Te joilla itsellä/lapsillanne on yleinen nimi ikäluokassanne: Onko teitä vaivannut joskus

Työpaikoilla on usein samannimisiä. Usein tulee sekaannuksia, että ketä Minnaa nyt tarkoitetaan. Nimi on persoonaton yleisyytensä takia ja liian vahvasti tähän tiettyyn ikäluokkaan leimaantuva. Itse annoin lapsilleni persoonallisemmat nimet.

niin laitat sellaisen kyllä lapsellekin. Itselläni harvinainen nimi enkä missää vaiheessa ajatellut edes mitään suosittua nimeä lapselle. Lapsella ihan tavallinen ja suht yleinenkin nimi mutta ei mistään listan yläpäästä.



Kyllä nimi määrittää ihmistä ja tekee ihmisesta ainutlaatuisen.

Oma etunimeni on nimenomaan minun ikäluokassani todella yleinen ja lisäksi sukunimenikin suhteellisen yleinen luontonimi. Sanotaan esimerkin vuoksi, että nimeni on vaikka Maija Virtanen.



Koulussa minulla oli jatkuvasti vähintään yksi etunimikaima samalla luokalla/luokka-asteella ja sama kaava on toistunut myöhemmin opinnoissa, työpaikoilla ja harrastuksissa. Käytännön haittana nimeni yleisyydestä on ollut se, että lapsena minua kutsuttiin pelkällä etunimellä vain perheen kesken, jolloin henkilöstä erehtymisen vaaraa ei olut. Kavereille olin ala-asteella Maija V. ja yläasteelta lukioon pelkkä Virtanen, mikä tuntui joskus kurjalta. Olisin halunnut, että minuakin olisi kutsuttu ihan vaan etunimellä niin kuin suurinta osaa kaveriporukastani. Toisaalta opin varhain, että jos joku huutelee Maijaa, hän ei yleensä tarkoita minua, joten suljen vieläkin korvani kutsuhuudoilta aika tehokkaasti. :)



Hyvin suuri osa etunimikaimoistani kehittää itselleen jo lapsena jonkin lempinimen, mutta nimestäni on oikeasti aika vaikeaa tehdä luontevan kuuloisia väännöksiä, minkä vuoksi itselläni ei koskaan ollut varsinaista lempinimeä. Ai niin, harrastusporukassani minua kutsutaan kuulemma joskus Iso-Maijaksi erotuksena itseäni nuorempaan Pikku-Maijaan...



Kokemusteni perusteella suosittelisin vielä harkitsemaan hyvin yleisen etunimen antoa. Vaikka pidänkin nimestäni sinänsä pajon, enkä ole tosissani harkinnut sen vaihtoa, olisin toivonut itselleni edes hiukan harvinaisempaa nimeä. Yksi vaihtoehto olisi varmaankin lapselle mieluisen lempinimen kehittäminen jo varhaisella iällä - ehkä sillä voisi ehkä ehkäistä tuollaiset Iso-Maija-väännökset. :)

ja monta Saria on luokkatoveissa ollut. Kavereiden kesken oli käytössä lempinimet. Jostain syystä luokissa emme istuneet lähekkäin, joten helposti sai selville, ketä opettaja tarkoitti.



Itselle ei nimen yleisyydestä ole ollut haittaa. Aikoinaan, kun minulle nimeä mietittiin, äiti oli kuullut kivan ja harvinaisen nimen, joka siis oli aika monesta muustakin kiva ja harvinainen. Olen aina tykännyt nimestäni.



Yhdellä ystävälläni oli tulevan lapsen nimet tiedossa "aina". Täysin sattumalta yksi hänen naapureistaan kastoi oman lapsensa sillä nimellä. Ystäväni muutti suunnitelmiaan ja lapsi sai toisen nimen, koska samassa pihapiirissä ei kuulemma voi olla kahta samannimistä lasta. Puolen vuoden kuluttua se toinen naapuri muutti sitten pois.

Minulla myös hyvin yleinen etu- ja sukunimi, sanotaan vaikka Sari Korhonen. Luokassa oli aina vähintään yksi, joskus kaksikin etunimikaimaa. Huippuna oli lukio, jossa oli täydellinen kaima: sekä etu- että sukunimi.

Lisäksi taloyhtiössämme oli etunimikaima. Hän oli sitten pihaleikeissä pikku-Sari kun minä olin iso-Sari. Tällä oli ilmeisesti tarkoitus viitata ikäeroomme, mutta koin nimityksen kiusalliseksi, koska olin hiukan pullukka lapsena.



Olen ollut aina kateellinen niille, joita kutsutaan pelkällä etunimellä, ilman mitään iso- tai muita väännöksiä nimestä.

Joten meillä lapsille ei tullut yleiset nimet, kokemuksieni takia. Ei tarvitse olla Suomen ainoa- nimi, mutta ei sieltä yleisempien listaltakaan.

ihmistä samalla nimellä ja heistä melkein puolet ovat todella läheisiä. Lempinimet käyttöön, niin ei tule sekaannuksia.

harrastuksessa tulee jatkuvasti sekaannuksia, kun kahdella pojalla on sama yleinen etunimi ja hyvin samankaltainen vaikka harvinainen sukunimi. Tyyliin Eetu Varjoranta ja Eetu Varjonsaari. Pakkaa sotkee vielä vuotta nuorempi Eetu Saari...



(Ja siis selvennän, että nämä eivät olr ne oikeat nimet, mutta tilanne on tämä.)

Aina oli joku nimikaima luokalla ala-asteesta lukion loppuun asti. Sitten harrastusporukassakin löytyi nimikaimoja.

Minua jopa kutsuttiin sukunimellä, josta sain niin tarpeeksi että muutin nimeni naimisiinmennessäni. Ja olin jo aivan tosissani muuttamassa etunimeänikin joksikin erikoisemmaksi, mutta aikuisiällä en olekaan sitten enää törmännyt nimikaimoihin omissa työpaikoissani, tosin lasten kavereiden vanhemmista nimikaimoja jälleen löytyy.

Minulla on kymmeniä tuhansia kaimoja, enkä välttämättä edes käännä päätäni, jos joku huutaa sitä kadulla. Koulussa oli tietysti monia samannimisiä, joten minua alettiin erottelevuuden vuoksi kutsua sukunimestäni väännetyllä lempinimellä. Aluksi inhosin sitä, mutta nyt aikuisena se on käytännössä jäänyt nimeksi, jolla ystäväni minua kutsuvat, ja tykkään siitä jo merkitystenkin takia enemmän. Lapsuuden kotiseudullani sukunimeni oli mukavan erilainen, mutta enää ei ja nykyisessä kotikaupungissani minulla on useita täyskaimojakin. Sähköpostiosoitteiden ja sen sellaisten yksilöllisyyttä vaativien asioiden kanssa on hyvin vaikeaa. Lapselle nimeä pohtiessani olen ihan vakavissani miettinyt, että miksen ottaisi itsellenikin vähän kuvaavampaa nimeä, mutta olen niin laiska, etten varmaan viitsisi käydä läpi muutosrumbaa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että nykyään ne yleisimmätkin nimet ovat huomattavan paljon harvinaisempia kuin takavuosien yleisimmät. Ja jos pahin "aalto" on juuri mennyt ohi, saattaa kestää pitkään ennen kuin nimi tulee uudelleen muotiin, jolloin ainakaan samassa ikäluokassa ei välttämättä ole samaa nimeä ongelmaksi asti. Kehottaisin myös miettimään, miten yleinen sukunimi on kyseessä. Virtasen tai Korhosen kanssa en edes harkitsisi muotinimeä, mutta jos samaa sukunimeä esiintyy ainoastaan perhepiirissä, ne voivat toimia yhteen hienostikin.