Lue keskustelun säännöt.
kokemuksia avioerosta kun takana on pitkä liitto,mihin liitto kaatui?
23.11.2012 |
itselläni se tilanne,että ollaan oltu 20v yhdessä ja nyt yhtäkkiä musta ei tunnu enää miltään,meillä ei ole mitään yhteistä,ei keksitä puhumista,ärsyynnyn koko miehestä.Mies paljon töissä ja pois arjesta ja tuntuu,ettei sitä tämä meidän arki kauhesti kiinnostakkaan,olen ruvennut pyörittelemään mielessäni eroa...meillä 3 lasta 18v,15v ja 6v.No tulipahan nyt sanottua tämä ääneen :(
Kommentit (19)
Avioliittoa 23 vuotta ja seurustelua alle monta vuotta. Lähdin nyt viimeinkin omaan asuntoon kun nuorin täytti 18v ja päätti koulunsa. Viimeiset vuodet panostin suhteemme laatuun semmoisena kun se oli. Hyväksyin miehen vikoineen ja luovutin omien toiveideni suhteen. Monet kerrat hankin motivaatiota siitä että lupasin itselleni lähteväni sitten kun aika on valmis. Minulle se oli sitä kun lähtöni ei enää vaikuta lapsiin. Etuna voin mainita sen että tilanne oli paljon mielyttävämpi kun keskityin suhteemme hyviin puoliin. Mieheni ei ole mahdoton, vähän vaan tissutteleva ja sisäänpäinkääntynyt. Huumorintaju on meillä samankaltainen. Meillä ei ollut mitään riitoja eikä painostavaa ilmapiiriä. Kaikki painava oli minulla sisälläni. Ja nyt annan itselleni luvan ottaa palkinnon ponnisteluistani. Raskasta oli tehdä päätös lähtemisestä vaan jääminen ei ollut vaihtoehto. Koen toimineeni mahdolisimman oikein kaikkia kohtaan. Niin kai jokainen tuntee omalla kohdallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liitto kaatui rakkauden, kumppanuuden ja kunnioituksen puutteeseen. Sanoimme ja teimme molemmat asioita jotka jäivät välillemme ja ajoivat meitä kauemmaksi toisistamme. Katkeruus, kiukku ja kilpailu korvasi lempeyden ja rakkauden.
Vai pitääkö hänen lukea sinun ajatuksesi?
Avioero on iso kriisi eroajille ja lapsille. Pitäisi varmaan ensin yrittää tehdä tilanteelle jotakin eikä suin päin olla eroa ottamassa.
sen mielestä mä lässytän turhia eikä jaksa kuunnella,kirjoitin kirjeen jonka repi lukematta
ap
uusperheen ongelmiin; mies ei hyväksy yhtään mun (18 ja 16, kumpikaan ei asu kotona, toinen itsekseen jo ja toinen nyt kun lähti opiskelemaan asuu isällään)lapsia, haukkuu, halveksii ja vähättelee.
Yhteiset 11 ja 9v- surettaa jo valmiiksi varsinkin tuo pienin- kuitenkin olen aina ensin äiti ja sitten vasta vaimo- varsinkin tuolle assille joka jää jumiin johonkin ja pois ei millään...
Jos nyt eroan olen taatusti lopun elämääni yksin! Ikää on onneksi jo 49 että tuskin noita jonossa olisikaan :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uusperheen ongelmiin; mies ei hyväksy yhtään mun (18 ja 16, kumpikaan ei asu kotona, toinen itsekseen jo ja toinen nyt kun lähti opiskelemaan asuu isällään)lapsia, haukkuu, halveksii ja vähättelee.
Yhteiset 11 ja 9v- surettaa jo valmiiksi varsinkin tuo pienin- kuitenkin olen aina ensin äiti ja sitten vasta vaimo- varsinkin tuolle assille joka jää jumiin johonkin ja pois ei millään...
Jos nyt eroan olen taatusti lopun elämääni yksin! Ikää on onneksi jo 49 että tuskin noita jonossa olisikaan :P
Sama täällä mutta toisinpäin;
meillä tuli ero uusperheonglmien takia, miehen lapsi on nyt 17 v ja isä ja tytär ovat onnellisesti vihdoinkin kahden.
Yhteiset lapset ovat pienempiä kuin sinun lapsesi, ja ikää minullakin noin saman verran kuin sinulla ja ei kiitos, en tähän uutta äijää ole suurin surminkaan katsomassa - eikä kukaan kyllä olisi tulossakaan, ikää on paljon ja ulkonäköä vähän :) Uusperheellisyydet eivät vaan onnistu, siinä on liian monta liikkuvaa osaa, liian paljon ihmisiä ja liian suuria odotuksia esim. sen suhteen, että juuri aikuisen pitäisi hyväksyä ne kumppanin biolapset ja sitten onni paistaa uusperhekotiin.
Mutta entäs jos se lapsi ei hyväksy uutta ihmistä elämään?! Ja tekee kaikkensa, että isän tai äidin uusi kumppani katoaisi jonnekin avaruuden taakse?
Tätä ei kukaan sano ääneen, ei ne lapsipuolet varsinkaan. On kiva ottaa syyllinen itsensä ulkopuolelta, isä- tai äitipuoli ja etenkin äitipuoli on sellaiseen hyvä kohde.
Harva lapsi / nuori / aikuinen lapsi uskaltaa sanoa ääneen: inhoan - en pidä äidin/isän uutta kumppani, toivon että he eroavat.
hyviä vinkkejä (joita joku oli toteuttanutkin)
esim.
piti ryhtyä vielä suhteessa ollessan tekemään niitä asioita mitä haluaa ts. elämään sellaista elämää kuin eläisi yksin eli tekisi itsensä onnelliseksi
ja toinen jonka muistan oli että ryhtyi ystävälliseksi sitä puolisooaan kohtaan päätti ettie mitään kritiikkiä olikohan kuukauteen-kahteen vaan kohtelee kuin parasta ystävää KOKO AJAN
no suhteet oli ainakin muuttuneet koska ne muuttuu väistämättä kun itse muuttuu sitten jos löytyy yhteinen sävel se löytyy ja jos ei niin on ainakin yritetty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvi Tirkkonen: Himoitse, leiki ja rakasta
Avioliiton pelastustarina
Tänään just mietin, että kouluikäisten (ja alle) lasten vanhemmilta pitäisi kieltää eroaminen muuten kuin erityisen erityisen painavista syistä..
...nuorempaan, lapsettomaan naiseen. Ja älkää vaan sanoko, ettei se ollut syy vaan seuraus. Meillä meni periaatteessa ihan ok, mutta tottakai 3 lapsen perheessä elämä on erilaista kuin kahdestaan. No, mies meni, mutta ei ollut sen arvoinenkaan, en ottaisi takaisin. Ja ihanaa, että miehen todellinen luonne paljastui nyt, eikä sitten kun olen 60!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen kans miettinyt eroa kovasti.
Ollaan oltu yhdessä 13v, ja meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Juuri noiden lasten takia ero hirvittää.
Meillä ei ole miehen kanssa mitään yhteistä, jos jotain puhutaan, niin vain arkisista asioista. Mä kaipaisin niin paljon enemmän, mutta mies ei. Olen puhunut miehelle tuntemuksistani, moneen kertaan, mutta joka kertaa menee ohi korvien. "Älä ny viitti" , tulee yleensä kommentiksi.
Kuinka työlästä suhteen ylläpitäminen ja hoitaminen kuuluu olla?
Tuskin jäisit yksin. Itse olen 64v ja olen eroamassa narsistisesta miehestä mikäli selviän hengissä. Mies uhkaa tappaa itsensä heti kun lähden ja on kertonut uhkailuista myös aikuisille lapsillemme. En tiedä miten tästä selviää eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko taloudelliset syyt hyväksyttävä syy erota. Puoliso tuhlailee eikä ymmärrä että velat pitää maksaa myös pois. Kaikki luotoilla ja lainoilla. Ruokakin.
Vierailija kirjoitti:
Onko taloudelliset syyt hyväksyttävä syy erota. Puoliso tuhlailee eikä ymmärrä että velat pitää maksaa myös pois. Kaikki luotoilla ja lainoilla. Ruokakin.
On. Erosin puolisosta pitkän avioliiton jälkeen, kun en kestänyt enää hänen tuhlailevaa elämäntyyliään. Hänelle velatkin muuttuivat saataviksi eikä hän nähnyt itsessään mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klassiseen erilleen kasvamiseen. Erilaiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet. Oltiin lopulta van kämppiksiä ja ystäviä: ei seksiä, ei elämää kodin ulkopuolella. Rakastan häntä edelleen ystävänä ja uskottuna, mutta on vain yksi elämä.
Hyviä pointteja.
Olen keski-ikäinen mies ja jos eroan, niin en todellakaan ryhdy mihinkään uusperhekuvioihin. Ainoa suhdemalli jota voisin itselleni ikinä kuvitella on itseni ikäisen naisen kanssa seurustelu siten, että kumpikin asuu omassa kodissaan ja pitää oman taloutensa. Molemmilla lapsikiintiö täynnä. Jos mahdollisella eron jälkeisellä naisystävällä on vielä kotona-asuvia lapsia, ei heidän tarvitsisi katsella minua nurkissaan eikä minun heitä. Eikä minun lapseni tarvitsisi olla tekemisissä minun luonani käydessään kenenkään muun paitsi minun kanssani.
Tällöin ainoa syy yhdessäoloon on se, että elämä on parempaa kuin ilman toista. Jos suhde menee huonoksi, siitä ei tarvitse kärsiä päivääkään minkäänlaisten byrokraattisten, taloudellisten, logististen tai muunlaisten ulkoisten esteiden takia.
Mikään välttämättömyys minkäänlainen seurustelusuhdekaan ei ole. Voin ihan helposti kuvitella nauttivani elämästäni täysin omassa rauhassani loppuelämäni.
Kaikkein eniten inhoan monimutkaisia ihmissuhdekuvioita, joissa täytyy ottaa huomioon monta liikkuvaa osaa yhtä aikaa ja joissa yksikin hankalaksi heittäytyvä voi hajottaa koko kuvion. Varsinkin näin iän ja kokemuksen karttuessa alkaa todellakin saada täysin tarpeekseen sekoilusta ja draamasta ja alkaa toivoa yksinomaan rauhaisaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Avioliittoa 23 vuotta ja seurustelua alle monta vuotta. Lähdin nyt viimeinkin omaan asuntoon kun nuorin täytti 18v ja päätti koulunsa. Viimeiset vuodet panostin suhteemme laatuun semmoisena kun se oli. Hyväksyin miehen vikoineen ja luovutin omien toiveideni suhteen. Monet kerrat hankin motivaatiota siitä että lupasin itselleni lähteväni sitten kun aika on valmis. Minulle se oli sitä kun lähtöni ei enää vaikuta lapsiin. Etuna voin mainita sen että tilanne oli paljon mielyttävämpi kun keskityin suhteemme hyviin puoliin. Mieheni ei ole mahdoton, vähän vaan tissutteleva ja sisäänpäinkääntynyt. Huumorintaju on meillä samankaltainen. Meillä ei ollut mitään riitoja eikä painostavaa ilmapiiriä. Kaikki painava oli minulla sisälläni. Ja nyt annan itselleni luvan ottaa palkinnon ponnisteluistani. Raskasta oli tehdä päätös lähtemisestä vaan jääminen ei ollut vaihtoehto. Koen toimineeni mahdolisimman oikein kaikkia kohtaan. Niin kai jokainen tuntee omalla kohdallaan.
Minulla on samankaltainen tilanne. Erittäin huolellisesti tilannetta eri näkökulmista harkittuani ja lapsemme edun kannalta asiaa pohdittuani olen päättänyt, että siedän avioliittoani, kunnes lapsi on ylioppilas, käynyt yliopiston pääsykokeissa ja on muuttamassa pois kotoa. Silloin käyn syvällisen ja vakavan keskustelun avioliiton tilasta vaimoni kanssa tietäen avioliitto voi loppua siihen, koska ennustan, että vaimo ei kykene/halua omia näkökantojani taaskaan lainkaan sulattamaan.
Ero on täysi-ikäisen ja pesästä lentämään valmiin lapsen kanssa helpompaa, koska mm. huoltajuuskysymystä ei enää ole. Erittäin todennäköisesti vaihdan paikkakuntaakin ja muutan lapsemme opiskelupaikkakunnalle. Lapsen lopullisesti itsenäistyttyä saatan jopa vaihtaa maata.
Tiedän oikein hyvin, että tällainen avioliitto ei anna mitään erityisen hyvää mallia lapselle. Mutta eroaminen heti tai lähivuosina ei tässä tapauksessa auttaisi vaan saattaisi jopa jossain määrin pahentaa asioita. Ajatus uuden suhteen solmimisesta "malliksi" hyvästä suhteesta lapselle on täysin naurettava. Niin tyhmä en ole, että kuvitelisin, että jonkinlainen uusperhekuvio (todennäköisesti päätyisin itsekin eronneen naisen kanssa uuteen avio- tai avoliittoon) ratkaisisi yhtään mitään. Asiat menisivät siitä vain monta kertaa vaikeammaksi. Varoittavia esimerkkejä on tullut seurattua. Ajatus siitä, että joutuisin yhteensovittelemaan asioita ja ihmisten välisiä suhteita uuden vaimon kanssa ja riitaisan ex-vaimon vaikuttaessa taustalla ja käyttämässä vaikutusvaltaa yhteisen lapsen kautta on aivan painajaismainen.
Vierailija kirjoitti:
Onko taloudelliset syyt hyväksyttävä syy erota. Puoliso tuhlailee eikä ymmärrä että velat pitää maksaa myös pois. Kaikki luotoilla ja lainoilla. Ruokakin.
Periaatteessa avioliitosta on hyväksyttävää lähteä millä perusteella tahansa, mutta sitä et todennäköisesti tarkoittanut.
Mielestäni mainitsemasi syy on täysin pätevä syy, ainakin jos siitä koituu vakavaa haittaa. Mutta loppujen lopuksi jokainen päättää itse mikä riittää eron perusteeksi.
Vaimo ilmoitti 2 viikkoa sitten, että haluaa erota. Ei ole kuulemma enää fiiliksiä minuun. Rakastaa ja tykkää minusta edelleen, mutta jokin kuulemma puuttuu. Tämä tuntuu todella epäreilulta olen vuosia sanonut, että pitäisi tehdä asioita yhdessä. Vastaus on ollut, että ei kiinnosta parisuhde vaan se, että lapsilla on kaikki hyvin. Itse häntä edelleen rakastan ja on fiiliksiä. On todella epätodellinen olo.... parisuhdeterapiasta on puhuttu, mutta mietin, että kannattaakohan moiseen mennä jos toinen on jo luovuttanut.
Tääh?? Mikä urpo! Joko se haluaa kiistää tosiasiat ja jatkaa itsepintaisesti tai sitten sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ts. nämä on kaksi samaa asiaa.