Jos lähettää kunnilapselle postitse (asuu niin kaukana)
lahjakortin, iin kuuluisko siiä kiittää kummilastn vanhemmat. Lapselta en odota kun vasta 10 v. Mun veli ei koskaan laita minäänlaista palautetta, että on tullu edes perille. Olen loukkaanunut tuollaisesta, kun itse laittaisin kiitosviestin.
Kommentit (5)
yleensä kyllä soittaa ja kiittelee.
oma 8-vuotiaanikin osaa kyllä itse kiittää tekstiviestillä tai puhelulla kaukana asuvia kummejaan.. Sama homma oman kummilapsen kanssa, joka asuu muualla, aina tulee kiitosviesti lapselta itseltään (10-vuotias nyt).
Eivät myöskään vanhemmat. Siis paitsi sitten, kun on seuraavan kerran tavattu. Olen lähes aina lähettänyt lahjat postissa, koska asumme eri paikkakunnilla.
Ollaan kiitetty lapsen puolesta jos lapsi pieni. Isommat lapset on kiittäneet itse joko omasta aloitteesta tai vanhempien muistututksesta kummeja lahjoista.
Oma kummilapsi ei ole kiittänyt tai kertonut kertaakaan onko lahjat ja lahjakortit tulleet perille viimeisen 8 vuoden aikana. Eikä ole antanut / lähettänyt kertaakaan piirrustuksia tai omaa kuvaansa jne. Ei kovasti innosta pitää yksin suhdetta yllä.
ettekö te saaneet mun lähettämää lahjaa, kun ei ole minkäänlaista kiitosta tullut, semmoinen kuuluisi kyllä hyviin tapoihin. Omalle veljelleen tuollaista palautetta voisi vielä sanoakin.
Tai en tiedä sinusta ja veljestäsi, mutta itse voisin. Miehet eivät tuppaa ymmärtämään käytöstapoja ihan samalla lailla kuin me naiset - ja joo: kiittäminen KUULUU tosiaan asiaan.