G: Miten teidän lapsuudenkodit ovat vaikuttaneet käyttäytymiseenne parisuhteessa?

kun olisin itse kirjoittanut tuon tekstin :) En valitettavasti osaa kertoa vastausta kysymykseesi, mutta samat asiat mietinnässä täällä. Jotewn kovasti kiinnostaisi jos joku on saanut ratkaistua :)

meillä oli niin, että minä olen oppinut selvittämään asiat samantien. Silloin, kun ne eivät vielä edes ole mitään "asioita", eli niihin ei liity mitään isoja tunnelatauksia. Voin vaikka sanoa, että voisitko kulta jatkossa viedä nuo roskat töihin lähtiessäsi.



Mies taas hautoi kaikkea, vältti viimeiseen asti konflikteja ja luuli pienintäkin erimielisyyttä "riidaksi", josta meni paniikkiin. Ei koskaan kertonut toiveitaan ja tarpeitaan, luuli kai että kokisin olevani epäkelpo jos toivoisi minulta jotakin. Liian kiltti mies.



Mies rupesi lopulta ryyppäämään ja ero tuli. Valitettavasti näin, oli ja on edelleen elämäni rakkaus mutta yhteiselo ei enää onnistunut.

odotin seurustelun alkuaikoina riidellessä, että saan nyrkistä, mutta en sitten koskaan saanutkaan. Meni vuosia, että pystyin riitelemään mieheni kanssa kunnolla.

Alkuaikoina todellakin odotin, että tässä kohtaa riitaa pitäisi saada turpaan, niin kuin äitikin aina sai.

Säikähdin aluksi miestäni myös esim. jos hän nosti kädet venytelläkseen tms. Luulin että hän lyö.

Molemmilla on ollut kriittiset äidit. Siis sellaiset, jotka alituiseen motkottavat ja mikään ei ole tehty hyvin (Tai vähitääkin äiti tekisi sen paremmin). Sellaisessa ympäristössä kasvaminen tekee ihmisestä epävarman ja kyvyttömän ottamaan vastaan kritiikkiä aikuisiällä. Luulisi, että koska on tottunut saamaan sitä ikänsä niin osais, mut ei todellakaan. Pienikin käry, et joku arvostelee saa karvat pystyyn. Mut me ymmärrämme toisiamme ja tullaan keskenämme toimeen. Oma lapsemme on nyt vuoden ja vaikka varmasti teen virheitä (kuka ei?), niin sitä en tee, että jatkuvasti arvostelisin lapseni tekoja. Lapsen kymmenestä käskystä vanhemmilleen toinen kuuluu: "älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän minua moitit, sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät."

että naista huomioidaan. Hän on yh-äidin kasvattama ja nähnyt enemmän ja vähemmän äitiinsä kohdistunutta väkivaltaa. Tämän ottanut itseensä käänteisesti, ei voisi ikinä lyödä naista. Hän tuo kukkia kotiin, hän muistaa minua, vaikka ei olisi mikään merkkipäivä. Hän piristää arkea tuomalla kotiin jotain kivaa minulle, osoittaakseen kuinka paljon rakastaa.

Meillä taas äiti ja isä aina olleet yhdessä, isä on ihan samanlainen mitä mieheni. Hän muistaa äitiä aina, vaikkei olisi juhlatilaisuus. Tuo yhtäkkiä kukkia, ostelee koruja yms. Äiti ja isä keskustelevat, eivät riitele. Tämä on meilläkin parisuhteessa, me keskustelemme, emme riitele. Äänen korottaminen on turhaa, koska asiat voi puhua halki, poikki ja pinoon. Osoitan itse myös miehelleni tunteeni ja kerron päivittäin, että on rakas ja tärkeä.



Olen päässyt eroon yhdestä huonosta tavasta, mikä ei tule vanhemmilta, vaan isoimmalta siskoltani. Isoin sisko on opettanut minut pienestä pitäen taipumaan hänen tahtoonsa, jos en tee niin kuin hän käskee, silloin pidetään mykkäkoulua monta viikkoa. Ensimmäisessä parisuhteessa tämän vielä huomasi itsestäni, taivuin miehen tahtoon kaikessa. Menetin neitsyyteni, koska kukaan ei ollut opettanut, että saa sanoa ei. En uskaltanut sanoa omia mielipiteitäni, koska tästä pidettiin mykkäkoulua. Näen paljon samaa exässäni, mitä siskossani. Nykyinen mieheni tietää tämän, eikä anna minun olla sanomatta omaa mielipidettäni. Hän arvostaa sitä mitä sanon. Yleensä kaikille ystävillekin sanon asiat suoraan, mutta tuo ensimmäinen parisuhde oli minulle opettava esimerkki kuinka minun on päästävä eroon siskoni opettamista tavoista. Vuosien varrella olen huomannut, että hän kohtelee jokaista miestään samalla tavalla, hänen tahtoonsa on taivuttava tai pidetään mykkäkoulua ja pahimmassa tapauksessa siskolla heiluu nyrkit.

Tiedä sitten mistä sisko nuo on oppinut, koska ei ainakaan meiltä kotoa!

Meillä oli kotona aina kireä tunnelma. Opin kulkemaan varpaillani ja ajoittamaan pyynnöt harvoihin hyviin hetkiin. En uskaltanut oikutella enkä kertoa miltä tuntuu.



Omassa kodissa ilmapiiri on onneksi lempeä, mutta minä olen yhä varuillani. Jos mies on hetkenkin ajatuksissaan niin olen varma että asiat ei ole hyvin. En vieläkään uskalla näyttää kaikkia puolia itsestäni vaan jos on paha olla, itken salaa piilossa :(

Oltiin aineellisesti hyvinvoivia, mutta äitini oli ajoittanin kaltoinkohdeltu koska isäni oli suorastaan tyranni parisuhteessa.



Äitini joutui kaikessa, ihan kaikessa tekemään isäni mielen mukaisesti. Isäni alisti kaikki perheessä tahtonsa alle. Äiti teki kaikki kotityöt, isä ei mitään. Isä sai hirveitä raivareita, jos jokin asia ei mennyt hänen mielensä mukaisesti, lisäksi kyttäsi mm. äidin talousmenoja, jotka stressasivat äitiäni jopa niin paljon, että välillä toisestä silmästä lähti näkö, kun pelkäsi isän huutoa. Isä myös raivopäissään saattoi kuristaa, tai hakata äitiäni, onneksi suht harvoin, mutta toisaalta aina se väkivallan uhka oli läsnä.



Isäni myös kävi huorissa, ja sitten "maksoi verirahoja" tästä äidilleni (kävi ilmi vasta jälkikäteen, vuosikausien pettämisten jälkeen). Esim. isäni osti äidille muutaman kalliin sormuksen, kalliin minkkiturkin jne. Jälkikäteen kävi ilmi, että isäni oli käynyt maksullisessa, ja sitten omatunnon pistoksesta ostellut näitä juttuja äidille.



Äiti raatoi koko ikänsä, isäni ei tehnyt työpäivän jälkeen muuta, kuin makasi sohvalla, ja odotti, että äiti oli kattanut pöydän ja valmistanut isälle erikseen tämän vaatimia ruokia (joita me lapset emme syöneet, jotta isille jäisi seuraavaankin päivään). Isäni oli todella nirso ruuan suhteen, esim. ei suostunut ikänänsä syömään jauhelihaa missään muodossa, kaalia, porsaanlihaa ollenkaan jne. Samaan aikaan sitten ruokalasku ei olisi saanut olla suuri!



Isäni myös otti aina äitini palkkarahat omalle tililleen (pakotti äidin tähän) ja omi perheen raha-asiat itselleen. Äiti joutui pyytämään isältä mm. kauppaan rahaa, koska isällä oli kaikki rahat itsellään, vaikka äitikin kävi töissä.





Omassa parisuhteessani olin todella pitkään epäluuloinen tulevaa miestäni kohtaan. Sanoinkin esim. suhteen alussa, että älä nyt koko ajan esitä noin mukavaa, vaan näytä nyt se pimeä puolesi. Tuntui aluksi että mies huijaa minua parisuhteeseen olemalla kiva ja mukava kokoajan! Mieheni oli näistä kommenteistä ihan äimänä, ja ihmetteli mitä minä tarkoitan tällä "huijaamisella". Selitin, että ei ollut reilua, että hän ei sitten näytä sitä pimeää puoltaan. Miehelle ja samalla itselleni valoittui kuinka isän kaltoinkohtelu perheessä, oli saanut aikaan suuren epäluottamuksen miehiä kohtaan ainakin itselläni.



Olen vieläkin yliherkkä epätasa-arvolle. Omista rahoistani olen tarkka, että todellakin 100%:sti päätän itse omista rahoistani, vaikka yhteisesti maksetaankin kaikki perheen menot.



Pitkään seurailin millainen mies on, ennenkuin annoin sydämelleni luvan rakastua mieheeni. Ikäänkuin jäädytin rakkauden tunteen, en uskaltanut päästää tunteita sisälläni vapaasti valloilleen, ennenkuin olin varmistanut että mies on luotettava, tasa-arvoinen ja kunnollinen.



Olen itse ylikiltteydestä kasvanut ulos tässä terveessä parisuhteessa. Mieheni on monta vääristymää ja "haavaa" parantanut minussa olemalla hyvä ja rakastava miehinen mies.

vanhemmat jotka (erityisesti isä) näytti tunteensa. Lojaalius puolisoa ja perhettä kohtaan tulee sieltä. Äiti ei paljon puhunut mutta isä kyllä - äidin lapsuus oli ollut karu ja jättänyt jälkensä.



Miehen vanhemmat - vaikka ovat ihan eri yhteiskuntaluokasta - tekivät kaiken yhdessä, samanlainen lojaalisuus sielläkin.



Meidän avioliitto perustuu toisen kunnioittamiselle ja kumppanuudelle yli kaiken. Intohimo ja rakkaus on se kirsikka kakussa...