Virpomisessa on sekoitettu kaksi vanhaa tapaa.

Virvonta tai virpominen on lasten perinne, jossa käydään pääsiäisaikaan koskettamassa koristelluilla pajunkissavitsoilla toivottaen onnea ja terveyttä omaisille ja naapureille. Usein lapset ovat pukeutuneina pääsiäisnoidiksi.



Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan. Virvottaessa pajunkissakimppua heilutetaan virvottavan edessä ja lausutaan virvontaluku eli -loru. Virvottavalle annetaan vitsa ja virpoja saattaa saada palkkioksi makeisia. Yleisesti käytössä oleva virvontaluku on: ”Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.” Erilaisia loruja on kuitenkin useita.



Alun perin virvonta on itäsuomalainen ortodoksiseen kristillisyyteen liittyvä siunaava palmusunnuntain perinne. Pajunoksat siunattiin kirkossa lauantain jumalanpalveluksen yhteydessä, jotta niillä voitiin virpoa sukulaisille tai perheenjäsenille palmusunnuntaina. Virvonta on tehty Jeesuksen palmunlehvätervehdyksen muistoksi. Se on toiminut siunauksena, terveyden tuojana ja pahan karkottajana. Pajuissa on vanhastaan ajatteltu olevan taikavoimaa. Suomalais-ugrilaisilla kansoilta tunnetaan tapa karkottaa oksanheilutuksella pahoja henkiä. Pajunoksa annettiin virvotulle virpomisluvun päätteeksi ja palkka tultiin noutamaan pääsiäislauantaina.



Ortodoksit ovat arvostelleet tapaa, että pikkulapset puetaan noidiksi ja kiertävät virpomassa tuntemattomia. Kyseinen tapa on heidän mukaansa länsisuomalaisen pääsiäisnoitaperinteen ja itäsuomalaisen virvontaperinteen sekoittamista. Länsi-Suomessa virvontaa ei ole vanhastaan harrastettu.