Ai, että kotiäitinä olosta on hyötyä työelämässä?

Ennen pitkää kyllä opin taas hieman venyttelemään hommia, koska pian niitä alkoi kasautua vähän liikaa, kun huomattiin nopeuteni.



Kyllä kotiäitinä olosta on hyötyä, sillä omassa työssäni tarvitaan myös neuvottelutaitoa ja kärsivällisyyttä, ja stressinsietokykyä. Sitä kotona on tullut lisää. Luonnekysymys varmasti.



Turhanpäiväisyydet kyllä erottaa selvästi. Ja kokouksissa jos joku alkaa turhanpäiväisyyksistä riidellä osaan puuttua väliin herkemmin ja kääntää keskustelun oikeille urille entistä rohkeammin.

Mutta pieni lapsi on tuonut työhönkin sellaista stressinsietokykyä ja tietynlaista sitkeyttä. Ennen lasta olisin varmaan kuollut 9-10h työpäivään. Nyt toisinaan tulee pakostakin pitkiä päiviä, jopa 11-12h asti, enkä koe noissa päivissä muuta raskasta kuin sen, että olen kotona vasta 19 jälkeen ja illalla tunnen huonoa omaa tuntoa siitä, etten ole jo kotona. Itse työtä jaksaisin jopa yli 12h päiviä.



(Talousalan töitä ja kuunvaihteessa muutaman päivän ajan pientä " vipinää" aina)

Suhtaudun työhön nyt ihan eri lailla, samaan tapaan kuin ylläolevat on jo kertonu. Itse olen yrittäjä, joten ei tartte tuon nyrpistelijän huolestua että tulisin hänen työhaastetteluunsa aikaa tuhlaamaan =) (hirveä tyyppi muuten...)

Vierailija:

ei tartte tuon nyrpistelijän huolestua että tulisin hänen työhaastetteluunsa aikaa tuhlaamaan =) (hirveä tyyppi muuten...)

palkattiin nimenomaan muutaman vuoden kotona lapsiaan hoitanut nainen ohi nuoren vastavalmistuneen miehen ja toisen n. 45-vuotiaan miehen, jolla oli pitkä ura takana ja joka olisi työpaikan ohessa tehnyt väitöskirjaa.



Syy oli yksinkertainen: noista kolmesta se pitkään kotona ollut vaikutti kaikkein innokkaimmalta ja kiinnostuneimmalta työhön, ja kaikkein todennäköisimmältä pysymään samassa työpaikassa pitkään.

Jotkut eivät opi tekemään maiukasta ruokaa, vaikka tekevät ruokaa päivittäin. Jotkut eivät opi tanssimaan, vaikka käyvät tansseissa. Ja jotkut eivät tule kärsivällisiksi, vaikka ovat kotiäitinä.



Mutta kyllä useimmat oppivat kieliä ollessaan ulkomailla ja useimmilla ne monesti mainitut kärsivällisyys ja organisointikyky kasvavat kotiäitivuosina. Mutta ei kaikilla, koska aina on poikkeuksia. Aloittajan kohdalle nyt sitten vain sattui juuri se poikkeus.

työelämässä on niistä kotona vietetyistä vuosista. En kyllä suoraan sanottuna tajua, miten hiekkalaatikolla istuminen, puuron keittely tai vaippojen vaihto lisää työelämätaitoja.



ap

Itselläni en ole kyllä huomannut kehitystä tässä piirteessä. Illalla väsyneenä ei jaksa pakata seuraavan päivän tavaroita ja aamulla vielä väsyneempänä ei jaksa mitään ajatella, kun lapsi pitäisi saada jotenkin hoitoon ja töihinkin ehtiä, niin tavarat sekä lapselle että töihin unohtuu.



Itselläni kyllä ärsyttävien ihmisten sietokyky on kasvanut. Kun lapsi huutaa joka asiaan kotona, niin töissä valittajien äänet ovat kumman vaimeita. Tuskin tajuan, että on mitään negatiivista sanottavaa, kun eivät karju täyttä kurkkua.

Tosin kun minä palasin työelämään kotiäitivuosien jälkeen, olis monesti mieli tehny tehdä just noin. Ihmettelin monesti palavereissä, että miten muut voi olla niin tomppeleita ja hitaita päätöksentekijöitä. Siinä ajassa kun mietittiin ja kokousteltiin olisin jo hoitanut koko homman. Ja sitten asiasta vielä ruvettiin riitelemään, se kyllä kuulosti aika tutulta...



No minä en silloisessa työpaikassa ollut varmaan kovin tykätty työkaveri, kun minulta loppui työt aina vähän kesken, loppupäivän mietin mitä tekisin ja taisin monesti tehdä muille kuuluvia töitäkin. Olin tottunut kotona hoitamaan päivällä asiat yksin ja käyttämään ajan tehokkaasti, en oikein osannut venyttää asioita päivästä toiseen. Tämä on tietysti luonnekysymyskin, eli en väitä, että kaikki muut ovat hitaita ja laiskoja.



Nyt kun olen yrittäjä, saan tehdä asiat juuri omalla tavallani. Päivän työt hoituvat muutamassa tunnissa ja palkkaa tulee kuten vieraan töissäkin, mutta aikaa ei kulu turhaan peukaloita pyöritellessä.

eli tyhjänpäiväisten asioiden tolkuton jankkaaminen oli niitä asioita, joita en enää kotonaolon jälkeen tahtonut jaksaa. Siis kun oikeasti pitää olla tehokas ja pitää homma hanskassa, ei sitten millään jaksanut sitä turhanaikaisuutta.



Nykyään minäkin olen yrittäjä.

Vierailija:

Hommaa pukkaa lisää jatkuvasti ja on monta päällekkäistä tehtävää. Organisointikyky, ripeys ja hermojenhallinta joutuvat taatusti koetukselle, vaikka olisi kuvitellut olevansa superhyvä em. taidoissa kotioloissa lapsien kanssa.

Mulla on kolme lasta ja en tosiaan jaksaisi palaveerata puolta tuntia työpaikalla naisten kanssa miettimässä ostetaanko 2 dl laseja vai 2,5 dl laseja työpaikan taukohuoneeseen ja kaiken lisäksi saada siitä kunnon kiista aikaiseksi!

Siis jos kotona neuvottelen lasten kanssa päivästä toiseen, että laitetaanko sininen vai punainen paita päälle ja puetaanko vesisateella kumisaappaat jalkaan vai ei niin en oikein jaksa osallistua siihen enää työpaikalla. ARGH, raivostuttavaa.

Haastattelussa kävi yksi monta vuotta kotonaan lapsiaan hoitanut kotiäiti, alan ammatti kuitenkin ja jotain aikaisempaa kokemusta. Väitti, että hänellä on kotiäitivuosien jälkeen meille paljon annettavaa, mitä on kotona ollessaan oppinut. Tarvitseeko sanoa, että haastattelu ohjattiin pikaisesti päätökseen ja jatkoimme haastatteluja. Ei tarvinnut kovin kauan haastattelijoiden kesken pohtia, että palkataanko vai ei.

Kuinka voit sanoa, että hän ' väitti' jos et edes tiedä millaisen työntekijän olisitte hänestä saaneet?

Entäs jos ottavat naisen, jolla lapset vielä tekemättä? Tiedossa siis äitiyslomaa, hoitovapaata, sairastelukierteitä jne.

Joskus voisi olla viisaampaa ottaa se, joka on jo lapsensa isoiksi saanut jolloin hän pystyy täysillä panostamaan työhönsä?

Vuosia kotona ollella naisella ei kotona olon vuoksi ole meidän alalla mitään tarjottavaa työelämässä. Siis hän väitti, että kotona olo oli jotenkin " jalostanut" häntä, hän oli oppinut siellä jotain (?, ehkä tätä hirveästi mainostettua organisointitaitoa??? ) sellaista, että hänellä olisi meille sen suhteen jotain annettavaa.

Emme todellakaan ymmärtäneet mitä vaipanvaihdon ja hiekkalaatikon reunalta olisi meidän alalle tuotavaa. Itsellänikin on pieniä lapsia, mutta en tuollaisia sammakoita ole koskaan työhaastattelutilanteissa itse päästänyt suustani.

Muutenkin, paljon oli hakijoita, joiden työkokemukset olivat todella sirpaleisia, useiden vuosien ajalta ei minkäänlaisia merkintöjä yhtään mistään. Näitä ei edes kutsuttu haastatteluun. Ei riitä, että on ollut v. 1991 kesän jäätelökioskilla töissä ja tuurannut v. 1995 jossain kaksi päivää.

Vai tarkoitatko, että ' tyhjinä vuosina' on ollut työttömänä, tekemättä mitään?

Jos on ollut kotiäitinä, ' kelpaako' vastaus? Onko se parempi vai huonompi kuin selitys työttömyydestä?

Ihan mielenkiinnosta vaan :)

No, mun työ on ihan tavallista toimistoduunia, ei tarvi hikihatussa juosta eikä toisaalta tarvi omata mitään ihmeellisä taitojakaan. Aamulla kun katsoin päivän työmäärää, tuntui, että häh, tässäkö tosiaan kaikki? Ja muut valitti, miten ihan nääntyy tähän järkyttävään työmäärään. Pidin kyllä suuni kiinni ja äkkiä opin, että päivä on ihan täynnä kun se näyttää tältä: Työt alkaa klo 8, sähköpostin tarkistus, ehkä vastaamista meileihin, ehkä joku puhelu. Kokous klo 9, kestää tunnin-pari, sitten lounas, yksi asiakas ennen iltapäiväkahvia. Loppupäivänä perehdyn kokousantiin ja seuraavan päivän asiakkaisiin. Voi juma, tuon kaiken ehtisin tehdä ruokikseen mennessä ja kokouksen asiat ehtis käsitellä puolessa tunnissa.



Mutta silti on raskasta, kun töistä menee pk:n ja kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa. Tiskit, pyykit, lasten huomioiminen...ei ole enää aikaa harrastaa ja uniaika jää liian lyhyeksi. Pitäisköhän tehä vielä yks lapsi, että sais olla taas kotona muutaman vuoden, oli se niin antoisaa aikaa.