Rakastatko enemmän lapsiasi vai miestäsi?

lapsia niin paljon kuin vaan äiti voi rakastaa ja miestäni niin paljon kun vaan nainen voi rakastaa. Eri lailla mutta yhtä paljon.

Näin täällä.

rakastan lapsiani enemmän kuin miestäni. Ja mieheni rakastaa lapsiaan enemmän kuin minua. Mieheni äiti rakastaa lapsiaan enemmän kuin miestään, ja minun vanhempani rakastavat meitä lapsiaan enemmän kuin toisiaan. Näin sen vähän kuin kuuluu mennä, ja näin se useimmiten menee.



Jos mieheni kuolisi, selviäisin siitä lapsien vuoksi. Jos lapseni kuolisivat, en selviäisi siitä mitenkään. En edes miehen vuoksi.

En tiedä onko anoppi kykenevä rakastamaan.

Lasta hyvin paljon myös, mutta miehen tapasin jo ennen lastani eikä ilman häntä olisi lastakaan.

Ja lapsilta saa enemmän. Mieheen olen pettynyt tuhannesti, lapsiin hyvin harvoin. Anoppini on melko kylmäkiskoinen nainen, mutta kai hän jollakin tavalla poikaansa rakastaa, vaikkei sitä juuri näytä muuten kuin ruokaa laittamalla.

Mutta rakkaus ei ole oikein mitattava suure.

Miestäni enemmän

Lasta hyvin paljon myös, mutta miehen tapasin jo ennen lastani eikä ilman häntä olisi lastakaan.

Sama kuin kysyisi ketä lapsistasi rakastat eniten. Ei siihen pysty vastaamaan (ellei ole asiat jotenkin hullusti).



Näistä tulee mieleen Sofian valinta ja kylmät väreet selkäpiihin. :(

Anoppi tuskin miestäni rakastaa enemmän. tai mistäpä sen tietää.

mutta jos jompikumpi on valittava, niin totta kai lastani. Mieheni kanssa olen ollut suhteessa (nyt naimisissa) vasta 5 vuotta ja ilman häntä oppisin varmasti elämään melko nopeastikin, vaikka onneksi ei tarvi, enkä todellakaan halua. Kun taas ajatus elämästä, josta lapseni otettaisiin pois, on sietämätön.



Kuten aiemmin sanottiin, rakastan lasta pyyteettömämmin. Rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on ja rakastan jokaista piirrettä hänessä. Mieheltäni toivon rakastaakseni "vastapalveluksia" (kuten hellyyttä, rakkautta, arjen jakamista) ja ärsyynnyn joihinkin hänen tapoihinsa herkemmin kuin lapsen.



Mutta toisaalta janoan enemmän mieheni seuraa.



Tässä pätee hyvin jostain bongaamani lause: mieheni voittaa miesten sarjan, lapseni lasten sarjan. =)

anopista en tiedä, kyllä hän varmasti rakastaa miestäni niinkuin kuka tahansa äiti mutta on melko etäinen.



Rakkaus lapsiin on sitä "kaikki se kestää" -rakkautta, rakkaus mieheen ei ole.

mieheni ei ole lasteni isä.Periaatteessahan sen ei pitäisi vaikuttaa asiaan,mutta luulen että minulla vaikuttaa. Ajattelen kyllä että silloinkin kun olin lasteni isän kanssa ja suurin piirtein onnellinen niin rakastin silloinkin lapsia enemmän.Lapset ovat omaa lihaa ja verta,puoliso ei ole.

Toki lapseen ja mieheen kohdistuva rakkaus on erilaista. Ajattelisin että äiti- lapsi suhteessa ei ole kaikki ihan kohdallaan jos miestä rakastaa enemmän kuin oman kroppansa tuotosta.

Sama kuin kysyisi onko Alfa Romeo vai Iittala parempi tai kumpaa käytät mieluummin torstaita vai lorealia...

ylivoimaisesti enemmän tytärtäni kuin mitään muuta tässä maailmassa.



Ja kyllä, rakastan miestänikin mutten lainkaan niin silmittömästi kuin tyttöäni, joka on 4-vuotias ja koko elämäni.

Rakastan enemmän lapsiani. Rakastan toki miestäkin, ei sillä.



Rakastaako anoppi enemmän kuin minä? No, tavallaan kyllä ja sitten ei. Anoppi haluaa hallita ja kontroilloida vähän liikaa. Se ei ole rakkautta se.



Rakastaako äitini enemmän kuin mies? Kyllä. Siis rakastaa minua täysin ehdoitta. Parisuhteessa on aina niin paljon odotuksia toiselle.

Jos mieheni kuolisi, selviäisin siitä lapsien vuoksi. Jos lapseni kuolisivat, en selviäisi siitä mitenkään. En edes miehen vuoksi.

miehen rakkauteen kuuluu vahvasti esim. seksuaalinen vetovoima. Seksi on paljolti se mikä tekee rakkaudesta rakkauden sellaisena kuin se on. Ilman seksiä olisimme vain kämppäkavereita.



Rakastan miestäni myös henkisesti, hänen huumoriaan ja huolenpitoaan. Siihen liittyy myöskin se läheisyys jollaista lapsen kanssa ei tietenkään ole. Mies tuo minulle myös turvallisuutta.



Lasta rakastan pyyteettömästi ja siinä mielessä maailman eniten. En odota lapselta mitään takaisin vaikkakin hän antaa kaikkea tuhatkertaisena; onnea, iloa, kasvua.



Mielestäni tätä ei voi verrata, ei voida verrata rakkautta koska rakkaus mieheen ja lapseen on täysin erilaista. Molempia rakastan yli kaiken.

ja lapsilta saatu rakkaus on pyyteetöntä. Se vain on. Rakkaus puolisoon olisi parhaimmillaan sellaista, ja vuosien ja kriisien jälkeen se on meillä mennyt sitä kohti, mutta ei se kuitenkaan ihan sellaista ole. Siihen sisältyy odotuksia, jopa vaatimuksia, ja miettimistä siitä, mitä odotuksia toisella on itsestä.



Vastaus siis kysymykseen: rakastan lapsia enemmän, enkä usko että pystyisin rakastamaan ketään tai mitään muuta yhtä aidosti.