Becel vai Oivariini?
Kumpi on nyt sitten oikeasti terveellisempää leivän päälle, Becel vai Oivariini?
Tahtoisin ennenkaikkea perusteltuja vastauksia mikä siinä Becellissä nyt muka niin epäterveellistä on? Ymmärrän toki, että kovetettua kasvisrasvaa sisältävät margariinit ovat vältettäviä mutta siitähän esim. juuri Becellissä ei ole kyse. Jos ihan rasvahappokoostumusta katsoo niin Becel on levitteistä paras.
Olen käyttänyt lähes aina Becelliä kunnes vuosi sitten siirryin Oivariiniin eli voi-kasviöljyseokseen koska niin moni puolsi sen paremmuuttaa rasiamargariineihin verrattuna. Mutta en kuitenkaan ole ihan varma Oivariinin käytöstä ja pelkäänkin sen nostavan kolesteroliarvoja vaikka moni toisin väittää. Muistan esim. 80-luvulla kun vanhemmillani todettiin korkeat kolesteroliarvot ja he siirtyivät käyttämään rasvatonta maitoa kevyt maidon sijaan sekä voi vaihtui juuri rasiamargariiniin. Ja näillä muutoksilla he saivat kolesterolinsa alenemaan.
Ja siis perheessämme syödään suht reippaasti 100% täysjyväruisleipää, jonka päälle kaipaamme levitettä koska emme käytä esim. rasvaisia ja lisäaineellisia leikkeleitä, joten leivänpäällysrasvan laatu olisi siksi tärkeä olla kohdillaan.
Kommentit (54)
Näin on, koska niin sanottiin lääkiksen 2. vuosikurssilla fysiologian luennolla jonkun professorin toimesta.
Oivariini on kovaa rasvaa, Becel pehmeää. Googlaa loput.
nimittäin ongelma on myös se että ihmiset nykyään saavat useimmiten liikaa omega-6 -rasvoja suhteessa omega-3 rasvoihin. Tämä epätasapaino aiheuttaa kehossa haittoja, mm. lisääntynyttä tulehdusalttiutta. Molemmat omega-6 ja 3 ovat siis "pehmeitä rasvoja" ja siksi ennen klassifioitiin aina hyviksi, mutta nykyisin tiedetään että niiden suhteillakin on väliä.
Becelissä on paljon omega-6:tta, siksi se on omiaan vain lisää vääristämään tuota suhdetta. Tässä mielessä tosiaan oliiviöljy (omega-9) tai se voi (tyydyttyneitä rasvoja) on parempia, että ne eivät heiluta omega-6/omega-3 tasapainoa mihinkään koska eivät sisällä niitä merkittävästi.
ja silloin kun sellaista syön, se on Oivariini. Ihan maun takia. En usko kuolevani niiden muutaman leivän takia:)
Kouluruokailijoita olen joskus seurannut ja huomannut, että kevytlevitteitä mätetään leivälle paljon paksumpi kerros kuin oikeaa voita, tai oivariinia.
Seuratkaapa itse, kuinka paljon levitettä kuluu normaalikäytössä ja onko mitään eroa siinä, sisältääkö rasia jotain flooraa, voita, benecolia, oivariinia tai jotain muuta. Avaamispäivä kanteen ja sitten vaan katsomaan, moneksiko päiväksi riittää.
Benecol on parasta se aito ja alkuperäinen
paitsi jos on liian korkea kolesteroli, sen alentamiseenhan se on tarkoitettukin.
Ja lapsille sitä ei pidä antaa, Raision sivuilta:
" Alle 5-vuotiaille, raskaana oleville ja imettäville Benecol-tuotteiden käyttöä ei suositella. Heille sopivin vaihtoehto ovat muut rypsiöljypohjaiset pehmeät ja juoksevat margariinit sekä levitteet, kuten Keiju-tuoteperheen tuotteet." "
Minä välttäisin sitä Beceliä, koska siinä on paljon Omega-6:tta, jota useimmat saavat liikaa ravinnostaan muutenkin. Eli jos jostain syystä ei voita halua käyttää käyttäisin Oivariinia. Mutta mieluummin siis voita.
Meillä ei tosin käytetä kumpaakaan vaan leivän päällä oliiviöljyä, mutta ymmärrän että se ei tumman leivän kanssa oikein sovi.
Meillä muuten vanhemmat saivat noin 60 iässä kolesterolit laskemaan kun heittivät perinteiset opit hittoon ja alkoivat syödä rasvaa säästämättä.
Näin on, koska niin sanottiin lääkiksen 2. vuosikurssilla fysiologian luennolla jonkun professorin toimesta.
Oivariini on kovaa rasvaa, Becel pehmeää. Googlaa loput.
Rasvavalinta on tärkeä ellei tärkein ruokavalinta, koska levitteitä yleensä käytetään päivittäin. Ehdottomasti pehmeitä rasvoja minäkin suosin. Tästä on niin paljon tutkittua tietoa saatavilla sekä viralliset ravitsemussuositukset olemassa, ettei kenelläkään pitäisi olla järkisyitä toimia muutoin. Voita ei kannata käyttää kuin satunnaisesti, jos välttämätöntä. Samoin vältän Kookos- sekä Palmuöljyjä jotka ovat niitä kaikkein kovimpia rasvoja. Makuperusteella valintani olisi Voi tai vaihtoehtoisesti Oivariini. Terveys menee kuitenkin edelle ja uskon vahvasti, että hyödyt tulevat näkymään pitkällä aikavälillä positiivisesti ja vastaavasti Voin terveellisyyteen vannovat tulevat huomaamaan olleensa väärässä.
Sydänliitto ja Diabetesliitto ovat jakaneet ihan asiallista tietoa rasvojen laadusta. Etsivä löytää ne helposti.
Voita, neitsyt kookosöljyä ja oliiviöljyä kaikki luomuina. ne on parhaita rasvoja.
Virallisesti ravitsemussuositukset sairastuttaa suomalaiset. Onneksi on jo muutakin tietoa ja ihmiset saa itse tehdä valintoja.
Kolesterolia ihminen tarvitsee ja on vaarallista laskea sitä keinotekoisesti. Statiinit sekoittaa hormoni- toiminnan Ja aiheuttaa vaikka mitä sivuvaikutuksia.
Harmi kun lääketieteellisessä ei opeteta muuta kuin lääkkeiden määräämistä potilaille, ravinnosta ym.ei mitään. Ehkä sekin tulee muuttumaan tulevaisuudessa.
Oliiviöljyä suoraan leivälle, terveellistä ja herkullista.
Oivariini, jos olet terve ihminen.
Joidenkin on pakko käyttää Becelia, joka on pelkkä kasvismargariini.
Ja loppujen lopuksi sitä Beceliäkin käytän hyvin vähän, usein en laita mitään rasvaa leivän päälle.
Paistan öljyllä, Becel ei sovellu paistamiseen.
Onko Becel oliivi terveellistä, kun siinä on myös palmuöljyä?
Lopetin Becelin ja vaihdoin Oivariiniin: kolestroliarvot paranivat. Tosin lisäsin ruokavaliooni myös neitsyt Avokadoöljyn (paistamiseen, salaatin päälle ym.)
Vierailija kirjoitti:
Oliiviöljyä suoraan leivälle, terveellistä ja herkullista.
Minusta oliiviöljy on älyttömän pahaa.
Makuasioista ei kannata kiistellä.
Vierailija kirjoitti:
Minä välttäisin sitä Beceliä, koska siinä on paljon Omega-6:tta, jota useimmat saavat liikaa ravinnostaan muutenkin. Eli jos jostain syystä ei voita halua käyttää käyttäisin Oivariinia. Mutta mieluummin siis voita.
Meillä ei tosin käytetä kumpaakaan vaan leivän päällä oliiviöljyä, mutta ymmärrän että se ei tumman leivän kanssa oikein sovi.
Meillä muuten vanhemmat saivat noin 60 iässä kolesterolit laskemaan kun heittivät perinteiset opit hittoon ja alkoivat syödä rasvaa säästämättä.
Kaikki liika Omega 6 ei kyllä muunnu lopputuotteiksi.
Enemmän vaikuttaa riskiin antioksidanttien saanti kuin pieni heilahtelu kolesterolissa. Rasvainen juusto tutkimuksissa ei nostanut kolesterolia.
Mutta nykyisten ravitsemussuositusten mukaan Becel on ehdottomasti terveellisempää kuin Oivariini. Oivariinista suurin osa on voita, ja vain murto-osa kasviöljyjä, joten siitä suurin osa on kovaa rasvaa. Ja ravitsemussuositusten mukaan kova rasva ei ole terveellistä.
Aina on niitä joiden mummot ja papat jne. on eläneet satavuotiaiksi voilla ja kermalla, mutta kun katsotaan asioita väestötasolla, suurimmalle osalle ihmisistä kovat rasvat tekevät hallaa. Itse ainakin luotan ravitsemussuosituksiin, sekä esim.sydänmerkkiin, joka mm. Becelillä on. Ja Becelistäkin kannattaa valita runsasrasvaisempi versio, josta saa sitten runsaammin niitä pehmeitä rasvoja.