Meillä on nykyään joka vitun päivä tämmöistä:

Valittamista, natkuttamista ja ihan perseestä.



Ja kaikki johtuu ehkä siitä, että mä päätin ettei me asuta enää läävässä, että täällä vie jokainen levittämänsä kamat takaisin paikoilleen, mä siivoan valittamatta loput koska tahdon että on siistiä.



Ihan on siistiä ollut pääsiäisestä lähtien, mut ilmeisesti tää ja muukin on liian raskasta miehelle.



"Minkä takia mä niinkun teen nykyään aina ruokaa?"

(No siks kun pääset aiemmin töistä ja oot tuntia aiemmin kotona kuin minä, ja voiks ranskanperunoita kutsua ruuaksi?)



"Mä kyl aattelin ottaa ihan pienet torkut, mennä sit pilkkoon puita ja ehkä mä sit voin täyttää tiskikoneen"

(Kysyin, että jos mä leivon piirakan, niin viittiskö mies täyttää tiskikoneen. Ehtii kuulemma myöhemminkin, ilmoitin itse täyttäväni sen koska tarvitsen pöytätilaa leivontaan heti. Miehen mielestä tilaa oli riittävästi, yhden taikinakupun verran.)



"Mitä sä nyt alat kolistamaan, kun kakarat meni just nukkumaan, miks et siivonnut aiemmin?"

(Ihan jopa minuutin kolistelin ja laitoin iltapalaruuat pöydältä jääkaappiin. En tehnyt sitä siksi aiemmin, koska väsytti tosi paljon etten jaksanut edes liikahtaa. Ja onhan se aika kummaa, kun mies ottaa "iltatorkut" klo 19-20, etteikö sekin olis voinut tehdä sitä jonain muuna aikana, esim. nyt kun lapset on nukkumassa.)



"Voisiksäkin tehdä jotain, kun mä vien sentään kakarat aamulla?"

(Kysyin, voisiko heittää vanhemman lapsen harrastuskamat aamulla mummolaan (matkan varrella) jo valmiiksi. Ehkä mä vien ne kamat sitten tuntia aiemmin, herätän mummon ja teen pienen lenkin ennenkuin ajan töihin.)



Mut hei, meidän koti ei ole enää sekainen tavaraläjä.