttu "Vanhukset jäävät kuntien varaan"
01.02.2013 |
Mitä ajatuksia herätti?
En tietenkään kannata sitä, että vanhukset ovat yksin ja ideaalitilanne olisi se, että omaiset ja läheiset voisivat hoitaa ja auttaa mahdollisimman pitkälle. Lähes jokainen asuu mieluummin kotonaan kuin laitoksessa. Jokaisella vanhuksella pitäisi olla seuraa ja ystäviä ja auttajia.
Samaan aikaan kuitenkin toitotetaan sitä, että kaikkien pitää tehdä työtä, lorvimista ei sallita (esim. presidentin uudenvuodenpuhe), kotiäitien pitäisi mahdollisimman nopeasti mennä takaisin työelämään jne.
Ihmettelen, miten ruuhkavuosia elävä nelikymppinen perhe, jolla pieniä lapsia ja jonka molemmat vanhemmat käy työssä ja jolla asuntolaina, pystyy vielä hoitamaan pahimmassa tapauksessa sekä isän että äidin vanhemmat.
En tarkoita, että tällainen perhe ei voisi pitää isovanhempiin yhteyttä jne, mutta jos kyse on vanhuksista, jotka tarvitsisivat päivittäistä apua ruoanlaittoon, kaupassakäyntiin, siivoukseen, lääkäreissä käynteihin yms., niin yhtälö alkaa olla aika mahdoton.
Miten te tämän ajattelette?
Kommentit (24)
ja jos saisin itse valita, olisin perinteisessä naisen roolissa, ensin lasten ja sitten vanhusten ja kodin hoitaja. Tämä olisi minusta inhimillisempää kaikille osapuolille. Valitettavasti ainakaan meillä ei ole varaa siihen että jäisin pysyvästi kotiin.
Sinänsä tämä on mielenkiintoinen ongelma, koska monissa paljon köyhemmissä eteläisen Euroopan maissa naisista suuri osa pystyy olemaan kotona, vanhukset voidaan hoitaa kotona jne mutta täällä ei, vaikka bruttokansantuote on paljon isompi. Mutta itse tykkäisin siis elää semmosiessa perinteisemmässä mallissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos se noiden vanhusten tälle yhteiskunnalle maksamat verot sitten ohjataan noiden omaisten tilille. Muta jos ihminenn on tehnyt 50v töitä ja maksanut siitä veroja, joilla tätä yhteiskuntaa ylläpidetään ja sitten yhteiskunta katsoo, että omaisten tulee hoitaa tämän vanhus omilla rahoillaan ja ajallaan, ja omaishoitajakorvaus on jonkun kurjan satasen kuussa, niin ei oikein vaikuta oikeudenmukaiselta.
Itsellä on kolme lasta, josita vielä muutama pkodissa ja työ, valitettavan harvoin sen vanhuksen avuksi oikein ehtii.
Mummo kelpaa lastenhoitoavuksi, mutta kun sitä tarvetta ei enää ole, voi mummon jättää yhteiskunnan huomaan.
Perheet vetäytyvät vastuusta heti, kun mummosta ei ole hyötyä! Aikaa on pilates-tunnille, lätkämatsin seuraamiselle, kokkukurssille ja viikonloppumatkalle Prahaan, mutta ei isoäidille.
hoitaa vanhuksensa vaikka sitten laitoksessa. Se vanhuksen kotona hoitaminen, olettaen että hoitaja on vaikka oma lapsi, ei ole ihan helppoa. Jos on monisairas ja vaikkapa muistisairas, siitä on leikki kaukana. Dementikot kun eivät ole hassuja höppäniä yleensä, vaan yöllä valvovia, karkailevia, väkivaltaisia, ulosteella sotkevia.. you name it! Kyllä sellaisen hoitamiseen pitää olla oikea, turvallinen ympäristö ja ammatti-ihmiset.
Huolehdin omasta iäkkäästä äidistäni, siivoan, hoidan kauppa- ja pankkiasiat, pesen pyykit, käytän lääkärissä yms, teen lumityöt jne. Äidillä on sydänsairaus, muisti heikkenee jatkuvasti, välillä huimaa, kipeillä jaloilla ei pääse joskus kuin vessaan rollaattorin avulla. Käyn siis äidilläni päivittäin, viikonloppuna kaksikin kertaa päivässä.
Olen auttanut äitiäni n. 5v, mutta aluksi apu oli vähäistä, näin paljon olen auttanut vuoden päivät. Äiti ei halua laitokseen, eikä ole vielä niin huonokuntoinen että edes pääsisi sinne. Kotiapuunkaan hän ei ole riittävän huonokuntoinen, kun pystyy itse laittamaan vielä ruuan. Joten ainoastaan minä hoidan äitiä.
Ja olen työssäkäyvä, meillä kouluikäisia lapsia. En todellakaan ehdi itse harrastaa yhtään mitään, kunto rappeutuu varmaan itselläkin kun ei ehdi liikkua.
Eikä tässä vielä kaikki, vaan osallistumme myös dementiaa sairastavan appeni hoitoon. Hänellä käy kotiapua ja miehen sisar käy päivittäin. Me käymme viikonloppuisin kun asumme vähän kauempana. Silloin pesemme pyykkiä, siivoamme, käytämme pappaa ulkoilemassa ja saunotamme.
Loma olisi tervetullutta vaihtelua! Ai niin ja mitään omaishoidon tukea en saa, koska äitini tarvitsee niin vähän hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolehdin omasta iäkkäästä äidistäni, siivoan, hoidan kauppa- ja pankkiasiat, pesen pyykit, käytän lääkärissä yms, teen lumityöt jne. Äidillä on sydänsairaus, muisti heikkenee jatkuvasti, välillä huimaa, kipeillä jaloilla ei pääse joskus kuin vessaan rollaattorin avulla. Käyn siis äidilläni päivittäin, viikonloppuna kaksikin kertaa päivässä.
Olen auttanut äitiäni n. 5v, mutta aluksi apu oli vähäistä, näin paljon olen auttanut vuoden päivät. Äiti ei halua laitokseen, eikä ole vielä niin huonokuntoinen että edes pääsisi sinne. Kotiapuunkaan hän ei ole riittävän huonokuntoinen, kun pystyy itse laittamaan vielä ruuan. Joten ainoastaan minä hoidan äitiä.
Ja olen työssäkäyvä, meillä kouluikäisia lapsia. En todellakaan ehdi itse harrastaa yhtään mitään, kunto rappeutuu varmaan itselläkin kun ei ehdi liikkua.
Eikä tässä vielä kaikki, vaan osallistumme myös dementiaa sairastavan appeni hoitoon. Hänellä käy kotiapua ja miehen sisar käy päivittäin. Me käymme viikonloppuisin kun asumme vähän kauempana. Silloin pesemme pyykkiä, siivoamme, käytämme pappaa ulkoilemassa ja saunotamme.
Loma olisi tervetullutta vaihtelua! Ai niin ja mitään omaishoidon tukea en saa, koska äitini tarvitsee niin vähän hoitoa.
Mahdollista saada lyhytaikaishoitjaksoja? Siis, jos joku teistä omaisista on hänen omaishoitajansa, niin teille kuuluu tietty määrä vapaita kuukaudessa. Olen töissä lyhytaikaishoitopaikassa ja sinne tulee vanhuksia hoitoon viikoksi, jopa kahdeksi kerrallaan. Ovat sitten taas pari viikkoa kotona ja tulevat taas hoitoon. Siinä on jo jalka oven raossa, eli jos kunto hoidettavalla merkittävästi huononee ja omaiset ovat jaksamisen äärirajoilla, voi vanhus jäädä meille paikan odottajaksi. Eli jää meille siihen asti (jopa 6kk) kunnes saa jostain pysyvän ja sopivan hoitopaikan.
Täällä käydyn verotuskeskustelun innoittamana kävin tutkimassa sosiaalikulujen jakaumaa. Jotkut kirjoittajat kun olivat niin tuohtuneita "sossupummien" elättämisestä. Yllätyksekseni asumis- ja toimeentulotuet on kuitenkin pieniä rahoja verrattuna terveyden- ja vanhustenhoitoon.
Summa summarum: nämä sossupummien haukkujat vois itse hoitaa mummonsa ja vanhempansa, niin ehkä veroja ei tarttis maksaa niin paljoa.
Tässä vielä linkki, josta voi verrata eri menokohteita.
http://www.stm.fi/stm/toiminta_ja_talous/sosiaalimenot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummo kelpaa lastenhoitoavuksi, mutta kun sitä tarvetta ei enää ole, voi mummon jättää yhteiskunnan huomaan. Perheet vetäytyvät vastuusta heti, kun mummosta ei ole hyötyä! Aikaa on pilates-tunnille, lätkämatsin seuraamiselle, kokkukurssille ja viikonloppumatkalle Prahaan, mutta ei isoäidille.
En tiedä miksei miehen sisko ole omaishoitaja, tai siis miksei ole sitä hakenut. Hän sanoo vain että kyllä hän pappan jaksaa hoitaa kun lähellä asuu ja omat lapset jo aikuisia. Tuntuu että pitää meidänkin sitten kuitenkin osallistua hoitoon ja kun kuitenkin siellä käymme joka viikonloppu.
Ainakin tällaisissa pienissä kunnissa on vaikeaa saada omaishoidontukea, rahaa ei vaan kuulemma ole. Eikä laitospaikkoja, eikä resursseja kotihoitoonkaan.
Ja suurin ongelma on siltikin se, että vanhukset ovat niin yksin ja jo pelkästään se huonontaa nopeasti vanhuksen kuntoa. Ei ole sitä juttukaveria, eikä pääse edes ulkoilemaan. Sitten omaisena on koko ajan huono omatunto, että pitäisi olla pitempään vanhuksen luona ja jaksaa taas uudelleen ja uudelleen kuunnella samat jutut...toisaalta mielessä on että, pitäisi olla kotona lasten luona.
Olisko vanhanajan vanhustenkoti sittenkin ihan hyvä juttu? Miksi kotihoitoa niin hirveästi ylistetään? Onko syynä muutakuin että se on halvempaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hoitaa vanhuksensa vaikka sitten laitoksessa. Se vanhuksen kotona hoitaminen, olettaen että hoitaja on vaikka oma lapsi, ei ole ihan helppoa. Jos on monisairas ja vaikkapa muistisairas, siitä on leikki kaukana. Dementikot kun eivät ole hassuja höppäniä yleensä, vaan yöllä valvovia, karkailevia, väkivaltaisia, ulosteella sotkevia.. you name it! Kyllä sellaisen hoitamiseen pitää olla oikea, turvallinen ympäristö ja ammatti-ihmiset.
ollenkaan... Minusta oikein hyvin. Toki ne vanhukset kuolivat esim. vakaviin sairauksiinsa vähän aiemmin kuin nykyisin, mutta onko se kova menetys? Itse ainakin mieluummin kuolisin omassa kodissani vaikka 70-vuotiaana mieluummin kuin että siinä iässä joutuisin vanhainkotiin jossa minut saataisiin pidettyä hengissä 80-vuotiaaksi. Siellä makaisin rauhalliseksi lääkittynä vihanneksena vaan.
Asuttiin maalla, maatalossa työt on kotona, joten samalla on jossain mielessä helppo hoitaa sitä huonokuntoista mummoa. Lapset oli koko ajan kotona jne. Kun laitettiin perheelle ruoka, niin siitä se mummo söi samasta samalla vaivalla.
Nyt ajetaan tunti töihin, ollaan 8 h työpaikalla, ajetaan tunti kotiin, haetaan lapset, laitetaan ruoka. Jos sinne mummullekin on tunnin ajomatka, niin lähdetäänkö sinne vielä lasten kanssa illalla ruokaa laittamaan ja siivoamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ennen se oli ehkä vähän helpompaa, kun moni työskenteli ihan siinä pihapiirissä. Ja mummu tuvan nurkassa pärjäili.
Nykyään, kun niin moni joutuu käymään ansiotyössä kodin ulkopuolella, kotoa ollaan poissa esim. 10 tuntia päivässä. Ei esim. dementoitunut mummu/pappa todellakaan pärjää niin pitkään yksin. Sitten ne harhailevat alasti pakkasessa, polttavat talon tai syövät vessapaperia ja tukehtuvat. Kakkivat mihin sattuu tai ihan mitä tahansa.
Ja kuitenkin töissä on käytävä jotta voi itsensä ja jälkikasvunsa elättää. Ei tämä mikään helppo yhtälö ole.
hoitaa vanhuksensa vaikka sitten laitoksessa. Se vanhuksen kotona hoitaminen, olettaen että hoitaja on vaikka oma lapsi, ei ole ihan helppoa. Jos on monisairas ja vaikkapa muistisairas, siitä on leikki kaukana. Dementikot kun eivät ole hassuja höppäniä yleensä, vaan yöllä valvovia, karkailevia, väkivaltaisia, ulosteella sotkevia.. you name it! Kyllä sellaisen hoitamiseen pitää olla oikea, turvallinen ympäristö ja ammatti-ihmiset.
ollenkaan... Minusta oikein hyvin. Toki ne vanhukset kuolivat esim. vakaviin sairauksiinsa vähän aiemmin kuin nykyisin, mutta onko se kova menetys? Itse ainakin mieluummin kuolisin omassa kodissani vaikka 70-vuotiaana mieluummin kuin että siinä iässä joutuisin vanhainkotiin jossa minut saataisiin pidettyä hengissä 80-vuotiaaksi. Siellä makaisin rauhalliseksi lääkittynä vihanneksena vaan.
Onhan se voinut olla ihan helvettiäkin sen dementoituneen vanhuksen kanssa. Sitten sattui "onnettomuuksia" ja sitä, että "nukkui yöllä pois" (naamaan painetulla tyynyllä voi olla osuutta asiaan). Miten me nykyajan ihmiset voidaan olla niin typeriä, että kuvittelemme ennenaikaan olleen mukavaa, kun se höperö pappa tai mummo on ollut samassa taloudessa "lapsia hoitamassa"??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankalia anoppeja on ollut aina.
Mutta oli ainakin teoreettinen mahdollisuus hoitaa se vanhus paremmin kuin nyt.
Kerronpa esimerkin: isäni oli sota-ajan lapsi mutta äitinsä ja isänsä olivat erittäin lämpimiä vanhempia ja heillä oli keskenään hyvät välit aina. Kun isäni vanhemmat alkoivat olemaan liian heikkokuntoisia pärjätäkseen kahdestaan kotona, isäni kiristi työtahtiaan jotta sai heidät kunnan parhaaseen hoitokotiin pariskuntana ja viikottain kävi tapaamassa molempia, kunnes kuolivat. Senkin jälkeen, kun oma äitinsä ei enää tunnistanut poikaansa.
Minä väitän, että ainakin osa vanhuksista on yksin ihan oman käytöksensä ja valintojensa vuoksi. Meillä on nykyisissäkin eläkeläisissä selkeästi tunnevammaisia yksilöitä, jotka inhoavat lapsia eivätkä tahdo olla edes omiensa kanssa pahemmin tekemisissä. Sitten kun itse kaipaisivat apua eikä sitä tulekaan, ruikutetaan mediassa kuinka kukaan ei muista heitä.
Minunkin mummo asui meillä ja oli ihan hyvässä kunnossa, katsoi lasten perään, teki pieniä kotiaskareita ja välillä otti päivätorkut kammarissaan. Isäni oli muualla töissä, äiti hoiti lehmiä ja lapsia. Mummolla ei ollut yksinäistä. Joskus mummoa "otti rinnasta" ja silloin hän nappasi nitron. Kerran se nitro ei auttanutkaan ja siihen mummo kuoli 73-vuotiaana.
Nykyään ihmiset lääkitään vauvasta asti ja pidetään väkisin hengissä vielä 9-kymppisenä. Sukulaismummollani on 16 eri lääkettä, yhteensä yli 30 pilleriä päivässä! Hän viettää kaikki päivänsä vuoteessa ja on täysin hoidettava ja on ollut jo monta vuotta. Usein hän sanookin, että kun pääsisi jo pois.
Jokin raja pitäisi saada lääkitykselle. Mutta taitaa mummojen ja pappojen lääkitys olla liian suuri bisnes?
Onhan se voinut olla ihan helvettiäkin sen dementoituneen vanhuksen kanssa. Sitten sattui "onnettomuuksia" ja sitä, että "nukkui yöllä pois" (naamaan painetulla tyynyllä voi olla osuutta asiaan). Miten me nykyajan ihmiset voidaan olla niin typeriä, että kuvittelemme ennenaikaan olleen mukavaa, kun se höperö pappa tai mummo on ollut samassa taloudessa "lapsia hoitamassa"??
tosiaan on ollut tosi vaikeaa. Ja minäkin olen sitä mieltä, että vanhusten kotihoito EI sovi yhteen sen kanssa jos molempien vanhempien täytyy käydä ansiotyössä. Haaveilenkin mallista jossa ei tarvitsisi :)
yksinasuva vanhus on jossain määrin muistisairas. Ei kuitenkaan niin pahasti, että saisi kunnalta palveluasumispaikan tms.
Mummu syö jos muistaa, usein ei syö. Saattaa lähteä kaupungille ja on epävarmaa, löytääkö kotiin. Saattaa yrittää laittaa ruokaa tai laittaa levyt päälle, ei aina musita sammuttaa niitä. Tiskivuori kasaantuu. Roskat on viemättä.
Läheisillä on hirveä huoli siitä, mitä päivän aikana tapahtuu. Oman toimeentulon kannalta on kuitenkin käytävä töissä, ei voi ajatella, että jättäisi työnsä ja alkaisi kokopäiväisesti hoitamaan mummoa. Vaikka joka ilta joku kävisi, niin kaikkea ei saa tehtyä ja se ei poista sitä, että mummo on ison osaa aikaa yksin ja silloin voi tapahtua mitä vaan.
Tilanne on omaisille ihan kamala ja raastava. Ja luultavasti kamala myös sille mummolle, joka ei osaa ehkä asiaa kuitenkaan ilmaista.
Kai olette kuulleet miniä-anoppi -vitsejä? Eivät ne ole tyhjästä syntyneet. Miniä oli kuin orja, joka hoiti paitsi talon töitä aamusta iltaan, sai alistua anopin ja appiukon komenteluun ja vielä hoitaa heitä kun he sairastuivat ja vanhenivat.
Kaikki tämä vielä ilman supermarketteja, tiskikoneita, pyykkikoneita, kotisairaanhoitoa, lääkkeitä ym.
Isäni siarastuessa olin vielä opiskelija ja saatoin opiskelevan veljeni kanssa hoitaa isääni ja hänen asioitaan (ja samalla äitiä). Äitini sairastui myöhemmin, mutta ei tarvinnut niin paljon apua, sillon vanhemmilla sisaruksillani oli aikaa myös. Minulla oli siis ns. vanhat vanhemmat, joten olin nuori ja jaksava heitä hoitamaan.