Lue keskustelun säännöt.
G: Olisitko ollut kypsä menemään naimisiin 22 vuotiaana?
Kommentit (52)
...että tämä aihe puhututtaa täällä joka kerta. Ilmeisesti vastailijoina ovat ne, jotka eivät vietä täällä kovin paljon aikaa ja eivät tiedä, että näitä aloituksia tehtailee joku todella häiriintynyt henkilö, joka tarvitsisi apua eikä vastauksia ketjuihinsa. On jatkanut tätä varmaan jo kuukausia, ihan samalla tavalla. Ja monilla eri keskustelufoorumeilla. Tuo pakkomielle pysyy yllä, kun hän saa aina uusia vastauksia aiheeseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olin jo silloin seurustellut mieheni kanssa 4v. Naimisiin mentiin kyllä vasta 6v myöehmmin, nyt oltu yhdessä 24v.
Menin 22 vuotiaana naimisiin. Olimme siihen mennessä jo seurustelleet 4 vuotta ja asuneet 2 vuotta yhdessä. Tänä vuonna olemme olleet yhdessä 20 vuotta ja naimisissa siitä 16. Kolme lasta ja edelleen onnellisia!
ja erohan siitä sitten tuli.
Mielestäni avioliitolle tulisi olla alaikäraja joku 25 vuotta ja toisena ehtona, että tulisi olla yhteisiä lapsia.
...että tämä aihe puhututtaa täällä joka kerta. Ilmeisesti vastailijoina ovat ne, jotka eivät vietä täällä kovin paljon aikaa ja eivät tiedä, että näitä aloituksia tehtailee joku todella häiriintynyt henkilö, joka tarvitsisi apua eikä vastauksia ketjuihinsa. On jatkanut tätä varmaan jo kuukausia, ihan samalla tavalla. Ja monilla eri keskustelufoorumeilla. Tuo pakkomielle pysyy yllä, kun hän saa aina uusia vastauksia aiheeseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin naimisiin 21 vuotiaana ja siitä on aikaa 23 vuotta. En ole eronnut, mutta kypsyydestä en osaa sanoa :D
kun olin 22v. ja tiesin, että tämän miehen kanssa haluan naimisiin.
Naimisiin menin 25v. ja eka lapsi syntyi kun olin 27v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että varmaan yhtä kypsä olisin ollut pari vuotta ennen. 13v ehditty olla naimisissa joten ei nyt ihan pieleenkään vissiin menny;-).
Mun mielestä oikeastaan kypsempää on mennä naimisiin harkiten nuorena kun ensin elää jotain irtosuhde-elämää kolmikymppiseksi ja sitten vakiintua. Mutta ymmärrän toki ettei jokaiselle satu kohdalle "sitä oikeaa" nuorena.
ja mies 21, kun mentiin naimisiin vuonna 2004. Ei olla lestoja eikä kukaan painostanut, omasta tahdostamme teimme näin.
En tajua teitä, joiden mielestä 22-vuotias on "kakara". Haloo! Vähän selkärankaa ja vastuuta Suomen nuorisolle kiitos! Nykyään kolmikymppisetkään ei vielä tiedä mitä haluaa elämältään ja nuoruus (ts. holtiton löllöily) vain venyy ja venyy yhä pitemmäksi.
Jos nuori pikkuisen haastaa itseään, käyttää aivojaan ja tutkiskelee tunteitaan, hän kyllä kykenee tekemään ammatin- ja puolisonvalintaan liittyviä päätöksiä juuri niin varhain kuin itse tahtoo.
Nykyään ollaan vain niin laiskoja ettei viitsitä kasvaa aikuisiksi.
Itse tiesin 16-vuotiaana tasan tarkkaan, miksi haluan isona. Tapasin mieheni niin ikään 16-vuotiaana ja tiesin heti että haluan hänen kanssaan naimisiin. Sitten vain pyrin määrätietoisesti tavoitteeni ja tässä sitä ollaan: korkeakoulutus, vakituinen työpaikka, ihana aviomies ja nyt ensimmäinen lapsikin.
Oon samaa mieltä siinä, että yksineläminen itsenäistää. Siksipä minä ja mieheni päätimmekin skipata avoliiton ja asuimme seurusteluaikana omillamme, kunnes menimme naimisiin. Suosittelen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
terveisin teiniäiti
...että tämä aihe puhututtaa täällä joka kerta. Ilmeisesti vastailijoina ovat ne, jotka eivät vietä täällä kovin paljon aikaa ja eivät tiedä, että näitä aloituksia tehtailee joku todella häiriintynyt henkilö, joka tarvitsisi apua eikä vastauksia ketjuihinsa. On jatkanut tätä varmaan jo kuukausia, ihan samalla tavalla. Ja monilla eri keskustelufoorumeilla. Tuo pakkomielle pysyy yllä, kun hän saa aina uusia vastauksia aiheeseensa.
Terveisin 30-vee lapseton.
Annoin äidin pyöritellä mua liikaa, mutta sitä taitaa tapahtua vanhemmillekin morsiamille. Ja jos nyt melkein 40 v. menisin naimisiin, niin pitäs varmaan ottaa lainaa, kun haluaisin niin isot ja hienot häät ettei mitään määrää. Eli tarkemmin ajateltuna olen nyt lapsellisempi kuin parikymppisenä. ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja mies 21, kun mentiin naimisiin vuonna 2004. Ei olla lestoja eikä kukaan painostanut, omasta tahdostamme teimme näin.
En tajua teitä, joiden mielestä 22-vuotias on "kakara". Haloo! Vähän selkärankaa ja vastuuta Suomen nuorisolle kiitos! Nykyään kolmikymppisetkään ei vielä tiedä mitä haluaa elämältään ja nuoruus (ts. holtiton löllöily) vain venyy ja venyy yhä pitemmäksi.
Jos nuori pikkuisen haastaa itseään, käyttää aivojaan ja tutkiskelee tunteitaan, hän kyllä kykenee tekemään ammatin- ja puolisonvalintaan liittyviä päätöksiä juuri niin varhain kuin itse tahtoo.
Nykyään ollaan vain niin laiskoja ettei viitsitä kasvaa aikuisiksi.
Itse tiesin 16-vuotiaana tasan tarkkaan, miksi haluan isona. Tapasin mieheni niin ikään 16-vuotiaana ja tiesin heti että haluan hänen kanssaan naimisiin. Sitten vain pyrin määrätietoisesti tavoitteeni ja tässä sitä ollaan: korkeakoulutus, vakituinen työpaikka, ihana aviomies ja nyt ensimmäinen lapsikin.
Oon samaa mieltä siinä, että yksineläminen itsenäistää. Siksipä minä ja mieheni päätimmekin skipata avoliiton ja asuimme seurusteluaikana omillamme, kunnes menimme naimisiin. Suosittelen!
Aloin harrastaa seksiä miehen kanssa 9 vuotiaana ja naimisiin menimme kun täytin 18 ja minull aoli jo silloin 1 lapsi ja toinen tulossa.
Eli kyllä ihan riittävän kypsä. Takana oli kuitenkin jo vuosikausia yhteiseloa ja elämässä paljon muutakin ollut kuin ruusuilla tanssimista. Naimisiin mentiin silmät auki, ja hyvin on mennyt - nyt jo toista vuosikymmentä :)
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 21-vuotiaasta (nyt olen 34). avioliitto ei merkinnyt meille mitään vaan meille oli alusta saakka selvää, että tää suhde on oikeaa rakkautta ja kestää. Menimme kuitenkin naimisiin esikoisen raskausaikana viitisen vuotta sitten. Mutta sinänsä olisimme voineet mennä jo vuoden seurustelun jälkeen, koska suhde on aina ollut vakaa ja olen kokenut että mieheni on "se oikea".
Usein saa lukea kuinka naimisissa olevat jatkaa kapakassa ramppaamista, miehet ei rauhoitu kotiin vaan menee kavereiden kanssa joka viikonloppu jonnekkin...
Onko se kypsyyttä, että osaa olla kotona sen siippansa kanssa eikä ole tarvetta ja kaipuuta tehdä niitä sinkkuajan huvituksia?
Miten oikein määrittelette sen kypsyyden?
Lastentekokypsyys on ihan eri asia kuin naimisiinmenokypsyys, vai kuinka?
Avoliitto on kai ihan sama asia kuin naimisiinmeno, eli aika moni kuitenkin on "kypsä" siihen?
Otetaan siis vastuu parisuhteesta?
Lyödään hynttyyt yhteen, eikä ekan pikku riidan kohdalla paiskata ovea kiinni ja sanota heippa, mulle riitti. Eli onko se sitä, että ollaan kypsiä huomioimaan toinen? Ei olla vain minä, minä, minä?
tyttöjä, joiden päämäärä oli löytää poikaystävä nuorena ja saada lapsi ja olla "aikuinen".
Sitten oltiin 25 vuotiana niin aikuisia kun oli päästy naimisiin ja saatu mies ja tehty lapsi.
Ammatti jäi hankkimatta ja pätkätöitä on tehty koko elämä ja suurimmalla osalla on se mieskin vaihtunut kerran tai pari.
Minulla ei ollut mitään kiirettä löytää poikaystävää ja saada häitä ja leikkiä siten aikuista. Aikuinen olin 22 vuotiaana siinä mielin, että olin itsenäinen ja huolehdin itse itsestäni ja opiskelin hyvää ammattia, enkä haaveillut siitä, että sais miehen, joka hoitais mun asiat.
Yksineläminen itsenäistää. Läheisriippuvaisilla on hätä löytää puoliso mahdollisimman nuorena ja sitoa se itseensä avioliitolla.