Lasten fyysisen kurituksen puolustule on ällöttävää
Käsittämätöntä miten tälläkin palstalla puolustetaan lasten fyysistä kuritusta. Lapsi ei eroa mitenkään aikuisesta koskemattomuuden suhteen, joten olisiko sinusta ok että miehesi antaisi sinulle halutessaan piiskaa, remmiä, luunappeja tai tukistaisi,kun et tee mieliksi? (ja nyt en puhu seksileikeistä vaan todellisesta kurittamisesta)Fyysinen väkivalta on aina fyysistä vakivaltaa.
Yleinen perustelu ja puolustus kuritukselle näyttää olevan että "sain selkään lapsena ja minusta kasvoi kunnollinen aikuinen". Minä en saanut selkään ja minusta kasvoi kunnollinen aikuinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu sellainen. Puolustajille voisi sanoa, että todennäköisempää on että kurituksesta huolimatta heistä saattoi kasvaa "kunnollisia aikuisia", mutta tuskin sen ansiosta. Aika vaikea sitä on mitenkään perustella tai todistaa.
Kommentit (7)
Pahimmillaan se on sitä että "minulle annettiin lapsena piiskaa ja ihan normaali minustakin tuli, nyt piiskaan lapsiani, koska heistä on kasvanut sellaisia että he ovat täysin kurittomia ja varastelevat kotona ja naapureilta". Ja mitään tekemistähän sillä ei tietenkään ole sen kanssa, että väkivallalla ei kasvateta oikeasti tasapainoisia ja hyvätapaisia lapsia. Väkivallalla kasvatetaan uhmakkaita ja silmääpalvovia lapsia, jotka eivät opi oikeasti rakastamaan ja luottamaan vanhempiinsa.
Ei mitään puolustettavaa. Onneksi lastensuojelu tutkii jokaisen ilmoituksen ja moni lapsi on päässyt pois väkivaltaisesta kodista. Väkivalta on tuomittavaa, ja kuritus on väkivaltaa. Ilmoitan joka ainoan tapauksen, paras ystäväni toimii sosiaalityöntekjänä ja tiedän, että lapsilla on paha olla monissa kodeissa.
kurittajilla on joko mielenterveysongelmia tai sitten kotoa opitut toimintamallit ovat kyllä pahasti vääristyneitä.
Ikinä ei fyysisellä kurituksella saada aikaan mitään sellaista positiivist vaikutusta mitä ei muuten voitaisi saada. Vahinko kyllä.
Aika WT-meininkiä muuten taitaa olla luunapit ja remmit.
että joidenkin lasten kuuluisi saada edes se luunappi.
Minä en kasvata lapsiani kurittamalla tai mitenkään fyysisesti heihin koske.
Väkisinkin silti käy välillä mielessä kun noita teinejä seuraa ja kuuntelee kun haukkuvat ihmisiä, vittuilevat kaikille, tekevät tihutöitä yms. että olisivat joutaneet saada edes sen luunapin vapaan kasvatuksen sijaan.

Lapsille laitetaan rajoja ja vaaditaan ikätasoon sopivia asioita. Vapaa kasvatus = välinpitämättömyys aika helposti. Tuskin ne vittuilevat, assalla heilvat teinit olisivat yhtään sen fiksumpia vaikka selkään olisivat saaneet ja voihan olla että osa on saanutkin sen luunapin vähintään.

Jotkut mammat eivät ole tajunneet, että on se kultainen keskitiekin.
Olen pieneltä paikkakunnalta. Ja nuo penskat jotka tuolla riehuvat ja haistattelevat, ovat vapaan kasvatuksen tuotoksia.
Nykyäänkin vanhemmat väittävät kaikille "ettei heidän kultainen mukelonsa vaan tee mitään".
Oliskin se kasvatus kunnossa, mutta ei. Eikä siihen edes tarvita fyysistä kurittamista, tiedänhän minä sen kun itsekin kasvatan lapsiani ilman sitä.
Mutta jotkut teinit voisivat tarvita edes sen luunapin. Tietäisivät vähän miltä tuntuu niistä nuorista joita he hakkaavat.
minä en kanssa voi yhtään tajuta miten se järki ja ymmärrys lisii jos hakkaa. Vaan taitamattomat vanhemmat tarttee fyysistä kuritusta, muut selviää ilman. Niin ja ei se henkinen kuritus ole sen parempi asia. Tarkoitan siis lapsen mollaamista tai lapselle mököttämistä itse lapsen tasolle taantuen.