Sofi Oksasen habitus
on absurdin epäsiisti. Miksi kukaan haluaa tuollaisen tukan?
Kommentit (38)
Se tyyli on jotenkin niin järkyttävän karsea. Mutta ei se minusta epäsiisti ole, tai siis naamassakin värit aina ihan kohdallaan ja samalla tavalla, ei sotkuisesti tms. Kauhea ilmestys kuitenkin.
Loistava rikkaus Suomen julkiseen keskusteluun - ihan riippumatta ulkomuodosta. Makuasioista kun on typerää kiistellä. Mielestäni häntä on kiva katsella.
Vaikka itse olen täysin tavis enkä voisi kuvitella meikkaavani tuolla tavalla jne. Hän näkee paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen kyllä. Ei kovin luonnollista. Kenties suojautuu jollain tavalla joltain. Mutta kaiken kaikkiaan, ei minusta rumaa vaan mielenkiintoista ja erottuu hyvin massasta.
Voi iik ja kamalaa, gootti!! Ja vielä kirjailija! Nyt äkkiä verkkarit jalkaan ja tuulitakki päälle, ettei suomalainen nainen saa sydämentykytystä!
ja toisaalta habitus lienee osasyy siihen, miksi saa niin paljon huomiota. Tai ainakin mahdollistaa sen huomion, koska erottuu joukosta.
aina luotaantyöntävänä. Mikä johtuu siitä, että olen palveluammatissa ja meillä korostuu se, että on silmään miellyttävä ja muutenkin sellainen, että on kaikkien mielestä helposti lähestyttävä.
Sofi on juuri edellämainitun vastakohta: kovat kontrastit väreissä, tiukka ilme. Ei todellakaan sellainen, jolta tekisi edes mieli missään tilanteessa kysellä mitään, edes bussipysäkillä kelloa, tai puhua mitään mitään muutakaan.
Mutta Sofi Oksanen sanoi mielenkiintoisesti haastattelussa, että nykyään on muodissa sellainen superluonnollisuus. Ja toi esiin, että tietää olevansa sen vastakohta goottityylissään. Hänellä on aina ollut kiinnostavia kommentteja, mitä olen vuosien varrella seurannut. Näyttää siis kovin totiselta mutta arvelen, että kykenee nauramaan itselleen enemmän kuin mitä habituksensa antaa ensin ymmärtää.
Loistava rikkaus Suomen julkiseen keskusteluun - ihan riippumatta ulkomuodosta. Makuasioista kun on typerää kiistellä. Mielestäni häntä on kiva katsella.
Sofin kaltaisia naisia tämä maa(ilma) tarvitsee. Menestystä uudelle romaanille!
Olen aina ihaillut Sofin tyylin sekä estetiikan tajua. Lisäksi kun on vielä älykäs ja määrätietoinen, ei voi edes kadehtia -- ihailla vaan! Onnea ja menestystä, loistava kirjailija!
saman tyylinen, mutta ihanaa, että joku voi.
Oletteko lukeneet Sofi Oksasen kirjoja? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä olette niistä?
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 23:32"]
Oletteko lukeneet Sofi Oksasen kirjoja? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä olette niistä?
[/quote]
Puhdistus oli yllättävän hyvä. Ei se tietenkään ole mikään maailmankirjallisuuden paras teos, mutta ihan ok romaani. Olisin kovasti halunnut haukkua sen, mutta ei voi. Stalinin lehmät oli historian osalta kiinnostava, mutta niihin naisen syömishäiriöjuttuihin en oikein saa samaistua. Muita en ole lukenut.
Miesasiamiehen arvio
Arvosteletteko myös mieskirjailijoiden ulkonäköä? Retorinen kysymys, älkää vastatko.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 00:33"]
Arvosteletteko myös mieskirjailijoiden ulkonäköä? Retorinen kysymys, älkää vastatko.
[/quote]
Kyllä. Jari Tervo on punakan sian näköinen.
Reijo Mäki näyttää juntilta.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 00:43"]
[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 00:33"]
Arvosteletteko myös mieskirjailijoiden ulkonäköä? Retorinen kysymys, älkää vastatko.
[/quote]
Kyllä. Jari Tervo on punakan sian näköinen.
Reijo Mäki näyttää juntilta.
[/quote]
Ja avaatte heitä koskevia ulkonäön haukkumaketjuja? Eipä ole tullut vielä vastaan.
ryhti aivan kamala. Näkee, ettei ole tehnyt mitään koskaan ja ehkä toi ryhti on myös geneettinen. Kaamean näköinen luuska koko tapaus, onneksi osaa kirjoittaa, koska muuten olisi työtön, ei edes huorana pärjäisi.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 23:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 23:32"]
Oletteko lukeneet Sofi Oksasen kirjoja? Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä olette niistä?
[/quote]
Puhdistus oli yllättävän hyvä. Ei se tietenkään ole mikään maailmankirjallisuuden paras teos, mutta ihan ok romaani. Olisin kovasti halunnut haukkua sen, mutta ei voi. Stalinin lehmät oli historian osalta kiinnostava, mutta niihin naisen syömishäiriöjuttuihin en oikein saa samaistua. Muita en ole lukenut.
Miesasiamiehen arvio
[/quote]
Stalinin lehmät oli kuitenkin ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja jossa käsiteltiin syömishäiriöä.
[quote author="Vierailija" time="30.08.2012 klo 21:05"]Vaikka itse olen täysin tavis enkä voisi kuvitella meikkaavani tuolla tavalla jne. Hän näkee paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen kyllä. Ei kovin luonnollista. Kenties suojautuu jollain tavalla joltain. Mutta kaiken kaikkiaan, ei minusta rumaa vaan mielenkiintoista ja erottuu hyvin massasta.
[/quote]
Sofi Oksanen on joskus muistaakseni sanonut jotain siihen tyyliin, että "luonnollinen" eli nude-meikki on muiden huijaamista, sillä silloin tehdään itsestä paremman näköinen "salaa". Eli piilotellaan sitä, että oikeasti on meikannut. Jos meikkaa, niin sen pitää myös näkyä. :) Ihan hyvä pointti. Ulkonäköasiat eivät minua kuitenkaan kiinnosta, sillä Oksanen on todella älykäs ja analyyttinen nainen. Ja erinomainen kirjailija.
se on omalla tavallaan kivan näköinen, sellaisella goottitavalla. Tykkään aina katsella ihmisiä jotka uskaltaa olla erilaisia kuin muut yleensä, vaikka itse olen keski-ikäinen virastotätityylinen tavis.