Raakel Lignell treenikiellossa
Kyselee, mitä nyt tekee päivät, kun ei saa liikkua.
Kommentit (11)
"Pahin pelkoni totetutui. Jumppakielto. Lääkärin määräyksestä. Ehkä pitkäkin. Kaularangan välilevy ilmeisesti pullistelee ja kipu heijasteineen sen mukaista."
Joku aika sitten näin hänen kuvansa jossain naistenlehdissä. Nyt oli kuihtunut jo niin, että oli ihan lommoposkinen. Että liikuntakielto on ihan hyvä juttu, vaikka en sitä kelleen toivo. Itse kai kuolisin pahoinvointiin, jos en saisi liikkua. Mutta Rakel taisi urheilla jopa 10 h viikossa, se on aika paljon entiselle sohvaperunalle. Ei ihme, jos keho sanoo stopin. Mutta en tiedä, johtuuko tämä nyt äkillisestä urheilusta vai jostain muusta.
Ihmettelinkin, koska kroppa sanoo stopin! Lepopäivät kuuluu treeniin, ehdottomasti. Koska kroppa lepää jos aamulla käy 1-2 jumpassa ja illalla vielä samat treenit päälle?! Eihän tuossa ole mitään järkeä!!! Ihmettelen, jos salilla missä käy ei oteta asiaa puheeksi. Vähemmälläkin treenillä pääsee hyvään tuloseen.
Sitäpaitsi hänellä on myös perhe, kyllä perhekin kaipaa yhteistä aikaa/äitiä vaikka lapset eivät olekaan enää pieniä. Addiktiosta toiseen? ennen se täyttyi syömisellä ja nyt treenillä??
Jokin addiktio pitää selkeästi olla
Eilen oli telkassa selittämässä, että hylkeet syö kalastajilta saaliin. Aiheena siis saimaannorppa. Ehkä se voisi laukoa enemmänkin älykkäitä juttujaan?
kun menee överiksi jonkin asian suhteen. Liikunta-addiktio näkyi menevän liian pitkälle jo aikaa sitten.
Ja tuo liikuntakieltoko on pahin pelko ihmiselle? Itsekkyys huipussaan. Miten lapset ja puoliso, eikö he mene kaiken edelle normaalilla ihmisellä, eikä itsensä trimmaus.
Aiemmin miellyttävä nainen ulkonäköä ja käytöstä myöten muuttui itsekeskeiseksi. Harmi kyllä.
Ja, addiktion pohjalla on aina jokin mielenterveysongelma. Esim. alkoholisti alkaa yliliikkua, lihava tarkkailla syömisiään anoreksiaan asti. Se on keino pitää itsensä koossa; kidutetaan itseä ja vaaditaan aina enemmän, jotta henkinen kantti pysyy kutakuinkin kasassa.
muakin pelottais. Jos laihtuminen perustuu noin suurelta osin liikuntaan (kai se kuluttaa 3-5h päivässä ainakin 1000-1500kcal?).
Ja, addiktion pohjalla on aina jokin mielenterveysongelma. .
En minä nyt kutsuisi kaikkia addiktioita "mielenterveysongelmiksi", vaikka onkin totta, että
addiktio on ja pysyy, ja korkeintaan vaihtuu toiseen. Mutta ei ne nyt aina mitään mt-ongelmia ole. Vai onko siivousfriikkiyskin mt-ongelma?
ennemminkin hallintakeino? Rajaa toki vaikea sanoa, tuskin RL on itse tästä addiktiostaan kärsinyt. Vaikuttaa nauttineen uudesta elämäntavasta, saaneen uusia sosiaalisia ympyröitä ja työmahdollisuuksia, eli kotiäidin maailma on laajentunut.
Ja, addiktion pohjalla on aina jokin mielenterveysongelma. .En minä nyt kutsuisi kaikkia addiktioita "mielenterveysongelmiksi", vaikka onkin totta, että
addiktio on ja pysyy, ja korkeintaan vaihtuu toiseen. Mutta ei ne nyt aina mitään mt-ongelmia ole. Vai onko siivousfriikkiyskin mt-ongelma?
nyt treenaa saman verran (0h) kuin perusmamma ilman kieltoja...
Tai perhettä?