Lue keskustelun säännöt.
Taas paniikkikohtaus kesken seksin
27.01.2013 |
Taustalla raiskauksen yritys ja aikaa siitä pian kuusi vuotta. Lääkityksen tajusin hakea vasta pari vuotta sitten, koska vähättelin tunteitani ja ajatuksiani, kunnes olo kävi sietämättömäksi. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja paniiikkihäiriö siis diagnoosina.
Taas tänään tuli paniikkikohtaus kesken seksin. Minun ei tarvitse pelätä, että aviomies tekisi pahaa tms. mutta taas kerran yksi ainoa kosketus/ote nosti muistot pintaan. En pian uskalla edes harrastaa seksiä, kun se saa välillä noin paskan fiiliksen aikaiseksi. Haluan seksiä mieheni kanssa mutta oma päänsisäinen maailmani näköjään ei.
Tätäkö se on loppuelämä?
Kommentit (13)
ja anna miehesi löytää oikea nainen. Jos et edes seksiä voi harrastaa ilman vinkumista niin miksi olet naimisissa?
Kysehän ei ole siitä, etteikö ap haluaisi seksiä miehensä kanssa.
Kyse on siitä, että ihon muisti on harvinaisen pitkä. Kosketus tiettyyn kohtaan, tietyllä tavalla, saa aikaiseksi muistikuvia, joita ei haluaisi muistella.
Ap, olen pahoillani puolestasi.
Ja valitettavasti joudun sanomaan, että kyllä, tuota on loppuelämäsi. Onneksi ihon muisti hälvenee pikkuhiljaa.
Tarvitaan vain kärsivällisyyttä ja aikaa. Aivan loputtomasti näitä molempia.
Ymmärtääkö miehesi, ettei syy ole hänen? Ja ymmärrätkö sinä, ettei syy ole sinun?
Anna itsellesi aikaa, ole armollinen itsellesi.
Muistikuvat häviävät pikkuhiljaa, se vain vaatii tavattomasti aikaa. Valitettavasti.
Been there, done that. Valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja anna miehesi löytää oikea nainen. Jos et edes seksiä voi harrastaa ilman vinkumista niin miksi olet naimisissa?Kysehän ei ole siitä, etteikö ap haluaisi seksiä miehensä kanssa.
Kyse on siitä, että ihon muisti on harvinaisen pitkä. Kosketus tiettyyn kohtaan, tietyllä tavalla, saa aikaiseksi muistikuvia, joita ei haluaisi muistella.Ap, olen pahoillani puolestasi.
Ja valitettavasti joudun sanomaan, että kyllä, tuota on loppuelämäsi. Onneksi ihon muisti hälvenee pikkuhiljaa.
Tarvitaan vain kärsivällisyyttä ja aikaa. Aivan loputtomasti näitä molempia.
Ymmärtääkö miehesi, ettei syy ole hänen? Ja ymmärrätkö sinä, ettei syy ole sinun?Anna itsellesi aikaa, ole armollinen itsellesi.
Muistikuvat häviävät pikkuhiljaa, se vain vaatii tavattomasti aikaa. Valitettavasti.Been there, done that. Valitettavasti.
sinun ongelmistasi? Anna miehen nauttia seksistä sellaisen kanssa joka siitä pitää
Kyse ei tosiaan ole siitä, ettenkö haluaisi seksiä. Välillä tulee vain paniikkikohtauksia enkä voi sille mitään. Onneksi mies on ymmärtäväinen, minä niistä enemmän kärsin. Hän ei esim. ota ranteista/käsistä kiinni, koska tietää tapahtumat. Viimeksi paniikkihäiriö tuli suuseksin kohdalla. Siis mies antoi, kunnes minä taasen jouduin keskeyttämään.
Terapiassa on käyty. Se lopetettiin kun terapeutti oli sitä mieltä, että ongelmaa ei ole (enää). Lääkkeet hoitavat loput. Ja lopun parantaa aika. Kait sitä voisi mennä vielä yksityisellekin, mutta onko apua sen enempää? Kun asia on käyty sataan kertaan läpi.
Tämä on luonut kierteen. Minä haluan aviomiestäni mutta olen alkanut pelätä seksiä, koska pelkään paniikkikohtausta. Tilanteet tulevat ihan ns. hallitsemattomasti. Mies tosiaan osaa välttää esim. juuri tuota että otetaan käsistä kiinni jne.
Eikä hän ota sitä itseensä.
mutta jos joku saa oloa helpommaksi, apu otetaaan vastaan.
Ap on täysin pakana mutta jos joku saa oloa helpommaksi, apu otetaaan vastaan.
Jeesuksen siunausta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten aikaisemmin sanoin, anna itsellesi aikaa.
Terapiaa et välttämättä tarvitse enää, ainoastaan aikaa. Ikävä kyllä, tälläisiin asioihin ei ole mitään oikotietä.
Älä tuomitse itseäsi muistoista. Ne tulevat, kun tulevat. Jossain vaiheessa pahoja muistoja ei enää tule kuin toooodeeella harvoin.
Älä pelkää seksiä miehesi kanssa. Päinvastoin, myönteiset kokemukset seksistä työntävät pahat muistot kauemmas.
Taustalla raiskauksen yritys ja aikaa siitä pian kuusi vuotta. Lääkityksen tajusin hakea vasta pari vuotta sitten, koska vähättelin tunteitani ja ajatuksiani, kunnes olo kävi sietämättömäksi. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja paniiikkihäiriö siis diagnoosina.
Tätäkö se on loppuelämä?
ja anna miehesi löytää oikea nainen. Jos et edes seksiä voi harrastaa ilman vinkumista niin miksi olet naimisissa?
Jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa -ole hiljaa.
Ap, miten miehesi suhtautuu sinuun? Onko kannustava ja tukeva? Vaatiiko hän sinulta liikaa? Vaaditko itseltäsi liikaa? Saatko jostain vertaistukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taustalla raiskauksen yritys ja aikaa siitä pian kuusi vuotta. Lääkityksen tajusin hakea vasta pari vuotta sitten, koska vähättelin tunteitani ja ajatuksiani, kunnes olo kävi sietämättömäksi. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja paniiikkihäiriö siis diagnoosina.
Tätäkö se on loppuelämä?
ja anna miehesi löytää oikea nainen. Jos et edes seksiä voi harrastaa ilman vinkumista niin miksi olet naimisissa?Jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa -ole hiljaa.
Ap, miten miehesi suhtautuu sinuun? Onko kannustava ja tukeva? Vaatiiko hän sinulta liikaa? Vaaditko itseltäsi liikaa? Saatko jostain vertaistukea?
AP terrosisoi miestään lapsellisilla valittamisilla. Miksi miehen pitäisi olla ilman seksiä vaan sen takia että AP ei kykene hoitamaan ongelmiaan? Toisten ei pidä kärsiä AP:n ongelmista.
Kuten aikaisemmin sanoin, anna itsellesi aikaa.
Terapiaa et välttämättä tarvitse enää, ainoastaan aikaa. Ikävä kyllä, tälläisiin asioihin ei ole mitään oikotietä.
Älä tuomitse itseäsi muistoista. Ne tulevat, kun tulevat. Jossain vaiheessa pahoja muistoja ei enää tule kuin toooodeeella harvoin.
Älä pelkää seksiä miehesi kanssa. Päinvastoin, myönteiset kokemukset seksistä työntävät pahat muistot kauemmas.
Kävin kriisiterapiassa heti tapahtuman jälkeen ja he sanoivatkin, että tapahtuneet voivat tulla esiin vasta vuosien jälkeen. Itse ajattelin, että se oli siinä, kun en uskaltanut mennä ulos (vaikka vastapuolena olikin tuttu ihminen) ja tämä siis parin vuoden jälkeen. Ja toisaalta siellä takaraivossa on (entisten) kavereiden sanomiset. "Mitä sinä välität? Sehän oli vain yritys" jne. Terapeutilla meni pitkä tovi saada minut ymmärtämään, että lopputulos on kuitenkin sama, koskemattomuutta loukattu. Tietty kohta koko tapahtumasta muutoinkin kummittelee. Sitä luuli päsevänsä karkuun ja seuraavassa hetkessä ollaan melkein taju pois kun löin pääni.
Onneksi (niin kuin jo sanoin) mies on ymmärtäväinen. Ja kun kyse ei tosiaan ole siitä, ettenkö haluaisi miestäni. Päinvastoin. Mutta sitten nuo typerät paniikkikohtaukset tulevat ja pilaavat kaiken. Aviomies oli muuten ensimmäinen seksikumppani tuon jälkeen ja siihenkin meni aikaa meni kolme vuotta.
Ehkä sitä tosiaan täytysi olla armollisempi itselleen ja antaa ajan kulua. Tiedän, tuo tapahtuma tulee aina olemaan osa minua mutta jos sen kanssa oppisi elämään...? Näinkin pitkän ajan jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taustalla raiskauksen yritys ja aikaa siitä pian kuusi vuotta. Lääkityksen tajusin hakea vasta pari vuotta sitten, koska vähättelin tunteitani ja ajatuksiani, kunnes olo kävi sietämättömäksi. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja paniiikkihäiriö siis diagnoosina.
Tätäkö se on loppuelämä?
ja anna miehesi löytää oikea nainen. Jos et edes seksiä voi harrastaa ilman vinkumista niin miksi olet naimisissa?Jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa -ole hiljaa.
Ap, miten miehesi suhtautuu sinuun? Onko kannustava ja tukeva? Vaatiiko hän sinulta liikaa? Vaaditko itseltäsi liikaa? Saatko jostain vertaistukea?
Mies on ymmärtäväinen, hän ymmärtää mitä olen kokenut ja tietää, etten tykkää tietyistä eleistä tai kosketuksista. Mutta siis, ymmärtää tosiaan. On usemmiten tosi varovainen, varsinkin nyt kun alkoi tulla noita paniikkikohtauksia. Hän on aina ekana siinä lohduttamassa tms.
Vertaistukea ei kauheasti saa. Se on aina raiskauksen uhreille, ei yrityksen uhreille. Enemmänkin ajatusmaailma tosiaan tuntuu menevän, että "eihän sua raiskattu, mitä siinä valitat". Tiedoksi muille, se jättää jälkensä.
Taustalla raiskauksen yritys ja aikaa siitä pian kuusi vuotta. Lääkityksen tajusin hakea vasta pari vuotta sitten, koska vähättelin tunteitani ja ajatuksiani, kunnes olo kävi sietämättömäksi. Masennus, ahdistuneisuushäiriö ja paniiikkihäiriö siis diagnoosina.
Tätäkö se on loppuelämä?
ja anna miehesi löytää oikea nainen. Jos et edes seksiä voi harrastaa ilman vinkumista niin miksi olet naimisissa?Jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa -ole hiljaa.
Ap, miten miehesi suhtautuu sinuun? Onko kannustava ja tukeva? Vaatiiko hän sinulta liikaa? Vaaditko itseltäsi liikaa? Saatko jostain vertaistukea?
AP terrosisoi miestään lapsellisilla valittamisilla. Miksi miehen pitäisi olla ilman seksiä vaan sen takia että AP ei kykene hoitamaan ongelmiaan? Toisten ei pidä kärsiä AP:n ongelmista.
Näin sitä tuetaan toisiamme myötä- ja vastamäessä vai? Kuten ap:n viestistä tulee ilmi, mies tietää tapahtumasta ja traumasta -ja on silti ap:n kanssa. Minä olen ollut mieheni kanssa n.13 vuotta ja viimeiset 7 vuotta mieheni on oireillut enemmän tai vähemmän vanhoja traumojaan. Välillä on ollut masennuksesta johtuen pitkiäkin seksittömiä kausia (sanon tämän ihan siksi koska olet ilmeisesti ihminen, jolle parisuhteen tärkein asia on seksi). Yhdessä olemme edelleenkin, ja tuen ja ymmärrän ja keskustelemme ja arvostamme toisiamme. Juu, välillä uuvuttaa, mutta nyt taas on valoa enemmän ja meistua on tullut vuosien saatossa hirmu läheisiä, voimme molemmat olla oma itsemme kolhuinemme kaikkinemme -tämä on arvokkaampaa kuin parhainkaan seksi (joka itseasiassa taas pitkästä aikaa kukoistaa).
Ap:lle toivotan armollisuutta itseään kohtaan ja avoimuutta teidän välille, jotta miehesi saisi tukea sinua tämän vaiheen läpi. Sillä varmasti sinunkin ahdistuneisuutesi, jollei kokonaan häviä, niin kuitenkin muuttaa muotoaan. Minukin miehelläni oli pahimmassa vaiheessa yli vuoden ajan lähes kuukausittain paniikkihäiriöitä... Tunsin itseni välillä hyvinkin avuttomaksi. Mieheni yritti alussa 'säästellä' minua, mikä vaan ajoi meitä kauemmaksi toisistaan. Onneksi eräskin terapeutti sai hänet avautumaan minulle, jolloin pystyin jo aivan eri tavalla olemaan läsnä, ja mahdollisuuksien mukaan tukemaan. Luota miehesi rakkauteeen ja anna hänen tavalla tai toisella olla tukena. Ja kerro hänelle kuinka sitä arvostat.
Me olemme kaikki joskus kovin haavoittuvaisia. Toivottavasti emme ole silloin aivan yksin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miten miehesi suhtautuu sinuun? Onko kannustava ja tukeva? Vaatiiko hän sinulta liikaa? Vaaditko itseltäsi liikaa? Saatko jostain vertaistukea?
Mies on ymmärtäväinen, hän ymmärtää mitä olen kokenut ja tietää, etten tykkää tietyistä eleistä tai kosketuksista. Mutta siis, ymmärtää tosiaan. On usemmiten tosi varovainen, varsinkin nyt kun alkoi tulla noita paniikkikohtauksia. Hän on aina ekana siinä lohduttamassa tms.
Vertaistukea ei kauheasti saa. Se on aina raiskauksen uhreille, ei yrityksen uhreille. Enemmänkin ajatusmaailma tosiaan tuntuu menevän, että "eihän sua raiskattu, mitä siinä valitat". Tiedoksi muille, se jättää jälkensä.
Harmi, ettei sinulle löydy vertaistuea. Mutta ihanaa, että sinulla on ymmärtäväinen mies. Olen aivan varma, että tilanteesi jossain vaiheessa helpottuu, vaikka siihen menisikin aikaa. Pitää katsella kauas horisonttiin ja olla iloinen jokaisesta pienestä edistyksestä. (Voisiko se auttaa jos sopisitte jostain sellaisista seksin muodoista, jotka eivät muistuta lähimainkaan kokemaasi tilannetta, kuten ei yhdyntää laisinkaan vähään aikaan, varpaiden imeskelyä(?), pään hierontaa(?)...-kunnes uskaltaisit edetä. Näin ehkä saisit nykyisiä onnistumisen paineita vähennettyä?)
rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Hoida kohtauksien aiheuttajaa, ei pelkkää oiretta.