No niin, jään sitten persurasistiksi.
Olen ihan oikeasti yrittänyt ajatella asioita avoimin mielin ja antaa itselleni mahdollisuuden suvaitsevaisuuteen ja avarakatseisuuteen.
Viimeaikaisten tapahtumien jälkeen voin kuitenkin sanoa, ettei vähempää voisi kiinnostaa. Minulta ei heru sympatiaa, emptatiaa eikä ymmärrystä pakolais- tai turvapaikanhakijataustaisille mamuille jotka pitävät oikeutenaan rellestää ylimielisesti ja omavaltaisesti maassa, josta turvapaikan ja toimeentulon ovat saaneet.
Asia on puolestani loppuunkäsitelty ja tästä lähtien voin ilolla ja ylpeydellä jopa perustella kantani niille kukkahattuviherpiipertäjätädeille jotka peräänkuuluttavat suvaitsevaisuutta ja iskevät persukortin pöytään ensimmäisestä mamukriittisestä sanasta.
Kiitos.
t. persu