Miksi menen ihan tolaltani, jos mies suuttu jostakin?

Olen ihan ahdistunut, paniikissa, valmiina pyytämään anteeksi jopa hänen virheitään. Menetän suhteellisuudentajun siitä, kuinka vaativasta asiasta on kyse, tee kaikkeni että suuttumus loppuisi ihan heti! En kestä sitä, että ilmassa on negatiivista. Pelkään heti jätetyksi tulemista ja tiedän, että takertumiseni ja mateluni on uuvuttavaa hänelle. Koitan piilottaa hätääni. Olemme sentään olleet yhdessä 10 vuotta, mutta epävarmuus ei katoa millään.



Ovatko nämä mielestänne merkkejä läheisriippuvuudesta? Mikä synnyttää sellaisen persoonallisuuden?