Lue keskustelun säännöt.
Eroisitteko mun tilanteessa?
16.04.2012 |
Lyhesti nyt yritän selittää kaiken, kun muuten tulis liikaa tekstiä. Ollaan oltu monta vuotta yhessä. Mun mies oli ennen tosi mustasukkanen (ei päästäny mua mihinkää ilman sitä, epäili jatkuvaan että petän sitä, vahti kaikkee mun tekemistä yms yms) ja vainoharhanen. Se oikeestaan pakotti mut olemaan sen kanssa niin paljon ja mulla ei saanu olla minkäälaisia mielipiteitä, eikä muutakaa elämää. Olin sillon niin nuori ja hölmö, että en uskaltanu lähtee pois tosta suhteesta. Se uhkas aina tappaa ittensä, jos jätän sen. No se käyttäyty siis tosi paskamaisesti mua kohtaan ja masennuin tuosta ajasta niin paljon. Se käytös kesti noin 1½ vuotta ja se alko sillo rauhottuu, ku saatiin lapsi. Mä olin tuon ajan älyttömän masentunu ja se jatku siis sen jälkeenkin, vaikka mies enää oo mustasukkanen eikä muutakaa. Oon halunnu erota aika kauan, mutta jotenkin en oo sitten pystyny. Nyt vasta oon alkanu aattelee tosissani, että pitäskö. Ei sillä, että nyt meillä on kaikki tavallaan hyvin. Mutta mulla vaan jotenkin jääny joku katkeruus ja masennus tuosta miten se on mua kohdellu joskus, että välillä tulee sellasia kausia, että haluaisin kuolla. Musta muutenkin tuntuu, että oon kadottanu itteni jotenkin ihan kokonaan ja en osaa olla enää itteni. Ja kaikki kaverit melkee hävinny, kun sillon aikoinaan saanu nähä ketään. Seki ahistaa. Mutta sitten silti rakastan tuota miestä niin paljon, että tuntuu tyhmältä erota, vaikka kaikki on nyt hyvin. Mutta en tiedä..
Luovutanko vaan liian helpolla jos eroon? Ja vielä ku meillä on lapsi, niin seki hankaloittaa asiaa.
Kommentit (6)
Paitsi että olen vanhempi ja mulla oli jo edellisestä liitosta lapsia, samoin miehellä. Koetettiin asua saman katon alla, mutta siitä ei tullu mitään miehen epäreilun käytöksen ja toistuvien raivokohtausten takia. Meillä on yksi yhteinen lapsi ja yhdessäolovuosia takana nyt kuusi, joista kaksi ekaa asuttiin yhdessä.
Viime syksynä mies meni terapiaan koska sanoin etten voi jatkaa hänen kanssaan näin. Raivokohtaukset on sittemmin loppunut (tai ainakaan mua kohtaan niitä ei ole) mutta niin se loppui avun hankkiminenkin viiteen kertaan. Huutoraivon sijaan mies harrastaa nykyään syyllistämistä ja syyttelyä ilman raivoa.
Mulla on perussairautena ollu aina kakssuuntanen. Se oli pikään täysin oireeton ja viime vuonna on käyty manian takia osastolla, nyt tuntuu kiskovan masennus mieltä matalaksi. Mies tuntuu häpeilevän mun sairautta eikä oikein osaa olla tukena. Tuntuu että nää parisuhdeasiat vaikuttaa mun vointiin heikentävästi enkä oikein tiedä mitä tehdä- Mies kun on vuoron perään imarteleva, rakastava ja lahjoilla hellivä, sitten yhtäkkiä syyttelevä ja syyllistävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina löytyy hyvä syy erota. Anna mennä jos tuntuu että haluat aloittaa alusta. Jos halua rakastua ja kokea uusia juttuja elämässä.
Mustasukkaisuus suhteessa on kyllä yhtä paha tauti kuin masennuskin. Harmi että olet joutunut kestämään vuosien varrella sitä ja jättämään kivoja asioita tekemättä.
Kyllä, elämä voisi tarjota vielä rakkautta ja onnellisuutta. Nyt se on sinusta kiinni. Mut aina on hyvä syy erota jos ei kerran puoliso arvosta ihmisyyttäsi.
en eroaisi, vaan yrittäisin selvittää omat asiani (jonkun ammattiauttajan kanssa). Jos se ei auttaisin, eroaisin. Miehesi on kyllä kohdellut sinua surkeasti, se on totta, mutta kuulostaa siltä ettei ero välttämättä auttaisi omaa olemistasi. Tosin - sinä sen tiedät.
unohin vielä kirjottaa, että haluaisin myös erota senkin takia, koska haluaisin ettiä itseni. Et jos löydän itteni takasin, kun en ole sen ihmisen kanssa enää joka on mut "pilannu".
Kai pitäs varmaan eka käydä jonkun luona puhuu...
Voi liittyä tuohon lapsen ikäänkin tuo ettei oikein tunnista itseään enää. Äidiksi tulo ainakin itselläni laittoi pasmat pitkäksi aikaa jotenkin sekaisin. Kannattaa miettiä onko ne ongelmat oikeasti siinä suhteessa, vai onko itsellä menossa jokin kriisi, joka ei välttämättä sillä kummene että eroaa. Esimerkiksi uusien ystävien kautta voisi saada ihan uutta perspektiiviä koko elämään.
Ainakin jos nuorena olette menneet yhteen, niin jokainenhan muuttuu ja "kadottaa" itsensä vanhetessaan ja kypsyessään. Sinä nyt jotenkin tosi rankasti yhdistät sen mieheen, vaikka kyseessä voi olla vain sinun oma kasvuprosessisi, joka olisi tapahtunut ilman miestäkin.
Olen samaa mieltä, että mies on käyttäytynyt sinua kohtaan huonosti, mutta jos asiat ovat nyt hyvin ja rakastat häntä, niin onko järkevää "rankaista" häntä nyt siitä, mitä oli joskus aiemmin?
Minä kyllä ennemmin puhuisin nuo tunteet ääneen miehen kanssa, onko hän sellainen joka osaa käsitellä tällaisia asioita? Sanoisit, että haluat puhua menneistä, että ne painavat sinua liikaa vaikka asiat ovatkin nyt hyvin, ja haluat selvityksen niihin ja haluat sanoa ne ääneen, koska silloin sinulla ei ollut siihen rohkeutta. En lähtisi uhkailemaan, mutta tekisin kuitenkin selväksi että asiat on nyt käsiteltävä. Voihan olla, että jo miehen ymmärtäminen ja vilpitön anteeksipyyntö saa tuon kiven harteiltasi ja asiat raiteilleen, mutta ymmärrän kyllä tuon että menneisyys vaivaa peikkona mielessä.
Teillä on nyt lapsi, on aika nähdä vaivaa suhteen eteen eikä antaa periksi. Sinä voit opetella tuntemaan itsesi parisuhteessakin. :)