Miten valmistelisit 3- ja 6-vuotiaita lapsia isän kuolemaan? Miehelläni

kuitenkin niin, että vastaat vain siihen mitä lapsi kysyy. Lapset käsittelevät asiaa omaa tahtiaan ja pala kerrallaan omalla ikätasollaan. Sairaalassa rampatessa varmasti kyselevät miksi isällä on tuollainen letku tai miksi isä ei voi tulla mukaan jne. Vastataan lapsen ikätason mukaan niin hyvin kun osataan.



Lasten sururyhmä kannattaa etsiä sitten väistämättömän kohdatessa.



yt. leski + 2 lasta

Kysyt;

"Te jotka menette isin kanssa ensi synttäreillä huvitteleen, nostakaa käsi ylös!"

"eiei, teidän isi on kuollut ensi vuonna, te pysytte kotona!"

yt. leski + kaksi lasta

PS. En oo ikinä tajunnu AV:n vatipäitä!

Kovasti voimia teille. Omakohtaista kokemusta on vain siitä että miten puhua lapselle pappan kuolemasta. Meillä ainakin toimi siinä kertomisessa se että kerrottiin asiasta yksinkertaisesti pikkasen ja sitten kerrottiin aina sitä mukaa kun lapset kysyivät asioista. Eli annettiin lasten määrätä tahti millä edettiin.

Ihan kauheaa:(



Kerro lapsille, että isä on niin vakavasti sairas, että ei tule elämään pitkään. Lasten kysymykset ja kommentit ovat sitten ne joiden kautta puhut asiasta.



En myöskään pitäisi pahana, jotain lasten sururyhmää, kuin myös sinulle jotain tukiryhmää.



toivottavasti teillä on läheisiä tukemassa teitä järkyttävässä elämäntilanteessanne.

Vaikea sanoa kun en ole koskaan ollut samassa tilanteessa (Voimia sinulle).



Luulen että kertoisin että isä on sairas ja rehellisesti kertoisin että isä saattaa kuolla, mutta isä saa kyllä hyvää hoitoa. Toivoa en veisi kuin ihan viimeisinä päivinä. Silloin kertoisin että isä tulee nukahtamaan eikä enää herää vaan hiipuu pois elämästä.



Kertoisin ehkä muiden esimerkkien kautta kuolemasta, mitä tapahtuu sen jälkeen, eli järjestetään hautajaiset ja mitä siellä tapahtuu jne. Voisimme ehkä haudata perhosia yms?

Meillä melkein sama tilanne, itselläni parantumaton syöpä mutta saan yhä hoitoja ja olen melko hyvässä kunnossa. Viime syksynä lääkäri ennusti että vuosi aikaa mutta uskoisin, että mulla on enemmän, niin hyvässä kunnossa tällä hetkellä olen.



Meillä lapset 12 ja 7



Kerroin vasta nyt 12-vuotiaalle, ettei syöpäni parane ja että kuolen siihen muutamien vuosien sisällä. Lapsi itki ja oli selvästi ahdistunut, mutta totesi kuitenkin, että parempi tietää totuus kuin että sitä salailtaisiin ja että sitten kuolema voisi tulla yllätyksenä ja järkytyksenä.



7-vuotiaalle en ole vielä kertonut. Koska uskon, että mulla on vielä aikaa.



Hyvä, että pääsette ammattilaiselle. Vaatikaa ammattiapua perheellenne paljon.



Jos esim. mitään sytostaattihoitoja ei aloiteta miehellesi, kertokaa lapsille mahdollisimman pian. Jos taas hoidot aloitetaan, odotelkaa hetki ja katsokaa, miten ne rupeavat menemään, sillä mahasyöpä on usein herkkä sytostaateille ja elinaikaa voi siten miehelläsi olla enemmän kuin se puoli vuotta.



Teillä on ihan järkyttävän rankka tilanne ja olette varmaan molemmat vielä sokissa (?) ja sokkitilassa ei tietenkään kannata lapsille kertoa mitään kauhean "pahaa".



Rohkeutta teidän perheelle, sitä tämä sairaus kysyy!



"samassa veneessä"

ja sekin otti lapsille uskomattoman lujille. En uskalla edes kuvitella, mitä on edessä. Varsinkin 6v on niin isin tyttö kun vaan olla voi. Mua pelottaa.

Sanoisitteko siis, että isi SAATTAA kuolla, vaikka itse tietäisitte että se on varmaa? Tietysti sanotaan, että toivossa on hyvä elää, mutta eikö se shokki ole sitten vieläkin isompi?Mies itse on ajatellut tekevänsä lapsille videon, jossa juttelee heille ja jonka saavat katsoa sitten isompana.

ap.

Kiitos osanotoista.

vaikea tilanne tuo varmasti teille on. Meillä lasten isoäidillä, anopillani, todettiin juuri haimasyöpä, etäpesäkkeitä mm. maksassa, joten ennuste ei lupaa hyvää. Olemme ihan rikki asiasta, anoppi on minullekin erittäin läheinen, melkein 2 äiti. Emme ole kertoneet vielä mitään lapsille (2v ja 7v), emme yksinkertaisesti tiedä mitä sanoa...

Kipu kontia elämössä tms.

En sanoisi että SAATTAA kuolla, vaan kuolee. Ehkä niin, että ei ole varmaa milloin, mutta ei saa antaa turhaa toivoa liian pitkästä ajasta.



Lapsille on kuolemaa käsitteleviä kirjoja, esim. ei-uskonnollinen Myyrän jäähyväiset on mielestäni hyvä. Uskonnollista valikoimaa lienee enemmänkin - meillä nämä eivät tulleet kyseeseen.



Olen myös selittänyt lapsille, että koko luonto toimii samoin, eikä kenenkään meistä päivien määrää kukaan tiedä ennestään. Kukat syntyy siemenestä, kasvavat ja lakastuvat, muuttuvat maaksi jäälleen, ja niin käy kaikkien ihmistenkin. Toisille ennemmin, toisille myöhemmin. Toisten aika vain on aiemmin, ja sitä on lupa surra.



Voimia!

sanooko ensin, että isi saattaa kuolla vai että isi kuolee, sillä sen asian joutuu sanomaan ja käymään läpi monta kertaa.



Ehkä voi ollakin järkevää ensin sanoa, että isi saattaa kuolla ja myöhemmin kertoa, että isi kuolee.



Puoli vuotta on 6-vuotiaan mielestä järjettömän pitkä aika, hän ei samalla tavalla näe sitä, että se on tosi vähän aikaa, kuin aikuinen. 3-vuotias ei pysty sitäkään vähää hahmottamaan tuollaista aikajännettä. Sekin on ikävää, jos lapsilta alkaa tulla kyselyjä tyyliin "eikö se isi nyt kuolekaan?" tai "isin piti kuolla jo?"



En varmaan teidän tilanteessa tekisi mitään ennen kuin olisin keskustellut jonkun psykologin/psykiatrisen hoitajan kanssa, joka on perehtynyt tämän kaltaisiin tilanteisiin. Lapsilla on paljon sulateltavaa siinäkin, että isi on nyt tosi tosi sairas.



Kuolemaa voi käsitellä monella tavalla ennen kuin se kohtaa miehesi. Käykää vaikka kauniina päivänä hautausmaalla kävelemässä. Te joudutte tekemään sitä samaa kuoleman prosessoimista miehesi kanssa, ei ole helppoa yrittää valmistaa lapsia siihen samaan aikaan.



"samassa veneessä"

esim. nukkua pois



Sen ikäinen jää odottamaan koska isä herää



Mulla oli 5 ja 6 vuotiaat isänsä kuollessa ja 5 vuotiaankin on vaikea käsittää kielikuvia.



t: leski + 2 lasta

googlaa Suomen Nuoret Lesket.



Winkuiksikin itseämme kutsumme.



yt. leski + 2 lasta

kerrot, että isä on tosi pahasti sairas. Niin pahasti, että kukaan lääkäri eikä lääkkeet voi isää parantaa. Se tarkoittaa, että isä kuolee sairauteensa. Milloin se tapahtuu, sitä kukaan ei tiedä, mutta todennäköisesti isä kuolee silloin kun te olette vielä lapsia.



Ja jatkat vastaamalla lasten kysymyksiin. Tai jatkat kyselemällä tietävätkö lapset mitä tarkoittaa olla kuollut. Ja kerrot oman näkemyksensä siitä

Kuolemasta ei kannata puhua omasta aloitteesta, mutta lapsille pitää vastata rehellisesti kysymyksiin.



Missään nimessä lapsille ei kerrota mitään aikamääriä tms. vaan jos lapsi kysyy, kuoleeko isi, niin vastataan, että isi on hyvin sairas ja kyllä hän kuolee, mutta tänään hän on elossa ja me olemme siitä onnellisia.



Lapsilla kannattaa yrittää säilyttää mahdollisimman tavallinen arki, tavallisia rutiineja, joiden voimalla jaksatte myöhemmin. Mikä siis ei tarkoita, että täytyy olla tylsää, vaan se tavallinen arki voi nyt ihan hyvin olla sitä, että lapsilla on uusia harrastuksia, joissa vanhemmat mukana.



Lapsille kannattaa viimeistään tässä vaiheessa hankkia muita läheisiä aikuisia (kummit, ukit, mummit), joiden luokse ei lähdetäkään yökylään, vaan jotka tulevat teille. Heitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun miehesi on kuollut. Heidän kannattaa oppia perheen tavat ja aikataulut, koska tulee päivä, jolloin he vastaavat niistä.



Älkää eläkö kuolemaa varten vaan tätä päivää. Ja muistakaa, että rakkaus ei katoa minnekään, se jää ja pysyy, vaikka isiä ei enää näe.

Minä kerroin ensin, että isillä on paha sairaus. Sanoin, että sen sairauden nimi on syöpä. Syöpää on kahdenlaista. Sellaista, jonka lääkärit voi parantaa ja sellaista, jota ei voi parantaa ja johon kuolee. Toivotaan, että isin syöpä voidaan parantaa (tiesin tässä vaiheessa jo, että ennuste on huono, mutta toivoa ei kannata heti viedä, koska kuten aiemmin joku kirjoitti, aikakäsitys on lapsilla heikko)



Sitten, kun sairaus eteni, puhuttiin enemmän siitä, että isi on TOSI sairas. Lapset myös näkivät ihan itse, ettei isi jaksa entisiä juttuja ja muuttuu eri näköiseksi.



Siinä vaiheessa, kun saattohoitopäätös tehtiin, palasin alkuun ja aloitin keskustelun "muistatteko, kun kerroin, että syöpää on kahdenlaista... nyt on niin, että isin syöpä on sellainen, jota ei voi parantaa"



Sitten puhuttiin kuolemasta, ihan käytännön jutuista jne.



Mies kuoli 3 pvää tuon keskustelun jälkeen, todella paljon nopeammin kuin osasin odottaa. Toisaalta lapsille se tuntui olevan "oikea aika"



Raskasta, helvetillistä, mutta siitä selviää. Oikeasti. Vaikkei se aluksi tunnu mahdolliselta.



t. Leski vuodelta 2004

ja toivotan teille kaikille voimia.



Oma kokemukseni on siltä ajalta, kun olin itse lapsi ja isäni kuoli.



Hänen kuolemansa oli tiedossa etukäteen, mutta meille lapsille ei kerrottu, että isä ei enää parane. Emme myöskään osanneet itse lukea hänestä lähestyvän kuoleman merkkejä.



Kun isä sitten kuoli, järkytys oli tietysti suuri. Silti olen onnellinen, etten tiennyt asiasta etukäteen, koska en olisi jaksanut elää tiedon kanssa. Olisin herkkänä lapsena luhistunut.



Oli helpompi alkaa käsitellä asiaa sitten, kun kuolema oli tosiasia ja tapahtunut.



En tiedä mitä nykyasiantuntijat sanovat asiasta, ehkä oli nykytiedon mukaan väärin toimia näin. Mutta kaikkien pohdintojeni jälkeen voin sanoa omalta kohdaltani, että minulle (ja mielestäni myös nuoremmille sisaruksilleni) oli parempi olla tietämättä etukäteen.



Voimia sinulle.

3 vee tuskin vielä tajuaa ja 6 vee tekee kysymykset.



Ovatko koskaan kysyneet mitään sinulta kuolemasta ylipäätänsä? Ovatko kysyneet jotain omasta syntymästään? Lapset eivät ole samanlaisia ja eri tavoin "älykkäitä". Kyllähän ne nyt näkevät, että kaikki ei ole niin kuin pitää ja että on jotain omituista härdelliä.



Mitä se isä itse on heille kertonut, eikö muka mitään? Jospa se isä ottaisi itse puheeksi tämmöisen asian vai eikö aio?

Mä olen kamalan huolissani miehestä jolla ollut närästystä jo monta vuotta ja muutakin vatsavaivaa jatkuvasti :(

Mä olen kamalan huolissani miehestä jolla ollut närästystä jo monta vuotta ja muutakin vatsavaivaa jatkuvasti :(

Eiköhän sinun kannattaisi mennä kysymään tuota nyt ihan jostain muualta. Ap:llä taitaa olla muutakin ajateltavaa, kuin ventovieraan miehen närästys. Pientä hienotunteisuutta ja epäitsekyyttä, kiitos.

Ja voimia ap:lle.