Miksi terapeutti yrittää saada väkisin TURHAA toivoa ja keksittyä positiivisuutta tilanteeseen?

Mutta tuohon positiivisuuteen. Usein on niin, että kun ihminen on esimerkiksi masentunut, hän ei kykene toivomaan. Tällöin toivon kannattelu jää terapeutin tehtäväksi. Asiakas saakin rimpuilla tätä vastaan, olla sitä mieltä ettei se kannata, mutta terapeutti sitkeästi jaksaa pitää toivoa yllä. Kukaan ei voi luvata sinulle, että saat akateemisen työpaikan, mutta ehkä tavoitteesi olisikin se, mistä löydät voimasi, toivosi ja resurssisisi, eikä itse se työpaikka.

Toivotan antoisaa terapiaprosessia sinulle!

Olisi kiva jos vastaisit tähän jotenkin.

Ymmärrän hoitosuhteen olemuksen ja jotain sanoin tavoittamatonta olenkin siinä kokenut. Ja että prosessi on nimenomaan alitajuinen, eikä sitä tarvitse itselleen analysoida sen kummemmin.

Mutta käytännöllisesti en saa toivon herättelystä mitään ns. irti. Miksi en saisi alkaa luopumaan haaveilusta ja hyväksymään realiteetteja? Siinä kai se todellinen voima on, tässä hetkessä ja tämän hetken tilanteen mukaan elämisessä. Eikä siinä että ehkä joskus aikojen päästä joku epämääräinen helpotus odottaa. Minun on parempi miettiä, miten selviän tästä(kin) työttömästä päivästä kuin haikailla tulevia.

Ehkä en vain ymmärrä suunnittelua ja haaveilua muutenkaan, elän tässä päivässä liian tiukasti, en näe pidemmälle.

"vittu sulla menee huonosti"

"et kyllä tule töitä löytämään koskaan"

"parasta vaan lopettaa hakemusten kirjoittelu, tulee vaan paha mieli kun tietenkin taas hylätään"

"ei tää homma tästä kyllä millään parane"

saanut / valinnut ratkaisukeskeisen terapeutin. Ratkesin idea on saada asiakkaan ajatukset irti ongelmasta ja näkemään hyvää. Yksi käytetyimmistä terapiakeinoista on se, että saadaan asiakas kuvittelemaan tilanne hyväksi ja ratkaistuksi, jopa yliopitimistisen täydelliseksi, jolloin löytyy myös keinoja päästä siihen tilanteeseen ja tietyt ajatusmallit selkiytyvät.



Tilanteesi ei kuulosta lainkaan niin toivottomalta kuin annat ymmärtää, ja kenties terapeuttisi tietää sen. Olet koulutettu, mutta työtön? Ei harvinaista. Miksi joutuisit vain mäkin kassalle? Kuulostaa epärealistisen pessimistiseltä. Oletko jotenkin sairas, etkä kykene normaaliin työhön? Ehkä oikea osoite olisikin lääkäri?

ja mulla on ollut unelmia, joita olen lähtenyt rohkeasti tavoittelemaan.

Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin nyt sanoa, että ei olisi ihan kaikkea kannattanut. Unelmista ei useinkaan ole muuta kuin vakavaa haittaa. Raaka realismi kannattaa. Jos sinusta todella tuntuu, että tämä oli nyt tässä eikä muuta voi, niin todennäköisesti olet ihan oikeassa.

Kannattaa tavoitella sellaista mikä itsestä tuntuu järkevälle ja kohtuulliselle. Muuten menee metsään. Tavoittele sitä mikä sinusta tuntuu hyvälle, älä välitä terapeutistasi. Sinähän omaa elämääsi kuitenkin elät.

mitä sinä juuri tässä yhteydessä tarkoitat tällä laveasti ymmärrettävällä 'toivo'-sanalla. Tarkoitatko nimenomaan akateemista/koulutusta vastaavaa työpaikkaa, vaan yleisesti ottaen unelmia? Tietenkään realiteettien hyväksymisessä ei ole mitään pahaa. Mutta esimerkiksi masentunut luulee omia masennuksen tunteitaan realiteetiksi, ikään kuin nakuttaa kohtalonsa naulat kiinni. Karrikoin nyt tässä keksityn esimerkin. Masentunut kuvittelee olevansa niin ruma, ettei saa puolisoa. Hän siis ajattelee, että hänen realiteettinsa on elää sinkkuna loppuelämä ja että hänen tehtävänsä on hyväksyä se realiteetti. Kun itseasiassa hänen tehtävänsä onkin löytää itsestään kauneus, arvostaa sitä, ymmärtää, ettei ulkonäkö merkitse hyvää elämää ja että vaikka jäisikin sinkuksi, se ei johdu tästä luulemastaan 'realiteetista'. Tämä oli töksäthtävä ja yksinkertaistettu esimerkki, mutta yritin sillä havainnollistaa, mitä tarkoitin. Mitä sinä tästä tuumaat, meneekö ihan hakoteille.

rooli, että se antaa sulle uutta näkökulmaa. Olisitko ap rehellisesti sanoen ollut iloinen, jos se terapeutti olisi sanonut, että kyllä, KOKO SUN LOPPUELÄMÄ ON PILALLA eikä susta ole mihinkään. Ei se voi sanoa niin, koska sun tämänhetkinen tilanne on ihan tavallinen tämän päivän Suomessa eikä sulla ole mitään hätää vaikka siltä tuntuisi. Ei se vaan auta muuta kuin nousta suosta ja hankkia uusi koulutus tai sitten yrittää saada työtä harjoittelun ja tuetun työn kautta kuten tuhannet ja taas tuhannet muutkin työttömät. Se on psyykkisesti iso prosessi ja siihen voi liittyä paljon surua ja luopumista mut joskus ei ole muuta vaihtoehtoa.

Ei tarvitse sanoa, että PILALLA. Vaan että myönnettäisi yhteisesti, että tämä on tilanne: olen työtön. Ja että kannattaisi opetella elämään sen asian kanssa. Ei se ole minusta PILAANTUMISEN merkki.

että hän yrittää kääntää masentuneen ihmisen itseensä käpertynyttä pessimismiä optimismin avoimuuden suuntaan.



Toki sen voi tehdä älykkäästi ja naiivisti, eli terapeuteissa on eroja. Parasta olisi saada ihminen itse älyämään kiertoteita ja uusia mahdollisuuksia. Ulkoapäin niiden tarjoaminen aiheuttaa lähinnä torjuntareaktion, kuten ap:lla.

saanut / valinnut ratkaisukeskeisen terapeutin. Ratkesin idea on saada asiakkaan ajatukset irti ongelmasta ja näkemään hyvää. Yksi käytetyimmistä terapiakeinoista on se, että saadaan asiakas kuvittelemaan tilanne hyväksi ja ratkaistuksi, jopa yliopitimistisen täydelliseksi, jolloin löytyy myös keinoja päästä siihen tilanteeseen ja tietyt ajatusmallit selkiytyvät.

Tilanteesi ei kuulosta lainkaan niin toivottomalta kuin annat ymmärtää, ja kenties terapeuttisi tietää sen. Olet koulutettu, mutta työtön? Ei harvinaista. Miksi joutuisit vain mäkin kassalle? Kuulostaa epärealistisen pessimistiseltä. Oletko jotenkin sairas, etkä kykene normaaliin työhön? Ehkä oikea osoite olisikin lääkäri?

Ei ole RATKES vaan psykodynaaminen, ja olin luullut tätä ihan erilaiseksi. Jotenkin ei päästetä "syvälle" vaan alkaa tuomaan noita tulevaisuudenkuvia ja muita kesken sellaisen että oikeasti pääsen kipeisiin asioihin. Tuntuu että yksin pääsen paljon lähemmäs asioiden ydintä.

En tiedä miksi työelämä on ollut minulle vaikeaa, en ole oikein kyennyt, aina lyhyen ajan jälkeen odottanut sopimuksen päättymistä esim. kesätöissä.

Mitä vastasit terapeutillesi.

Koska on vähän eri asia käydä heittämässä joojoota terapeutille kuin oikeasti koittaa päästä eteenpäin tilanteessaan.



Tulet tänne meille kiukuttelemaan, eikö olisi ollut parempi alkaa sen terapeutin kanssa vääntää?

Tunnistan tuon "pakko-positiivisuuden" lapseni osastojaksoilta. Nykimishäiriöstä kärsivä lapsi on saanut neurologin ajan ja lääkäri sanoi minulle suoraan että Tourette on mahdollinen diagnoosi. Toimintaterapeutti, omahoitaja jne. sirkuttelivat vaan että äläs nyt tuollaisia mieti, eihän se mitään sellaista saa eikä ole sanottua vaikka itsekseen jopa parantuisi...en tiennyt olisi pitänyt nauraa vaiko itkeä! :D

mitä sinä juuri tässä yhteydessä tarkoitat tällä laveasti ymmärrettävällä 'toivo'-sanalla. Tarkoitatko nimenomaan akateemista/koulutusta vastaavaa työpaikkaa, vaan yleisesti ottaen unelmia? Tietenkään realiteettien hyväksymisessä ei ole mitään pahaa. Mutta esimerkiksi masentunut luulee omia masennuksen tunteitaan realiteetiksi, ikään kuin nakuttaa kohtalonsa naulat kiinni. Karrikoin nyt tässä keksityn esimerkin. Masentunut kuvittelee olevansa niin ruma, ettei saa puolisoa. Hän siis ajattelee, että hänen realiteettinsa on elää sinkkuna loppuelämä ja että hänen tehtävänsä on hyväksyä se realiteetti. Kun itseasiassa hänen tehtävänsä onkin löytää itsestään kauneus, arvostaa sitä, ymmärtää, ettei ulkonäkö merkitse hyvää elämää ja että vaikka jäisikin sinkuksi, se ei johdu tästä luulemastaan 'realiteetista'. Tämä oli töksäthtävä ja yksinkertaistettu esimerkki, mutta yritin sillä havainnollistaa, mitä tarkoitin. Mitä sinä tästä tuumaat, meneekö ihan hakoteille.

Voisin helpostikin "antaa ajatukseni lentää" ja keksiä vaikka millaisia kuvitelmia, mutta ei ne kuvittelemalla todeksi muutu. (ehkä aiemmin yksi heikkouteni olikin suuret kuvitelmat siitä, miten elämä menee ja kun ei mennytkään, suhteellinen pudotus oli korkealta). Kai olen alkanut kaivata konkreettisia asioita elämässä.

Esimerkkiisi voin samaistua: ulkoisesti on "elämä pilalla" jos en pääse töihin joihin annan ajatusteni lentää. Mutta sisäisesti olen sama ihminen, olisin sitten johtoasemassa tai työttömänä tai Mäcissä. Kaikissa tilanteissa olisi löydettävä sisältäni kauneus ja ihmisarvo, ja elämän pienistä asioista se arjen ja tämän hetken mielekkyys. Ei työpaikka merkitsisikään automaattisesti "hyvää elämää". Vaikka jäisin työttömäksi, se ei ole kiinni sisäisistä ominaisuuksistani tai että olisin ihmisenä huonompi, vaan ulkoisista realiteeteista. Vastasinkohan kysymykseesi? :)

ei aina keksi sitä oikeaa sanottavaa tai oikeaa tapaa sanoa asiaa. Voi olla, ettei hän täysin ymmärrä, miten itse asioista ajattelet.



Tunnistan itselläni semmoisen kaavan, että jos joku on oikein pessimistinen, alan ajatella, että eihän asiat noin hullusti ole. Mutta vastaavasti, jos joku koko ajan sanoo, että asioilla on tapana järjestyä, ja että ihminen saa, mitä oikeasti tahtoo, niin mieleni tekisi vastata hänelle, että hyppää järveen. Tuommoiset lauseet kuulostavat aivan tyhjänpäiväiseltä lässytykseltä. Niihin ei sisälly mitään tosipohjaista ratkaisua mihinkään ongelmaan.



En voi muuta kuin toivottaa sinulle voimia, ap. Aina ei ole helppoa päästä sisälle työelämään. Toivon, että se sinultakin onnistuu, koska hyvä työpaikka ja mukava työporukka auttavat löytämään omat vahvuudet ja jaksamaan.

Mitä vastasit terapeutillesi.

Koska on vähän eri asia käydä heittämässä joojoota terapeutille kuin oikeasti koittaa päästä eteenpäin tilanteessaan.

Tulet tänne meille kiukuttelemaan, eikö olisi ollut parempi alkaa sen terapeutin kanssa vääntää?

saatte saman kiukun kuin terapeuttikin, heijastan teihin sen ;)

Sanoin että en osaa haaveilla enää, että olen luopunut monista haaveista ja että ei mikään niistä tunnu enää tavoittelemisen arvoiselta tai realistiselta. Ja että en halua haaveilla ilman konkreettisia suunnitelmia esim. rahoituksesta, sillä muuten ne ovat päiväunelmia. Ja tätä vääntöä on ollut monella kerralla, alkaa kyselemään "missä olet aiemmin onnistunut", "millaisesa työstä olet pitänyt", mutta tulee olo että silti pitäisi alkaa toivomaan...

. Niihin ei sisälly mitään tosipohjaista ratkaisua mihinkään ongelmaan.

-ap

Karrikoin nyt tässä keksityn esimerkin. Masentunut kuvittelee olevansa niin ruma, ettei saa puolisoa. Hän siis ajattelee, että hänen realiteettinsa on elää sinkkuna loppuelämä ja että hänen tehtävänsä on hyväksyä se realiteetti. Kun itseasiassa hänen tehtävänsä onkin löytää itsestään kauneus, arvostaa sitä, ymmärtää, ettei ulkonäkö merkitse hyvää elämää ja että vaikka jäisikin sinkuksi, se ei johdu tästä luulemastaan 'realiteetista'.

Tähän esimerkkiin soveltaen terapeutti jankuttaisi, että "kyllä vielä löytyy unelmien prinssi", "kuvaile ihannemiestäsi", eikä edes haluaisi puhua vaihtoehdosta, että mitäs jos onkin sinkku tai joutuukin tyytymään naapurin Penttiin, ja sen asian kanssa elämisestä.

Psykoterapeuteilla riittää töitä ja palkka on hyvä. Heidän voi olla hankala asettua sellaisen ihmisen asemaan, jonka työllisyysnäkymät eivät ole niin hyvät.

ts kaikessa on positiivisia puolia, sinä vaan et niitä näe.

luuletko että akateeminen työ poistaisi kaikki ongelmasi? Sinulla on väärä koulutus tai et sovi töihin joita koulutuksellasi saa.



Kumman pitää muuttua, maailman vai sinun?

että kuulostat raskaasti masentuneelta kun kaikki on valivali eikä valoa näy missään



se on tavallaan ihan positiivista että olet kuitenkin jaksanut hakea sitä apua



tuskin tuosta haittaa on mutta ehkä olis hyvä jutella myös lääkärin kanssa auttaisko lääkitys/onko kohdillaan

terapeutti yrittää vinkata, että ehkäpä näkisit muutaman avoimen oven sivummalla tai voisit kiertää edessäsi olevan esteen jos malttaisit katsoa ympärillesi...