Milloin on päässyt vallalle tämä ajatus että mies saa
päättää kuinka monta lasta perheeseen saa tulla? Onko esim. äitinne koskaan kertonut että olisi halunnut enemmän lapsia mutta isänne ei suostunut?
Kommentit (9)
Useammin tämä osapuoli vain taitaa olla mies.
meillä isä halusi enemmän lapsia kuin äiti. Olisi kuulemma saanut tulla enemmänkin kuin 5 kpl. Äitini ei ole mitenkään lapsirakas, en kyllä ole kokenut että isäkään.
Kyllä naisella on oikeus hankkiutua raskaaksi kun kerran sen naisen biologia suo! :)
Eihän se nyt hitto soikoon voi olla pelkästään vaimon asia päättää, montako lasta perheessä on, ovat ne miehenkin lapsia yhtä hyvin. Ihan yhtä älytön ajatus kuin että mies päättäisi vaimon tahdon ylitse, että lapsia hankitaan enemmän kuin mitä tämä haluaisi.
Tottahan se ristiriita on aina kurja juttu, mutta on siinä silti eroa, mistä tingitään. Jos mies ei halua enempää lapsia, vaimo voi aina miettiä, jääkö suhteeseen vai hankkiiko lisää lapsia uudessa parisuhteessa/yksin. Mutta milloinkaan ei mies pääse eroon lapsesta, jonka vaimo on juonittelemalla hankkinut. Isyys ei häviä vaikka ero tulisikin.
Tiedän, että molemmat vanhempani olisivat halunneet enemmän lapsia (nyt 2), mutta niitä ei vain tullut.
Ei sitä asiaa nainen tai mies yksin päätä. Kompromissi on löydyttyvä.
Kai mies oli onnellinen uudesta vauvasta eikä jättänyt sen takia perhettä :).
Vierailija:
Kai mies oli onnellinen uudesta vauvasta eikä jättänyt sen takia perhettä :).
Näin, mikäli kirjallisuutta on uskominen. Jos oli - kuten usein oli - ruuasta ja varallisuudesta tiukkaa, niin aina se jälkikasvu ei ollut tervetullutta. Onpa jopa vauvoja " maattu" tahallaan kuoliaaksi perhepedissä, kun ei ole voitu ehkäistä tai keskeyttää raskautta!
Tietenkin mies sen tiesi, mihin seksi johtaa, mutta ennenkin yritettiin vaikuttaa lapsilukuun mm. " varmoja päiviä" hyödyntämällä ja keskeytetyllä yhdynnällä.
Ihan kukkua, että miehet olisi aina ennen halunneet ne lapset. Kyllä meillä huomasi ihan selvästi isän suhtautumisesta, ketkä meistä oli toivottuja ja ketkä ei. Vanhin lapsi ei nimittäin myöskään ollut toivottu.
äitini sitten oli käyttänyt aina tilaisuuttaan hyväksi kun isä oli ollut humalassa. Jotenkin tuntui aika uskomattomalle, kun äitini tuosta naureskellen kertoi! Että ei sitten isäni mielipidettä ottanut ollenkaan huomioon.