G: Olisitko ollut kypsä menemään naimisiin 22 vuotiaana?

Mukula olin ja koulut käymättä

22 vuotias on tosiaan ihan mukula.

Etkö ole omasta mielestäsi häiriintynyt? Kai olet jo avun piirissä?

galluppeja tehtailee sunnuntai-illan ratoksi? Eiköhän tämä aihe ole jo loppuun asti koluttu? Anna tyttäresi elää omaa elämäänsä. Hän on kypsä tekemään omat päätöksensä ja myös mahdollisesti omat virheensä. Kyse on hänen elämästään. Käytä sinä aikasi mieluummin itsesi hoitamiseen. Olet todella, todella sairas.

22-vuotiaana minulla oli jo 1- ja 3-vuotiaat lapset. Enkä ollut mikään sekoileva teiniäiti vaan ihan tavallinen asiat kunnolla hoitava kotiäiti. En minä nyt 32-vuotiaana sen erilaisempi ihminen ole, kokeneempi toki mutta ihan yhtä "kypsä" muuten olin silloinkin.

Ja olisimme menneet naimisiin mieheni kanssa, mutta kun päätetty hääpäivä ja se, että odotan kaksosia aikalailla viimeisilläni siihen aikaan, ei sopinut kuvioon, päätettiin sitten, että siirretään häitä ainakin vuodella :) Emme halunneet, että pappi joutuu samalla leikkimään kätilöä :D

Mä en halua olla kypsä vieläkään, siitä on niin lyhyt matka pilaantumiseen ;)

Tosin aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa 21- vuotiaana.

mutta naimisiin mentiin muutamaa kuukautta ennen kuin täytin 22 ja vauva oli tulossa. Naimisissa sitten oltiin 27(yhdessä 31), kunnes erottiin.

siinä iässä olin tosin seurustellut jo 5 vuotta ja asunut poikakaverini kanssa yhdessä, ja kihloihinkin oli ehditty jo pari vuotta aiemmin.



Naimisiin mentiin sitten vasta 5 vuotta myöhemmin, ja viivästys johtui enemmänkin siitä syystä että vasta sitten oltiin tarpeeksi vanhoja järjestääksemme juuri sellaiset häät mitkä itse haluttiin. Ja siis sama mies on edelleen, ollut 17-vuotiaasta asti.



Ehkä olisin ollut kypsä menemään naimisiin, mutta olisin "joutunut" kutsumaan häihini sellaisia sukulaisia, joita en olisi halunnut :-)

Ja kyllä mä sanoisin, että jos olisi se oikea jo löytynyt, voisin aivan hyvin naimisiin mennä.

En mä enää ole teini, olen jo pari vuotta ollut nuori aikuinen ja ollut omillanikin jo pitkään. Itsenäinen.



Eli kyllä. Ja lapsiakin haluisin jos ouinkin mahdollisita, jo parin vuoden päästä.

Nyt viiskymppisenä katson näitä nuorena naituja, jotka nyt etsivät nuoruuttaan, että miten ne voi olla noin lapsellisia. Mutta kun jäi se nuoruus elämättä, riekutaan nyt keski-ikäisinä kuin teinit.

Ja ei, en olisi ollut valmis naimisiin 22 vuotiaana. Olin juuri lähdössä opiskelemaan Englantiin, eikä olisi tullut mieleenkään edes seurustella siinä iässä.

Ps. sekö on aikuisuuden merkki, että on naimisissa ja lapsia ????

Tunnen aika monta ns. ikäneitoa, joilla ei ole miestä, eikä lasta ja vaikuttavat paljon kypsemmiltä kuin naidut äidit. On ehtinyt tulla elämänkokemusta ihan muualta kuin lastenhoidosta ja avioliitosta.

Ensimmäinen lapsi tuloillaan silloin ja kaikki teini-iän konhotukset jo kaukana takana :) Niin vaan me ollaan kaikki erilaisia :)

Nyt 27-vuotiaana, kun mulla on 2 lasta, en voi kuin ihmetellä kun katsoo joitain samanikäsiä yläastekavereita et miten voi aina vaan olla noin lapsellinen jne.

Kertooko onnistunut avioliitto kypsyyden tason? Vai sen, että on hankkinut lapsia niin kuin joku tuossa painotti?



Voihan sitä avioitua 15-vuotiaana poikkeusluvalla ja hankkia ennen täysi-ikäisyyttä vielä kolmekin lasta, mutta onko se jotenkin kypsyyden merkki?



Minusta kypsyys on tajua siitä, mitä kannattaa tehdä, mikä on järkevää, missä järjestyksessä jne. Ei kaikkien tarvitse ensin hankkia omaisuutta, työpaikkaa ja vasta sitten avioitua ja hankkia lapsia. Mutta jos avioituu ja hankkii lapset, ennen kuin on tietoakaan ammatista tai omaisuudeta tai mistään tulevaisuudensuunnitelmasta, niin onhan sitä ihan pentu - todennäköisesti vielä uhmakas ja täynnä itseään oleva pentu, joka ei kykene myöntämään, että elämän olisi voinut toisinkin elää ja että kun haukkaa isoja paloja kakusta ja ahnehtii, niin jossain vaiheessa tulee vastaan närästys,ja SILLOIN olisi aika tärkeää olla riittävän kypsä ja vieläpä riittävän kypsän kanssa naimisissakin.



Oma vastaukseni:

- opinnot kesken

- en ollut tavannut vielä miestäni

- ei seurustelusuhdetta, jotain tapaamisia, jotka eivät johtaneet mihinkään



Ei, en olisi ollut kypsä. Lapsi olisi ollut yhdenillanjuttu tai johonkin orastavaan suhteeseen. Vauvavuosi olisi mennyt opintojen parissa enkä olisi luultavasti osannut nauttia siitä. Vauva olisi syntynyt jo valmiiksi eroperheeseen tai sitten joutunut seuraamaan isän ja äidin seurustelua ja kasvukipuilua ja luultavasti lopulta eroa.



Sain esikoiseni 32-vuotiaana. Häntä oli toivottu perheeseen neljä vuotta. Opinnot tehty, hyvä ammatti, rahaa varastossa, miehen kanssa hitsauduttu yhteen, naimisissakin ehdittiin olla kolme vuotta (seurustelua 9 vuotta). Ehkä liian varman päälle,liian varovaista mutta takuulla kypsää käytöstä.



Nyt 10 vuotta myöhemmin lapsia on vielä kaksi muuta enkä käsitä lainkaan niitä vähän alle tai vähän päälle nelikymppisiä, jotka laskevat ikiä, jolloin lapset lentävät pesästä ja saadaan omaa aikaa. Ei mitään tarvetta siihen. Esikoinen on 10v, kuopus 4v ja eletään edelleen juuri parasta aikaa meidän perheellemme niin kuin ollaan eletty sitä koko ajan. Molemmat ollaan riittävän kypsiä tähän perhe-elämään emmekä haaveile muusta, emme tuskailleet vauva-aikana elämän rankkuutta emmekä toivoneet, että olisipa nopeasti ohi.



Emme elätä perhettämme yhteiskunnan tukien varassa, joten senkin puolesta olemme tehneet kypsiä päätöksiä.



Kypsyys on muutakin kuin oma tunnetila ja onnistunut lopputulos. Onko kypsä avioitumiseen, jos eroaa parin vuoden päästä? Mitä jos kyse on miehen kypsymättömyydestä? Voiko nainen olla kypsä, jos on mennyt naimisiin kypsymättömän miehen kanssa?



Hankalia kysymyksiä. Elämäntilanteet muuttuvat eikä kaikkea voi ennakoida. Jos mieheni yllättäen löytäisi toisen naisen, tarkoittaako se sitä, että olen ollut kypsymätön mennessäni hänen kanssaan naimisiin 13 vuotta sitten?



Väittäisin itse, että ei se onnistunut lopputulos vaan asioiden selvittely ja suunnittelu osoittavat sen kypsyyden. Voi olla mennyt naimisiin 22-vuotiaana, mutta jos eron tullen on käyty terapiassa, mietitty ja pohdittu ja perusteltu eron tarve hyvin, niin eiköhän kyse ole ihan kahdesta kypsästä aikuisesta, jotka vain ovat olosuhteiden takia joutuneet hankalaan tilanteeseen.



Toisaalta on selvää, että nuorena tehdään spontaaneja tekoja ihan sen takia, että silloin uskotaan kaiken kestävän, kun ei ole elämänkokemusta, joka olisi tehnyt varovaiseksi. Sellaiset teot ovat nimenomaan niitä kypsymättömiä tekoja. Väittäisin siis, että mitä nuorempi on ollut, sitä suurempi riski kypsymättömiin tekoihin, mutta kypsymätön voi olla vanhakin ihminen. Jotkut haluavat elää siten, että ei ole huolta huomisesta ja ihmissuhteita kertakulutetaan. Ei se ole kypsää käytöstä mutta ehkä jollekulle hyvä tapa elää.

Mutta jos avioituu ja hankkii lapset, ennen kuin on tietoakaan ammatista tai omaisuudeta tai mistään tulevaisuudensuunnitelmasta, niin onhan sitä ihan pentu - todennäköisesti vielä uhmakas ja täynnä itseään oleva pentu, joka ei kykene myöntämään, että elämän olisi voinut toisinkin elää ja että kun haukkaa isoja paloja kakusta ja ahnehtii, niin jossain vaiheessa tulee vastaan närästys,ja SILLOIN olisi aika tärkeää olla riittävän kypsä ja vieläpä riittävän kypsän kanssa naimisissakin.

En oikein ymmärrä tällaista tuomiota. Minä siis hankin lapseni ennen kuin koulutuksen ja ammatin. Ihan harkitusti näin. Mitenkään erityisen uhmakas ja itsekäs en ollut. Minä kun tiesin, että voin hankkia sen koulutuksen ja ammatin kun lapset on jo kuvioissa, ja sitten ei tule edes katkoksia uraan lastensaannin takia. Ja niin minä teinkin, menin yliopistoon opiskelemaan kun nuorempi lapsi oli 3-vuotias, sain tutkinnon 3 vuodessa ja sitten menin työelämään sopivasti kun lapset oli jo koulussa.

Minusta tämä valinta on monella tapaa ollut tosi hyvä enkä ollenkaan ymmärrä mitä niin erityisen vastuutonta ja kauheaa siinä on. En ole edes ollut mikään sossuäiti missään vaiheessa koska mieheni on varsin hyvätuloinen ja hänen tuloillaan on minun kotiäiteilyni maksettu. Ja 13 vuotta jo naimisissakin on oltu onnellisesti vaikka nuori olin kun mentiin naimisiin.