Onko jotenkin outoa mennä naimisiin ilman kosimisia?

Kyseessä oli kihlasormus. Olimme kolmisen vuotta kihloissa ennen vihkimistä. Hääpäiväkin päätettiin vasta myöhemmin, mutta kyllä kihlaus edelleen on lupaus avioliitosta. En olisi ikinä mennyt kihloihin jos olisin ajatellut että tämän miehen kanssa en menisi naimisiin.

kysyy " tuletko vaimokseni" koska kihlaushan juuri on avioliittolupaus.

en oikein ymmärrä että jotkut kihlautuvat eli tekevät avioliittolupauksen ja sitten eivät kuitenkaan koskaan mene naimisiin.. pettävät näin lupauksensa. No ilmeisesti kihlaus ei sitten heille olekkaan avioliittolupaus, mutta mikä se sitten on?

itse olin tyytyväinen siihen että mies teki aloitteen ja asiasta alettiin keskustella. ei ole mikään perinteinen romantiikkatyyppi.

me ei oltu kihloissa lainkaan.

Vierailija:

Eikö se periaatteessa se, kuka siitä naimisiin menosta ensin alkaa höpäjämään, kosii toista puoliskoa. Ootte mammat vissiin itse kosineet ukkojanne ensin.

ja siis kihlautuminen silloin kyseessä. ihanan romanttista. älkää katteelliset muuta höpiskö. häiden jälkeen sitten 10 kuukauden päästä lapsi. että silleen sen kuuluis mennä. vai mitä?

Ollaan vaan sellaisia jalat maassa-tyyppejä, mutta onnellisia sellaisia :-)

Häistä on jo muutama vuosi aikaa. Häät oli oikein mukavat ja kaikin puolin onnistuneet. Yhteiselo on muutenkin sujunut kivasti. Ei se siitä kosimisesta kiinni ole.



Onneksi olkoon!

Kihloissa ollaan oltu nämä 6 vuotta. Vaatiiko se sitten aina välttämättä sen kosinnan? Jotenkin nyt vuosien jälkeen tuntuisi teennäiseltä jos mies polvistuisi ja kosisi. :D Ehkä parempi ottaa avioliitto vaan konkreettisesti luonnollisena siirtymävaiheena ja viimeisenä sinettinä...eipä sitä romantiikkaa arjessa kuitenkaan paljoa ole lasten kanssa.



ap

Ei muakaan olo kosittu. Ja naimisissa ollaan oltu 5 vuotta ja mieheni on elämäni rakkaus (ja minä hänen). Me puhuttiin aika nopeasti seurustelun alettua, että tämä suhde johtaa naimisiin, siis että sitä kohti koko ajan edettiin. Että kumpikin oli koko ajan tosissaan toisen suhteen. Hankimme kihlat ja päätimme hääpäivän. Siinä se :) Ei meillä kummankaan tarvinnut kosia, asian vain oli niin päivänselvä! Molemmat tiesimme, mitä haluamme. Olisi ollut aika keinotekoista siinä vaiheessa miehen enää kosia, kun asia oli jo yhdessä mietitty ja päätetty...



Ja romantiikkaa meillä on kyllä muuten ollut ja on edelleen, mutta minusta avioliitto on nimen omaan järjellä päätettävä juttu, ei mikään tunnekuohussa sovittava ja solmittava asia.

Seurusteltu oli 6,5v ennen häitä ja oltiin kihloissa melkein koko seurusteluaika. Naimisiin mentiin 17.6.2006. Naimisiin oltaisiin menty aikaisemminkin, mutta ollaan vielä nuoria 22v/27v joten ei pidetty kiirettä. Häistä ruvettiin puhumaan yli vuosi ennen häitä ja päivämäärä vain päätettiin. Kyllähän minä miestä vähän kiusasin kosinnan puutteesta, mutta eipä se arkea ole mitenkään muuttanut.



Rakkaus kestää ja vahvistuu siitä huolimatta! :)

Vai mitä ihmeen kosimisia odotit? Eikös sua ole jo kosittu, jos kerran naimisiin menet??

Eikö se periaatteessa se, kuka siitä naimisiin menosta ensin alkaa höpäjämään, kosii toista puoliskoa. Ootte mammat vissiin itse kosineet ukkojanne ensin.

Aika rationaalisesti meni kuiteskin! En kyllä odottanutkaan mitään kosintaa vaan minä olen kai ollut aina suhteessa se joka tekee aloitteen jostain...Tuosta aasinsiltana vaan että ei minua kyllä koskaan ole kukaan iskenytkään vaan kaikki suhteet on lähteneet minun aloitteesta aina. Tuo asia on välillä vähän vaivannutkin minua että en varmaan koskaan koe semmoista että joku huomaisi minutkin spontaanisti. Koen varmaan että aika vaan kuluu eikä mitään tapahdu jos en ota ohjia. :/



ap

Oli aivan ihan kokemus mutta kaipa me olisimme ihan samassa tilanteessa 10 vuotta myöhemmin vaikka sitä ei olisi tapahtunutkaan.

varmaan säikähtäisin että sai jonkun sairaskohtauksen...:-) Minusta nuo tuollaiset " romanttiset" kosinnat on peräisin siitä että emännät on kahtoneet liikaa Kauniita ja Rohkeita...

Tai siis että jos on kihloissa, niin silloin ollaan menossa naimisiin - on siis kosittu. Eikös kihlaus ole nimenomaan lupaus naimisiinmenosta.



Mentiinkö teillä kihloihin silleen, että " kulta, mentäiskö kihloihin?" " Mennään vaan" . Mä oon kuvitellu että se menee niin että " tuletko vaimokseni?" ja sen jälkeen mennään automaattisesti kihloihin. Vai oonko mä ymmärtäny asian ihan väärin?

Eli aloimme seurustella kun olin 17v. ja " mies" 16v. Noin vuoden päästä tästä makoilimme yksi sateinen kesäpäivä poikaystäväni sängyllä jutellen tulevaisuudesta. En muista, kumpi sen eka sanoi, mutta kuitenkin puhuimme siitä, että voiko tosiaan näin nuorena löytää sen oikean ja että kai voi. Ja että eikös me meinatakin olla aina yhdessä. Ja näin todettiin, että aikomus on vakaa ja vakava olla yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa. Päätettiin silloin, että kihlat hankitaan sitten kun mies on saanut tietää armeija-ajankohtansa ja mahdollisesti palveluksensa keston. Emme siis halunneet olla kihloissa liian kauaa, vuositolkulla, vaan sormukset päätettiin hankkia samalla kun voidaan hääpäivä päättää (ja tämä riippui siis miehen armeijaan menosta). Kun kutsunnat oli ohi ja mies tiesi milloin palvelukseen astuu, niin menimme hakemaan sormukset ja pujotimme ne toistemme sormeen siellä, missä olimme ekan kerran tavanneet. Päätimme samalla hääpäivän.

Että näin meillä.

Vierailija:

Mentiinkö teillä kihloihin silleen, että " kulta, mentäiskö kihloihin?" " Mennään vaan" . Mä oon kuvitellu että se menee niin että " tuletko vaimokseni?" ja sen jälkeen mennään automaattisesti kihloihin. Vai oonko mä ymmärtäny asian ihan väärin?

ilman että se tuntuu hölmöltä. Minua kosittiin polvillaan, tosin ilman sormusta. Kihlakauppaan marssimme seur arkipäivänä. Tiesin ehkä tätä odottaa, mutta täysin miehen valinta ja ajankohtakin valikoitui ihan tilanteen ja tunnelman mukaan.

että ei silti pidä ap:n tapaa outona vaan kertoi omansa kommenttina muille