Lue keskustelun säännöt.
Perheestä etääntyminen
17.01.2013 |
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia itselleni uudesta tilanteesta.
Perheemme on ollut aina tiivis ja läheinen, olen kuvitellut että vanhemmat ja sisarukset olisivat niitä harvoja ihmisiä, joihin voi tukeutua elämän hankalissa tilanteissa. Nyt muutaman suuren muutoksen jälkeen olen etääntynyt kaikista perheenjäsenistäni ja yhteydenottoihini ei vastata, kaikilla on niin kiire tai puhelut/matkat ovat liian kalliita. Olen jotenkin pettynyt, vaikka ymmärrän että aikuistuttuani kaikilla meillä on oma elämä.
Onko utopistista kuvitella, että sisarusten kanssa olisi viikoittain tekemisissä ja voisi jakaa ihan normaaleita arjen asioita? Vai onko ratkaisuna rakentaa ympärilleen "oma perhe" ystävistä yms.
Kommentit (5)
Moikka ap, tsemppiä! On aina ikävää jos läheisten tai itse sellaisiksi ajattelmien ihmisten kanssa ei ihan "kemiat kohtaa" yhteydenpitoasioissa. Onko teillä ollut (siis aikuisiällä) tiiviimpää aiemmin? Jos, niin mitä arvelet syyksi muutokseen?
Totuushan on, että hyvin monessa (suomalais)perheessä on asiat noin että omiin vanhempiin (siis isoäiti-sukupolveen) pidellään yhteyksiä välimatkoista riippuen kuukauden-parinkin välein, ehkä puheluita hiukan useammin toimintakulttuurista riippuen. Sisaruksiin välit voivat olla ja monilla aikuisilla ovat, vielä paljon "etäisemmät" -ja silti voidaan periaatteessa olla ihan "hyvää pataa" vailla kummempia skismoja. Yllättävän monet elävät vaan sitä ydinperhettään varten ja sen kanssa -helpostihan se siihen sutjahtaa kun arki on mitä on ja työelämä ottaa leijonanosan ajastamme ja kenties lasten harrastukset sitten ne illat.... Siinä ne päivät helposti kuluukin, tosi monilla.
Koetko että isovanhempia ei kiinnosta tavata lapsenlapsia? Onko se ongelma? Onko siinä tapahtunut muutoksia? Jos välimatkat on pitkät (ja muutenkin!) voi silti aina soitella sinnepäin vaikka skype-puheluita ja ainakin omalta osaltaan yrittää pitää yhteyksiä kunnossa. Jos kovasti tilanne vaivaa tai tuntuu että tosiaan homma on jotenkin muuttunut eli hankaloitunut, kannattaa varmaan ns. nostaa kissa pöydälle -rakentavassa hengessä. Hyvää jatkoa sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse myös eri maassa kun muu perhe, mutta sinkku. Ehkä tilanne alkaa tuntua paremmalta kun pariudun. Vanhemmillani ei ole hyvät välit omiin vanhempiinsa, eli muutenkaan minulla ei ole turvaverkkoja sukulaisista tms. Onko monilla sellaisia oikeasti?
Kiitos kolmoselle viestistä!
Ehkä se ongelma on juurikin tämä, että yhteydenpito nähdään enemmänkin velvollisuutena ja pakollisena pahana, kuin niin että siitä saisi itselle jotain kun jakaa elämää läheisten ihmisten kanssa. Omat sukulaiseni ovat sitä tyyppiä, jotka eivät kykene keskustelemaan oikeastaan mistään, varsinkaan vakavammista asioista.
Asia mikä myös vaivaa itseäni on se, että koska omat isovanhempani ovat aikanaan kokeneet meidät lapsenlapset jonkinlaisena taakkana, enkä ole koskaan heihin oikeastaan tutustunut, olen alkanut miettiä että onko se yhteydenpito sitten edes niin tarpeellista? Riittäisikö että totuttelisi ajatukseen suurelta osin melko yksinäisestäkin elämästä.
Täytyy vain toivoa, että tulevan puolison perhe ja suku olisi lämpimämpää ja avoimempaa sorttia!
asuu eri maassa, sillä on oma perhe ja oma elämä... Kuten minullakin. Omien vanhempieni kanssa tekemisissä kuukausittain. En osaa sen enempää sukuyhteyksiä kaivata. Ei mulla mitän perhettä ystävistäkään ole, mulle riittää mies ja lapset.