En uskalla hankkia lisää lapsia
Olen todella lapsirakas ihminen, minulla on yksi 8 kk ikäinen vauva. Mieheni on alkanut jo höpöttelemään toisen lapsen hankkimista. Haluaisin itsekin toisen lapsen, mutta hieman myöhemmin.
Ongelmana on se, että eka raskaus oli minulle todella raskas, olin monta kertaa melkeimpä itsemurhan partaalla. Synnytys oli mielestäni hirvein kokemus ikinä, vaikka kaikki sujuikin melko hyvin (ponnistusvaiheessa iski aivan järjetön paniikki) ja paranin nopeasti.
Vauva on aivan ihana, mutta on ollut todella raskasta. Maito ei noussut minulla kunnolla, vaikka imetin ensimmäiset 3 viikkoa tissit verillä ja yritin pumppaillakin, mutta lisämaitoa tarvittiin synnäriltä asti ja nyt vauva on kokonaan korvikkeella.
Vauvalla on ollut todella paljon vatsavaivaa, milloin ilmavaivoja, sitten ilmeni refluksitautia, ummetusta. Olen kotona kaiket päivät, olemme juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle, joten kontakteja ei paljoa täälläpäin ole.
En siis uskalla toista edes ajatella, vaikka semmoisen haluaisinkin, koska tämän ekan kanssa on ollut niin hankalaa ja olen koko ajan todella huonolla tuulella stressin takia.
Miten pääsisin yli peloistani?