Miksi ystäväni tekee näin, vihjailee kokoajan joko meille olis kolmas lapsi tulossa, ei usko
kun sanon että ei todellakaan pitkään pitkään aikaan, jos koskaan. Olen jo nyt näiden kahden kanssa "helisemässä". Vanhin on siis vähän yli 3 ja nuorin puolivuotias. Esim. perjantaina hän tuli kahville ja ihmetteli kun meillä on niin siistiä niin sanoin et ihme siivousvimma iskeny. Oli heti et ootsä raskaana? Sit kerroin tutkimuksesta jossa kerrottiin eri vihjeitä raskautumiseen (ystäväni yrittänyt yli vuoden lasta miehensä kanssa, ystävälläni on 6-vuotias tyttö edellisestä liitostaan)niin se siitäki oli heti et onks teil tulos kolmas.
Tätä on jatkunut kakkosen syntymisen jälkeen toistuvasti ja joka kerta kiellän, mua alkaa oikeesti jo vituttaa niin paljon kun toinen kyselee eikä näytä uskovan että meillä ei ole ollenkaan haaveissa kolmas lapsi. (jo senkin takia että mieheni on yrittäjä ja tekee 13-tuntisii päivii)
Jossain vaiheessa ajattelin että hän toivoo omaa raskauttaan niin paljon että pelkää että teen taas lapsen ennen häntä, mutta eikai ERITTÄIN HYVÄ JA LÄHEINEN YSTÄVÄ voi noin ajatella. Hän oli kuitenkin tosi ihan ystävä kun esikoinen syntyi ja nyt tämä kakkonen, aidosti iloinen puolestamme.
Ja sitten tuli tätä kirjoittaessa mieleen että kyllähän minäkin välillä kyselen että onko jo tärpännyt (kerroin myös ovistesteistä joita kannattaa jossain vaiheessa ainakin kokeilla, kakkonen tuli meille niiden avulla), mutta hän on suoraan kertonut yrittämisestään. Ehkä minä olen yhtä törppö kuin ystäväni?
Kommentit (5)
Mulla tuli heti mieleen minä itse. Yritettiin esikoistamme yli puolitoistavuotta.
Sorruin tuohon itsekin, kyselin muka puolihuolimattomasti ja innokkaana onko joku ystäväni raskaana, vaikka mielessäni en olisi kestänyt enää yhtään raskausuutista ennen meitä.
Totta, ettei kenenkään onni ole/ollut meiltä pois, niille tunteille ei vaan mahtanut mitään. Se vain tuntui (muka) helpommalta jos on kerinnyt itse kysymään tai aavistamaan.
Ei ystäväsi varmaan pahalla tarkoita, voit vaikka sanoa ystävällisesti, että sinua häiritsee tosissaan nuo kyselyt, eikä teille OLE TULOSSA vielä kolmatta.
Nyt tuntuu naurettavalta nuo omat tunteet, mutta silloin se vaan meni noin.. :)
salaperäisesti että nooooooh tai suottaapi olla... ;);)

Tosin mulla kaveripiiri tehtaili vauvoja, joten osuin aika usein oikeaan. Mutta en olisi mitään huomannut, jos en olisi koko ajan sairaalloisesti pelännyt niitä uutisia. Meillä ekan yrittämiseen meni 5 vuotta, joten aika monta raskautta ehdin bongata. En siis kysellyt, ennen kuin olin varma, mutta kyllähän sen kyttäyksen varmaan huomasi...
Kannattaa varmaan ihan järkevästi ja rauhallisesti todeta, että ette todellakaan suunnittele kolmatta, joten asiaa on turha udella. Ei vihaisesti vaan ihan asiallisesti. Eiköhän mene sillä perille, että ainakin pitää mölyt mahassaan.
Jos sanot että jos häntä niin kovin kiinnostaa ja jos nyt käy niin että tulet raskaaksi niin soitat hänelle samana päivänä kun olet tehnyt positiivisen raskaustestin.
on vain niin hänellä itsellään mielessä nuo raskausasiat, että arvelee asian olevan teilläkin ajankohtainen. Ainakin itse vauvakuumeessa näin koko ajan odottajia ja odotin myös raskausuutisia tutuilta. Nyt kun en enää kuumeile, ei tällaisiin kiinnitä enää niin huomiota. Ja vaikka hän olisikin hyvä ystävä, niin tuokin voi olla totta, että vähän pelkää teidän ehtivän taas ensin raskautua. Sellaiset uutiset vähän riipaisevat kuitenkin, jos itse kovasti toivoo raskautta. Ehkä yrittää suojella itseään ennakoimalla ja valmistautumalla arvelemaansa uutiseen.