Minne matkustatte tämän vuoden aikana?
Ulkomaan kohteet siis. Millaisella kokoonpanolla?
Meillä seuraavat matkat varattuina:
Kesäkuussa miehen kanssa kaksin Kreikka.
Heinäkuussa koko perhe Turkki.
Elokuussa miehen kanssa kaksin Kultahietikko.
Lokakuussa miehen kanssa kaksin Kreikka.
Joulukuussa miehen kanssa kaksin Espanja.
Onhan tuossa taas.
Kommentit (15)
noin paljon ilman lapsia. Ette viihdy lasten seurassa vai eivätkö he halua olla teidän kanssanne? Ilmeisesti murkkuikäisiä. Mitään ei ole varattu, mutta oletus olisi Huhtikuussa Turkkiin ilman perhettä. Erikoistilanne, parhaan ystävän 40v. Kesällä koko perheen voimim Barcelona, heinäkuussa ja joulukuussa koko perhe Tukholmassa.
Erittäin vaativa ja haastava erityislapsi. Meillä on se etu, että tietty tilanne mahdollistaa tuon, että voimme matkustaa useasti ilman lasta. AP
mies menee nyt kuukauden päästä pelaileen golffia kavereidensa kanssa jenkkeihin ja syksyllä myös kavereiden kanssa portugaliin. Kesällä mennään perheen kanssa 6viikon reissulle välimeren maihin.
Hua Hinistä. Olimme reilut 3 viikkoa, mukana pari iltistä ja yhden sulhanen.
Marraskuun alussa on tarkoitus lähteä ensin Thaimaahan Udo Thaniin, joka ei ole turistipaikka ja sieltä kaksi viikkoa Laosissa ja ehkä Kambodzassa.
Olemme lähes eläkkeellä, joten olemme etsimässä mukavaa paikkaa eläkepäivillemme n.½ vuodeksi vuodesssa kylmästä Suomesta. Udo Than vaikuttaa edulliselta ja rauhalliselta paikalta asua. Kunhan näemme.
Esim. Espanja ei kiinnosta; Aasiassa on eläminen kuitenkin halvempaa ja kun lentomatkat pitkälle ajalle, ehtii ruokarahoissa saada takaisin ja kotona sähkölämmitys minimillä, ei autovakuuutusta jne.
Olemme käyneet katsomassa v.2007 Balilla millaista siellä olisi (kirjoituksiani Balilta Suomi24 keskustelussa/matkailu) ja viime vuonna Malesiassa Borneosta Langkawiin neljä viikkoa.
Kun aikoinaan isolapsinen perhe oli, ei ulkomailla paljoa matkusteltu, Venäjä, Ruotsi ja Viro lähinnä.
Lasten kasvaessa ja taloudellisen tilanteen parantuessa voitu lähteä melkein kaikki lapset mukana (osalla perhe miksi ei voinut) esim. matkailuautolla Eurooppaa kiertämään jne.
Että kyllä aikanaan sitä pääsee matkoillekin jos haluttaa. Meilläkin lapsia syntynyt -71 lähtien -88 asti,joten pitkään kotimaassa pysyttiin että saimme vietyä perhettä eteenpäin talolainoineen ym.
Täsä on vielä muutama vuosi aikaa katsella mihin sitten menisimme.
Oikein hyvää ja antoisaa lomamatkaa kaikille.
Suomeen kesäksi, osa 9viikkoa, osa 4 viikkoa
lasten syyslomalla Balille. joulu vielä auki.
Mä en haluais enää matkustaa mihinkään, haluan muuttaa takaisin suomeen ja pysyä nököttää siellä.
Mut lasten ehdoilla mennään. Tarkoittaen, et olis tosi tylsää olla kaikki lomat kotona, kun kaikki kaverit reissaa jonnekin.
kahdesti Helsinkiin ja kerran Tampereelle. Matkabudjetti 1500 niin että sillä matkustaisi jo ulkomaille, mutta meillä ei ole sinne intressejä. Äiti ja nuori.
viikon päästä lähdetään Thaimaahan koko perheen voimin. Toukokuussa matkustan naisystävieni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Dubrovnikiin.
Muuta ei ole suunnitelmissa, mutta saattaa olla, että käväisen jossain välissä Krakovassa, kun mulla on sinne vähän ikävä. Asuin siellä joskus...
Tuota reissua on suunniteltu monta vuotta ja nyt se toteutuu, jee!! Meitä on kahdeksan akkaa lähdössä.
Heinäkuu: Koko perhe Turkin Alanya
Lokakuu: Meidän perhe ja kaverin perhe Turkin Sideen.
lennetään joka kuussa kahdeksi viikoksi jonnekin eikä koskaan käydä töissä kun aina lomat päällä...
Me ei matkusteta ulkomaille, kuten ei edellisinä kolmena vuonnakaan, ei ole rahaa. Tai no mies matkustaa pitkäksi viikonlopuksi Keski-Eurooppaan tapaamaan siellä asuvaa kaveriaan. Kesällä matkailemme varmaan vähän kotimaassa.
noin paljon ilman lapsia.
Ette viihdy lasten seurassa vai eivätkö he halua olla teidän kanssanne? Ilmeisesti murkkuikäisiä.
Mitään ei ole varattu, mutta oletus olisi
Huhtikuussa Turkkiin ilman perhettä. Erikoistilanne, parhaan ystävän 40v.
Kesällä koko perheen voimim Barcelona, heinäkuussa ja joulukuussa koko perhe Tukholmassa.
Tuota reissua on suunniteltu monta vuotta ja nyt se toteutuu, jee!! Meitä on kahdeksan akkaa lähdössä. Heinäkuu: Koko perhe Turkin Alanya Lokakuu: Meidän perhe ja kaverin perhe Turkin Sideen.
AP
Me ei matkusteta ulkomaille, kuten ei edellisinä kolmena vuonnakaan, ei ole rahaa. Tai no mies matkustaa pitkäksi viikonlopuksi Keski-Eurooppaan tapaamaan siellä asuvaa kaveriaan. Kesällä matkailemme varmaan vähän kotimaassa.
AP
noin paljon ilman lapsia. Ette viihdy lasten seurassa vai eivätkö he halua olla teidän kanssanne? Ilmeisesti murkkuikäisiä. Mitään ei ole varattu, mutta oletus olisi Huhtikuussa Turkkiin ilman perhettä. Erikoistilanne, parhaan ystävän 40v. Kesällä koko perheen voimim Barcelona, heinäkuussa ja joulukuussa koko perhe Tukholmassa.
Erittäin vaativa ja haastava erityislapsi.
Meillä on se etu, että tietty tilanne mahdollistaa tuon, että voimme matkustaa useasti ilman lasta.
AP
On tärkeää saada ladata akkuja aina välillä.
Me matkustamme seuraavasti:
helmikuussa koko perhe Istanbuliin.
toukokuussa nuorimmaisen kanssa Turkkiin, Marmarikseen.
kesäkuussa koko perhe Turkkiin.
lokakuussa tytärten kanssa Roomaan.
marraskuussa koko perhe Puolaan.
joulukuussa minä ja lapset Istanbuliin.
Vähän Turkki-painoitteista, mutta johtuu sukulaisvierailuista...