Onkohan yksinkertaisilla/tyhmemmillä ihmisillä helpompaa?

Itse olen ihan älykäs, akateemisesti koulutettu ja entinen krooninen murehtijakin, mutta olen elämän myötä oppinut sellaisen elämää helpottavan asenteen jonka aloittaja näyttää yhdistävän virheellisesti älylliseen yksinkertaisuuteen.

Eli en analysoi analysoimisen vuoksi, en vatvo entisiä asioita joille ei enää mitään voi vaan eteenpäin kuin mummo lumessa, en mieti mitä muut minusta ajattelee, luotan enemmän vaistoihini kuin jatkuvasti muuttuviin terveys-, lastenhoito- tms suosituksiin "asiantuntijoilta". Kyllä mulla näin on tosi paljon helpompaa kuin oli ennen, mutta en ole sen tyhmemmäksi muuttunut vaikka asenteitani olen muuttanutkin ja ottanut ajatteluni kontrolliini enkä anna sen enää hallitsemattomasti velloa ja aiheuttaa minulle ahdistusta.

sitten ap:n tuttu vain sattuu olemaan yksinkertaisempi ja huoleton, ja ap yhdisti nämä ominaisuudet toisiinsa?

sitten ap:n tuttu vain sattuu olemaan yksinkertaisempi ja huoleton, ja ap yhdisti nämä ominaisuudet toisiinsa?

Joo varmaan niin ja oikeastaanhan hän kyseli enemmän olisiko yksinkertaisilla helpompaa kuin väitti että on.

Minä en usko siihen että vähäinen älykkyys johtaisi vähempään murehtimiseen, toisinaan se aiheuttaa elämään suurta ahdistustakin ainakin jos ammatti tai muu elämä vaatii älyn käyttöä joka kuitenkin jatkuvasti on haastavaa ja vaatii ihmisen ponnistelemaan äärirajoilla. Mutta tietysti jos on hyvin optimistinen luonne ja sopivassa paikassa esim. työssä niin voi se ns. yksinkertainen ihminen oikein onnellinen ollakin.

Ja sitten on tietysti niitä suorastaan vajaakykyisiä joitakin, jotka ilmeisesti eivät ymmärrä maailmanmenosta riittävästi edes kyetäkseen murehtimaan. Minulla yksi tällainen sukulainen, kehitysvammainen. Hän on aina onnellinen ja iloinen, mutta ei kyllä tajua paljon mistään mitään vaan on kuin pieni lapsi mieleltään.

Minä en usko siihen että vähäinen älykkyys johtaisi vähempään murehtimiseen, toisinaan se aiheuttaa elämään suurta ahdistustakin ainakin jos ammatti tai muu elämä vaatii älyn käyttöä joka kuitenkin jatkuvasti on haastavaa ja vaatii ihmisen ponnistelemaan äärirajoilla.

Näistä vähintään elämä vaatii tosiaan älyn käyttöä. Mutta työ ei välttämättä kovin paljon - ja aika harva älykkäänä pidetty ihminen uskaltaa edes harkita sellaista mahdollisuutta että valitsisi työn joka ei kuormita kovin paljon älyllisesti. Itsekin teen työtä älykkäiden ihmisten kanssa, ja todella moni on aivan solmussa työn kanssa. Nykyisessä, kuten myös edellisessä työpaikassani, on ollut viime vuosina useita burnout-tapauksia ja valtavasti pahaa oloa työn vaativuuden takia. Kukaan ei silti, minkä ymmärrän hyvin, ole uskaltanut "luovuttaa" ja siirtyä suorittavaan työhön.

Älykkyyteen liitetään paljon odotuksia ja paineita, ja niihin vastaamatta jättäminen vaatisi myös aika paljon rohkeutta.

Se on merkki epävarmuudesta. Älykkyys on ihan eri asia kuin jatkuva murehtiminen, vekslaaminen ja pohtiminen.

ilman sen kummempaa analysointia niin kyllä.

vaan stressaa vähemmän asioista. eivät mieti joutavia vaan tekevät oman päänsä mukaan usein miettimättä ensin. ja tälläisiä löytyy omasta lähipiiristä, osaavat hyväksikäyttää muiden kiltteyttä usein huomaamatta (kun niin tarvitsevat apua kun eivät osaa/oo varaa/kerkeä..) suuttuvat,puhuvat mit sylki suuhun tuo eivät mieti sanomisiaan yms.

itse olen pohtinut samaa ja kadehtinut yhtä ihanaa, "yksinkertaista" ystävääni (ja esim. mieheni samanlainen) joka pitää elämää ja kaikkia päätöksiä tosi yksinkertaisina, tyyliin "no nyt vaan päätän mitä päätän ja pysyn siinä ja sitten mennään sillä eteenpäin, tuli mitä tuli". Elää tavallaan siinä hetkessä.



Mä olen välillä ihan tuskastunut itseni kanssa, kun pohdin ja pohdin ja pohdin ja väännän ja käännän joka helevetin kantilta joka ikistä asiaa tai päätöstä. Ja kun mä en siis todellakaan näe asioita vain mustavalkoisina, vaan loputtomiin harmaan eri sävyjä, on ihan järjettömän vaikeaa saada asioista päätös. Ei edes tiedä itse mitä tahtoo, kun on niin loputtomasti vaihtoehtoja ja kaikista on olemassa kymmeniä eri "entäs jos..." -variaatioita, entäs jos teen näin ja sitten tapahtuukin näin tai näin tai sitten käykin näin tai jos en teekään niin ja sitten käykin niin tai näin jne.



Mä analysoin, pohdin, mietin asioita jatkuvasti. Kaikkia ja kaikkea. Osaan kuvitella asioita eteenpäin, mulla on mielestäni normaalia parempi tunneäly, osaan lukea ihmisiä käytöksestään ja sanoistaan ja sanomatta jättämisistään luullakseni keskivertoihmisiä paremmin.



Kaikki tää on tavallaan rikkaus, osaan luovia tosi hyvin ihmisten kanssa, mutta toisaalta kadehdin sellaista yksinkertaista tapaa vain elää hetkessä, tehdä mikä hyvältä tuntuu ja sitten elää sen päätöksensä kanssa.



Nytkin olen vatvonut jo vuoden erästä asiaa, onhan se oikeastikin iso, mutta mä en vaan saa päätöstä aikaan... Joskus olen ajatellut, että pitäisi vaan heittää arpaa, tehdä päätös sen mukaan ja sitten koittaa elää sen mukaan! argh...

olen ihan liian empaattinen ja mietin tyyliin työnantajankin 'tunteita' :) Näen hyvää ja huonoa asioissa, enkä osaa päättää, koska mietin seurauksia tooooosi pitkälle. En tosiaan ole mikään perusnegatiivinen ihminen, mutta välillä tuntuu ettei osaa nähdä vain niitä positiivisia asioita, jos juttuun liittyy jotain negatiivistakin.



Tää mun ihana blondini on usein 'ai, en mä tienny ettei sais!!' tai 'no ei se voi haitata' jos on tehnyt jotain 'väärää'. Mä en..



t.ap



t.ap

kyllä, oon miettiny tuota ja joo, on niillä helpompaa!

ja kyllä varmasti on helpompaa ihmisillä, jotka ei koko ajan pingota, loppujen lopuksi täysin turhista jutuista!

teidän mielestä tyhmät olis sittenkin teitä viisaampia ja luovempia. Osaavat tehdä helpompin päätöksiä ja keksivät ratkaisun ongelmiin nopeammin. Ei tarvi koko elämäänsä jäädä vatvomaan samaa ongelmaa. Hoh hoi, miten älykästä ja viisasta täällä ollaan. Me viisaat ja ne tyhmemmät. Masentavaa lukea tollasta soopaa. Kuulun muuten itse sitten tuhon älykkö porukkaan, kun jään pohtimaan ja vatvomaan asioita liiaksikin asti. :)

Mutta ap ei kylläkään puhu tyhmyydestä, vaan siitä sellaisesta paikalliskulttuurista, johon oman perheen ja tuttavapiirin kautta sosiaalistutaan. Ap:n kaveri elää kulttuurissa, jossa ei ole tarkoituskaan elää suositusten mukaan ja jossa päämääränä ei ole elää elämää "oikein". Ei heitä kiinnosta laskea tuliko päivän kasvisannokset täyteen tai miettiä saako muovilautasta laittaa mikroon. Ja silti he elävät aivan yhtä hyvinvoivina ja terveinä kuin ne, jotka aloittavat päivänsä syyllistymällä jokaisesta asiasta jonka aikovat tehdä tai jonka jättävät tekemättä. Se pistää väkisinkin miettimään.

olen ihan liian empaattinen ja mietin tyyliin työnantajankin 'tunteita' :) Näen hyvää ja huonoa asioissa, enkä osaa päättää, koska mietin seurauksia tooooosi pitkälle. En tosiaan ole mikään perusnegatiivinen ihminen, mutta välillä tuntuu ettei osaa nähdä vain niitä positiivisia asioita, jos juttuun liittyy jotain negatiivistakin.

Tää mun ihana blondini on usein 'ai, en mä tienny ettei sais!!' tai 'no ei se voi haitata' jos on tehnyt jotain 'väärää'. Mä en..

t.ap

t.ap

ja tosiaan toi seurausten miettiminen toooosi pitkälle...

Esimerkiksi mä mietin lapsemme yrittämistä tosi pitkään, että hankkiako vaiko eikö. Listailin paperillekin plussia ja miinuksia, lista oli loputon eikä se siltikään auttanut juuri mitään, kun plussat kumosivat miinuksia ja miinukset plussia.. mietin muunmuassa sellaisiakin asioita että no mitä jos saan sen lapsen ja sitten vaikkapa sairastuisinkin vakavasti ja kuinka sitten murehtisinkaan sitä miten lapsi pärjää, osaisiko mieheni evästää hänet elämään, miten itse voisin vaikuttaa asiaan.. tai että jos lapsi onkin sairas, miten selviäisin vammaisen lapsen kanssa, mitä lähipiiri ajattelisi, mitä jos lapsi itse kärsisi, mitä miettisin sitten jos lapseni kärsisi koko ajan, katuisinko että olisin hänet tehnyt tähän maailmaan... Ja ehdin jo miettiä kaikenlaista nykymaailman paineista ja "pahuudesta" ja miten lapsi saisi ystäviä koulussa ja miten selviäisi teini-iässä ja miten minä häntä osaisin kasvattaa aikuisuuteen.

Mietin asioita tuollaisinaan myös kymmenien ja kymmenien vuosien päähän, kuka hoitaisi mahdollisesti vammaista lastamme kun olisimme vanhoja jne. Monia asioita, mitä jos, mitä jos, mitä jos... mutta toisaalta, toisaalta ja sitten vielä toisaalta...

Ihan älytöntä, tiedän! Järki sanoo että mistä tulevaisuudesta koskaan tietää ja "järjetöntä maalailla piruja seinille" mutta kun on tällainen pohdiskeleva luonne annettu niin minkäs sille voi. Sitä vaan ajattelee, kaikkia vaihtoehtoja, tosi pitkälle. Sitten on jo ihan hukassa jossain vaiheessa itsekin.

Hassua, kamalaa, mielenkiintoista, typerää, stressaavaa, ja useimmiten kai turhaakin tämä pohdiskelu. Eipä käy elämä tylsäksi.. vaikka siis tylsäähän tämä jatkuva pohtiminenkin on, varsinkin kun niitä päätöksiäkin pitäisi joskus saada aikaiseksi!

t. 4

taitaa vaivata ensisijaisesti epäonnistumisen pelko.:)

Minä pidän sinua vain päättämättömänä.

t. entinen ihana blondiystäväsi

jälkeen olen pohtinut, että älykkyys on tosiaan rasite.

Olin seurassa, jolle keskusteluissamme tuli monta yleistä faktaa täysin yllätyksenä ja joka ei osannut millään tavalla valmistautua siihen, mitä tarvitaan, kun tulee vieraita.

Kun tietää vähän ja huolehtii vielä vähemmästä, elämä on melko iisiä.

teidän mielestä tyhmät olis sittenkin teitä viisaampia ja luovempia. Osaavat tehdä helpompin päätöksiä ja keksivät ratkaisun ongelmiin nopeammin. Ei tarvi koko elämäänsä jäädä vatvomaan samaa ongelmaa. Hoh hoi, miten älykästä ja viisasta täällä ollaan. Me viisaat ja ne tyhmemmät. Masentavaa lukea tollasta soopaa. Kuulun muuten itse sitten tuhon älykkö porukkaan, kun jään pohtimaan ja vatvomaan asioita liiaksikin asti. :)

Tarkoitan esim ihmistä joka ei tiedä mikä on salmonella tai punkki eikä mieti niitä, tai että cokis ei oo hyvää lapselle vaan antaa lapsen nauttia, tai ihminen joka ei ymmärrä verotusasioita eikä mieti mikä verokortti paras, jne jne. Ehkä tyhmä ja älykäs ei oo ne kategoriat joita haen.

lähinnä tekee teistä naurettavia.

Ensinnäkin, älykkyys ja elämänmyönteisyys tai huolettomuus eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Tiedän useita ihmisiä, jotka ovat sekä älykkäitä, että elämänmyönteisiä, luottavat ratkaisuihinsa ja tietävät vatvomatta, mitä pitää tehdä.



Toiset ovat luonteeltaan pohdiskelevia, huolehtivaisia, mutta ensisijaisesti en kyllä sitä älykkyyden merkkinä pidä. Temperamentin piirteenä ennemminkin.



Mielestäni juuri älykäs ja henkisesti kypsä ihminen suhtautuu elämään avoimesti, ottaa vastaan sen mitä tulee, eikä pelkää epäonnistumista, valintoja turhaan.



t. esim. Kuuden ällän ylioppilaan ystävä, joka on huomattavasti huolettomampi ihminen kuin minä ja myös älykkäämpi.

Minä pidän sinua vain päättämättömänä.

t. entinen ihana blondiystäväsi

Hän kirjottais 'blondi ystävä' :) Ja neloselle: mä mietin samaa tokan lapsen hankkimisesta!! Mitä jos ja entäpä mut toisaalta.. Blondin esikoinen oli 6kk kun hän sai tietää odottavansa kaksosia :) Maailman onnellisin on hän, vaikka miehen töissä yt:t. Mun piti palata hoitovapaalta lokakuussa, mut työnantaja pyysi että palaisin vasta keväällä. Mä mietin ja pohdin ja ymmärsin ja ahdistuin ja sain lopulta meilattua että kyllä mä palaan jo syksyllä. Mietin, koska ajattelin ilmapiiriä, ylenemismahiksia, mahd toista lasta.. Räväkkä tuttu ois sanonu FUCK YOU TODELLAKI PALAAN SYKSYLLÄ, I KNOW MY RIGHTS. T.ap

lähinnä tekee teistä naurettavia.

Ensinnäkin, älykkyys ja elämänmyönteisyys tai huolettomuus eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Tiedän useita ihmisiä, jotka ovat sekä älykkäitä, että elämänmyönteisiä, luottavat ratkaisuihinsa ja tietävät vatvomatta, mitä pitää tehdä.

Toiset ovat luonteeltaan pohdiskelevia, huolehtivaisia, mutta ensisijaisesti en kyllä sitä älykkyyden merkkinä pidä. Temperamentin piirteenä ennemminkin.

Mielestäni juuri älykäs ja henkisesti kypsä ihminen suhtautuu elämään avoimesti, ottaa vastaan sen mitä tulee, eikä pelkää epäonnistumista, valintoja turhaan.

t. esim. Kuuden ällän ylioppilaan ystävä, joka on huomattavasti huolettomampi ihminen kuin minä ja myös älykkäämpi.

En tarkoittanut että ämpyily olis älykkyyden ja iloisuus tyhmyyden merkki :) T.ap