Ansiosidonnaisen karenssi
Onko kenelläkään kokemusta mikä on riittävän hyvä syy saada 3kk karenssi poistettua ansiosidonnaisesta päivärahasta, jos irtisanoutuu työpaikastaan itse?
Olen aivan täydellisessä burnoutissa, uupumus ja masennusdiagnooseilla, mutta en ole näiden takia ottanut päivääkään sairaslomaa vaan olen yrittänyt nyt kaikki muut keinot ulkoilun, liikunnan, unen, ruokailun, työtehtävien järjestelyn jne. - tuloksetta.
Nyt vaan on täysi stoppi ja en keksi muuta kuin lähteä firmasta niin pian kuin mahdollista ja hakea itselleni jotain muuta työtä. Tässä taloustilanteessa hakuun voi vaan mennä jonkin verran aikaa.
Auttaako parin vuoden aktiiviset yritykset itse parantaa tilannetta yhdessä työterveyshuollon kanssa asiassa? Voisiko karenssin saada purettua?
Minua on useaan kertaan suositeltu jättämään nykyinen työ lääkärin ja työpsykologin toimesta. Suhteellisen pienessä firmassa on ajettu loppuun iso määrä muitakin ihmisiä viime vuosien aikana, aina sairaseläkkeelle asti. Työterveys on puuttunut tilanteeseen ja ottanut yhteyttä työnantajaan, mutta tulokset ovat olleet laihoja.
Kommentit (31)
Jospa onnistuisit saamaan työterveydestä tai ainakin entisiltä työntekijöiltä lausunnon siitä, että työpaikan ilmapiiri on mahdoton.
Sitä sinun on vaikea omalla kohdallasi todistaa, että olisi sinun terveydelle vaarallinen,kun et ole ollut edes sairauslomalla.
Yleensä paikallisissa työvoimatoimistoissa on tiedossa ne ongelmatapaukset, joiden työstä kieltäytymisestä tai irtisanoutumisesta ei tule karenssia. Jos oma työterveyshuolto ei voi asialle mitään, niin ota yhteyttä työsuojelupiiriin.
Jospa onnistuisit saamaan työterveydestä tai ainakin entisiltä työntekijöiltä lausunnon siitä, että työpaikan ilmapiiri on mahdoton.
Sitä sinun on vaikea omalla kohdallasi todistaa, että olisi sinun terveydelle vaarallinen,kun et ole ollut edes sairauslomalla.Yleensä paikallisissa työvoimatoimistoissa on tiedossa ne ongelmatapaukset, joiden työstä kieltäytymisestä tai irtisanoutumisesta ei tule karenssia. Jos oma työterveyshuolto ei voi asialle mitään, niin ota yhteyttä työsuojelupiiriin.
Kiitos vastauksesta. En tullut ajatelleeksi että tosiaan se, että sairauslomia ei ole voi olla merkki siitä että tilanne ei olisi paha. Itse en taas ole halunnut ottaa saikkuja, koska en usko että ne voi tällaisessa asiassa auttaa/ tuoda ratkaisua ja ratkaisu pitäisi löytää muualta.
Ehkä mä otan sitten sen muutaman kuukauden mitä tarjottiin, yritän arvioida tilannetta ja hakea uutta työtä.
ap
niin saat katkon työhösi ja myös palkkaa.
Loman aikana haet uuden työpaikan.
Karenssia ei kannata ottaa.
että se jää sun kirjoihin ja kansiin pysyvästi, vaikuttaa joihinkin asioihin melkoisen negasti... Eli mieluiten alat nyt etsimään aktiivisesti uutta duunia, duunista duuniin on paljon helpompi päästä kuin saikulta tai työttömänä.
Eli jos vaan jaksat, tee näin.
3kk:n karenssia on lähes mahdotonta välttää.
työnantajaa vastaan. Tosin näin vain silloin, jos näytöt ovat todella kovat. Mikään "mun kokemus on" ei riitä.
työhönsä ja taisi olla jo burnout nurkan takana.
Oli ressissä,ärtynyt ja nukkumisvaikeuksia.
Laitettiin raha-asiat kuntoon, säästettiin rahaa ja sitten vain mies irtisanoutui.
Ei siinä enää raha ratkaissut vaikka pomo olisi nostanut palkkaa tonnilla jos mies olisi jäänyt.
3kk karenssi toki tuli mutta pientä se on mielenterveyden säilymisen kannalta.
jonka avulla jaksat mennä eteenpäin.
Esim puolivuotta, sinä aikana etsit aktiivisesti uutta duunia, silti samalla säästät kaiken mahdollisen rahan jemmaan, jos et onnistukaan saamaan tänä aikana uutta duunia. Sitten irtisanot itsesi, ja kolmen kk:n karenssi ei olekaan ihan niin paha, kun olet säästänyt sen vuoksi rahaa.
Määräaika helpottaa, kun tiedät, että sen ajan jälkeen olet työstäsi vapaa, sen jaksaa paremmin kestää. Lyhyen saikun voit siinä ottaa, mutta jos ei ole pakko, sinnittele.
Ei sairauksista saa antaa tietoja mahdollisille työnantajille, kun ei semmoisia ansioluetteloon merkitä.
Kannattaa karenssin välttäminen selvittää sen työsuojelupiirin kanssa, jospa niiden yhteistyö t-toimistojen kanssa toimisi.
Oltiin säästetty ja lopputilit oli hyvät joten ihan hyvin meni 3kk ilman tuloja.
Nyt ollaan oltu jo kymmenen vuotta eri firmoissa töissä.
Ei sairauksista saa antaa tietoja mahdollisille työnantajille, kun ei semmoisia ansioluetteloon merkitä. Kannattaa karenssin välttäminen selvittää sen työsuojelupiirin kanssa, jospa niiden yhteistyö t-toimistojen kanssa toimisi.
eli kyllä niiden on tultava tietoon, oli se sitten reuma tai masennus.

ja onhan se kelan tiedoissakin. Jos on diagnosoitu masennus, ja siitä saatu saikkua, se vaikuttaa jatkossa ainakin joihinkin vakuutuksiin tms.
ELi sinnittele ja tee projekti, jotta selviydyt.
uuden työpaikan TAI säästäisin sen verran rahaa, että selviäisin karenssin yli.
Eikä ne sairaudet tule uuden työnantajan tietoon.
syy olla saamatta karenssia on allergia/työkunnon menettäminen. Itse säästyin karennsilta kun sain lääkärin todistuksen työterveyslääkäriltä työkkäriin. Olin siivoojana 2vuotta kunnes hermot petti. sain todistuksen etten kykenevä siivoustyöhön pahentuneen astman takia. ei karenssia! nyt aivan mahtavassa työssä!
Miten nuo lopputiliin saatavat saamiset vaikuttaa karenssiin? Eli jos mä otan nyt loparit niin saan pitämättöminä lomina, kertyneinä ylitöinä ym. noin neljän kuukauden palkan. Jos irtisanon itseni nyt niin joudun kai ensin elämään sen 4kk ilman mitään korvauksia kunnes irtisanomisrahat on käytetty ja sen jälkeen vielä 3kk karenssi päälle? Jotenkinhan nuo lopputilin rahat käsittääkseni jyvitetään.
Vai saako lopputilirahoja käyttää 3kk karenssin yli elämiseen esim jos saisi 3kk lopputilin niin pääsisi karenssin yli niillä ja suoraan ansiosidonnaiselle. Eli käytännössä karenssi 4kk irtisanomisajan palkalla pitenisi vain kuukaudella?
Meillä itsensä irtisanoneille annetaan 30 min aikaa siivota pöytä, ei saa tavata työtovereita sinä aikana työpaikalla ja työntekovelvoitetta ei enää ole irtisanomisajalla.
43v ikää, 30 vuotta olen tehnyt töitä enkä koskaan ole ollut työttömänä, en tunne näitä kuvioita ollenkaan.
ap
Miten nuo lopputiliin saatavat saamiset vaikuttaa karenssiin? Eli jos mä otan nyt loparit niin saan pitämättöminä lomina, kertyneinä ylitöinä ym. noin neljän kuukauden palkan. Jos irtisanon itseni nyt niin joudun kai ensin elämään sen 4kk ilman mitään korvauksia kunnes irtisanomisrahat on käytetty ja sen jälkeen vielä 3kk karenssi päälle? Jotenkinhan nuo lopputilin rahat käsittääkseni jyvitetään. Vai saako lopputilirahoja käyttää 3kk karenssin yli elämiseen esim jos saisi 3kk lopputilin niin pääsisi karenssin yli niillä ja suoraan ansiosidonnaiselle. Eli käytännössä karenssi 4kk irtisanomisajan palkalla pitenisi vain kuukaudella? Meillä itsensä irtisanoneille annetaan 30 min aikaa siivota pöytä, ei saa tavata työtovereita sinä aikana työpaikalla ja työntekovelvoitetta ei enää ole irtisanomisajalla. 43v ikää, 30 vuotta olen tehnyt töitä enkä koskaan ole ollut työttömänä, en tunne näitä kuvioita ollenkaan. ap
saat muuta mietittävää ja rahaa siitä vähän enemmän kuin työttömänä. ´Monissa tapauksissa burn out saattaa johtua yrityksen ilmapiiristä tai paskamaisista esimiehistä joten paraneminen alkaa siitä kun pääsee uusiin ympyröihin ja toisenlaisten ihmisten kanssa tekemisiin. Saattaa siinä samalla aueta uus ala. Muuten saa kyllä olla aika varovainen tossa iässä sen työttömyys jakson kanssa. Töitä on yli 40 v. vaikea löytää eteenkin työttömänä jos ei ole erikoisosaamista. Joten 2 vuoden työttömyys ei ole mitään mihin kannattaa kauheasti satsata.
Sulla on nyt puurot ja vellit sekaisin ainakin näissä työttömyyskorvausasioissa.
Jos eroat työstä, eikä sulla tosiaan ole tarpeeksi näyttöä että työssä oli mahdotonta jatkaa. Esim. luottamusmiehen kanssa yritetty muuttaa asioita, työsuojelupiiri puuttunut asioihin, mutta ei muutosta todistettavati tapahtunut, taikka hoitavan lääkärin lausunto,että työssä jatkaminen vaarantaa sun terveyden (semmoista lausuntoa ei voi saada, kun ei ole ollut päiväkään sairaslomalla työstään, niinkuin hyvin ymmärrät).
Sulle määrätään 3kk karenssi. Se alkaa AINA siitä päivästä, kun työt olet lopettanut, ja päättyy tasan 90 päivän kuluttua. Siihen ei vaikuta mikään vähentävsti, eikä sitä voi siirtää, eikä se poistu kuin kulumalla.
Vaikka menisit ilmottautumaan työkkäriin vasta 4 kuukauden kuluttua siitä, kun otit loparit, niin karenssi määrättäisiin alkaneeksi irtisanooutumispäivästä, ja se kuluisi siis pois omia aikojaan.
Joskus ihmiset tulee ilmottautumaan monen kuukauden kuluttua jostain työn päättymisestä. Niillä voi olla työtodistukset mukana monestakin työpaikasta.
Sitten vaan kirjataan tietoihin asiat,niinkuin ne kuuluu mennä. Eli mahdolliset karenssit sinne irtisanoutumispäivän jälkeen, vaikka ne olis jo mennyttä aikaa ja kuluneet jo aikaa sitten.
Ne vaan pitää aina käsitellä tehdyksi, vaikka ei se rahallisesti hakijalla missään näy.
Lopputili ja lomarahat ns. jaksottaa sun ansiosidonnaista. Sen korvauksen maksaja laskee lopputilin summan riittävän (laskennallisesti) xx päivää, eikä maksa korvausta työttömyydestä, ennekuin ne rahat on teknisesti loppu. Ihan sama sikäli, että oletko tuhlannut rahat heti, vai elänyt laskennallisuuden mukaan. ELi käyttänyt lopputilin rahat xx euroa/päivä.
Jos saat niin ison lopputilin, että rahat ei lopu 90 päivän karenssin aikana,niin eihän sulla sitten ole mitään ongelmaa ottaa lopareita ja lähteä muihin maisemiin!
Itse ottaisin ensin sitä sairaslomaa, kuten ehdottomasti kuuluukin ottaa, ja katselisin tilannetta vähän rauhallisemmin ja vähän kauempaa.
Jos ei muu auta, niin loparit vaan ja lepoa kroppaan.
3kk erokarenssia on liki mahdoton välttää, mutta en näe että sulla olisi rahallisesti mikään ongelma muutenkaan.
ja työnhakua sitten sairausloman aikana, kunhan ensin pari päivää keräät voimia.
Työnhakukin on paljon helpompaa, jos sinulla on vielä voimassa oleva työsuhde kuin jos olet työtön. Työttömyys on työnantajien silmissä epäilyttävää.
jos työsyhde päättyy 1.1.2013 tai senjälkeen, niin lomakorvauksia ei enää jaksoteta.
Sulla on nyt puurot ja vellit sekaisin ainakin näissä työttömyyskorvausasioissa.
Jos eroat työstä, eikä sulla tosiaan ole tarpeeksi näyttöä että työssä oli mahdotonta jatkaa. Esim. luottamusmiehen kanssa yritetty muuttaa asioita, työsuojelupiiri puuttunut asioihin, mutta ei muutosta todistettavati tapahtunut, taikka hoitavan lääkärin lausunto,että työssä jatkaminen vaarantaa sun terveyden (semmoista lausuntoa ei voi saada, kun ei ole ollut päiväkään sairaslomalla työstään, niinkuin hyvin ymmärrät).
Sulle määrätään 3kk karenssi. Se alkaa AINA siitä päivästä, kun työt olet lopettanut, ja päättyy tasan 90 päivän kuluttua. Siihen ei vaikuta mikään vähentävsti, eikä sitä voi siirtää, eikä se poistu kuin kulumalla.
Vaikka menisit ilmottautumaan työkkäriin vasta 4 kuukauden kuluttua siitä, kun otit loparit, niin karenssi määrättäisiin alkaneeksi irtisanooutumispäivästä, ja se kuluisi siis pois omia aikojaan.
Joskus ihmiset tulee ilmottautumaan monen kuukauden kuluttua jostain työn päättymisestä. Niillä voi olla työtodistukset mukana monestakin työpaikasta.
Sitten vaan kirjataan tietoihin asiat,niinkuin ne kuuluu mennä. Eli mahdolliset karenssit sinne irtisanoutumispäivän jälkeen, vaikka ne olis jo mennyttä aikaa ja kuluneet jo aikaa sitten.
Ne vaan pitää aina käsitellä tehdyksi, vaikka ei se rahallisesti hakijalla missään näy.Lopputili ja lomarahat ns. jaksottaa sun ansiosidonnaista. Sen korvauksen maksaja laskee lopputilin summan riittävän (laskennallisesti) xx päivää, eikä maksa korvausta työttömyydestä, ennekuin ne rahat on teknisesti loppu. Ihan sama sikäli, että oletko tuhlannut rahat heti, vai elänyt laskennallisuuden mukaan. ELi käyttänyt lopputilin rahat xx euroa/päivä.
Jos saat niin ison lopputilin, että rahat ei lopu 90 päivän karenssin aikana,niin eihän sulla sitten ole mitään ongelmaa ottaa lopareita ja lähteä muihin maisemiin!
Itse ottaisin ensin sitä sairaslomaa, kuten ehdottomasti kuuluukin ottaa, ja katselisin tilannetta vähän rauhallisemmin ja vähän kauempaa.
Jos ei muu auta, niin loparit vaan ja lepoa kroppaan.
3kk erokarenssia on liki mahdoton välttää, mutta en näe että sulla olisi rahallisesti mikään ongelma muutenkaan.
Ainoastaa kultaiset kädenpuriatuket ja eropaketit jaksottaa, ei lomakorvaukset
Tai yrität jotenkin keinotella, kunnes löydät uuden duunin.
Kaveri oli oikeasti saikulla masennuksesta varmaan yhteensä 1,5 vuotta. Koko kuvio oli pitkälti työperäistä ja päästyään työstä eroon on ollut kunnossa. On siis nyt uudessa työssä ollut jo vuosia. Mutta karenssi tuli silti. Hänellä oli tosiaan kaikenlaisia lausuntoja ja todistus niistä saikuistakin, mutta silti 3kk karenssia. Ei mitään alennusta edes.