Mitä ajattelet naisesta, joka on vapaaehtoisesti lapseton?

Onneksi olen miesvaltaisessa työpaikassa. En edes tiedä muutaman tiimikaverin osalta, onko heillä lapsia vai ei. En tiedä kaikista harvoista naisistakaan täällä, onko heillä lapsia vai ei.

Uskoisin, että vapaaehtoisesti lapseton nainen tuntee monesti itsensä ulkopuoliseksi ja poikkeavaksi. Esim. kun aloittaa uudessa työpaikassa yleensä tulee aika pian vertailtua lasten iät ja lukumäärät muiden naisten kesken. Siitä on sitten hyvä jatkaa keskustelua muihin asioihin. Lapseton ei voi ikinä osallistua näihin keskusteluihin...

Mun "lapselliset" kaverit sanoo usein suoraan, että on kiva nähdä välillä sellaisia kavereita, joiden kanssa ei tartte koko ajan puhua lapsista!

[/quote]

Ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla, no mä olenkin aina viihtynyt enemmän miesten porukassa kuin naisten kahvipöytäkeskusteluissa. Muutenkin mun kaveripiirissä puhutaan kaikesta muusta enemmän kuin lapsista, en mä ole koskaan kokenut tuota ongelmaksi.

[/quote]

puolesta tuo jatkuva kyseenalaistaminen ja syyttely ja ennakkoluulot sen suhteen että millaisia lapsettomien täytyy olla. En minäkään vedä johtopäätöksiä ihmisestä sen perusteella että hän on vanhempi. Huonoja vanhempia on todella paljon.



Jossain vela-tutkimuksessa muuten todettiin että velat todella harvoin katuvat päätöstään, koska sitä on harkittu ja jouduttu perustelemaan niin paljon että asian kanssa on ns. tehty rauha. Lapsettomuus tuntuu vaivaavan enemmän muita ihmisiä.



Luulisi että 2000-luvulla hyväksyttäisiin erilaisia elämäntapoja. Onneksi monet ovat tarpeeksi fiksuja niin tekemäänkin. En silti ymmärrä tuota lapsettomuus+itsekkyys -yhtälöä. Voi olla aivan tavallinen ihminen, vaikkei haluaisi lapsia. Kaikilla ei ole biologista tarvetta jatkaa sukua, monilla myös järkisyyt puhuvat sitä vastaan. Jos sitä ylitsepääsemätöntä tarvetta hankkia lasta ei tule, ei niitä silloin ala pykäämäänkään.

Mä tunnen yhden vapaaehtoisesti lapsettoman naisen. Sen silmät karsastaa aika pahasti. Ajattelen, että sen on hyvä olla ilman lapsia, ettei periydy ikävä vika.

Joskus ajattelen, että tähän nykymaailmaan lapsen tekeminen on aivan kamalan julma teko. Jokainen lapsi kun on niin suloinen ja viaton hetken aikaa, kunnes totuus tästä kaikesta vähitellen valkenee hänellekin. :( Kun just esimerkiksi sun kaltaisia täysin tyhjäpäisiä pintaliitojulmureita on nykyään vähän joka paikassa meuhkaamassa, ja ainakin he saavat äänensä kuuluviin ihan eri tavoin ja laajemmin kuin ennen. Kuten esimerkiksi tällä ehkä yhdellä maailman syrjivimmällä ja ilkeimmällä palstalla.

Pinta, valta, raha, amen. Samaan muottiin heti kaikki vaikki nyrkillä hakaten, amen. :(

Ei tätä mun tuntemaa velaa tarvitse sääliä. Se ei halua lapsia. Tässä kysyttiin, mitä mieltä olen äitinä vapaaehtoisesti lapsettomista ja tämän yhden tapauksen tiedän, koska julistaa aina niin kovaan ääneen olevansa vela. Miten se minusta julman tekee, jos olen hänen karsastuksensa huomannut?

Sulle ihan omana vinkkinä, älä tee lapsistasi uhreja. Ne kasvavat aikuisiksi ja kestävät kyllä pettymyksiä. Jos äiti paapoo ja pelottelee pahalla maailmalla, ne jäävät vielä sun luoksesi asumaan, kun pelkäävät elää ja pettyä. Älä tee sitä lapsillesi.

toisten ihmisten ratkaisuja ja elämää. On onneksi omassa elämässä ihan tarpeeksi sisältöä.

Onneksi nykyään on ehkäisy niin voi valita, tekeekö lapsia vai ei.

Osalla meistä lapsia, osa sterilisaatiojonossa, koska eivät halua lapsia. Ihan hyvin mahdutaan samoihin porukoihin, en ajattele mitään erityistä. Kuten en ajattele mitään erityistä niistäkään, joilla on lapsia.

tai jos kerran ovat aviopari, ajattelen, että eivät taida saada lapsia.

tiedän heidän lapsimääränsä ja lastensa iät yms.

Meille ehkä on kertynyt perhekeskeisiä miehiä töihin.

Onneksi olen miesvaltaisessa työpaikassa. En edes tiedä muutaman tiimikaverin osalta, onko heillä lapsia vai ei. En tiedä kaikista harvoista naisistakaan täällä, onko heillä lapsia vai ei.

Uskoisin, että vapaaehtoisesti lapseton nainen tuntee monesti itsensä ulkopuoliseksi ja poikkeavaksi. Esim. kun aloittaa uudessa työpaikassa yleensä tulee aika pian vertailtua lasten iät ja lukumäärät muiden naisten kesken. Siitä on sitten hyvä jatkaa keskustelua muihin asioihin. Lapseton ei voi ikinä osallistua näihin keskusteluihin...

Itse olen jo aika vanha lapsettomuustilanteeni on tässä:



Olen lapsirakas ja lapset ovat aina pitäneet minusta kovasti.



Kuitenkin jo teini-ikäisenä ajattelin, että en halua lapsia tähän ällöttävään maailmaan.



Sitten kävi kuitenkin, niin (nuo ajat olivat hieman toisenlaiset esim. p-pillereiden suhteen, että raskauduin ja "jouduin" tekemään vammaisabortin.



Olen etsinyt itselleni sopivaa miestä, sellaista kuitenkaan löytämättä. Miksikään YH-äidiksi en ole koskaan ajatellut eikä se rooli oikein istu ajatusmaailmaani vieläkään. Kuulun niihin, ehkä harvempiin naisiin, jotka tavallaan laittavat miehen lapsen edelle, vaikka en kuitenkaan tällä tarkoita, että lapsi olisi jotenkin "vähemmän tärkeä". Naisen paras elämäntoveri / ystävä on se oma mies eikä se oma lapsi. Lapsi ei korvaa miestä naisen elämässä.



Sitten raskauduin raiskauksesta ollessani jo "aika vanha", en sentään aivan 40 vielä. Tuolloin en "pystynyt" menemään aborttiin ja raskaus vain jatkui. Rupesin ajattelemaan, että yh-nä on enemmän mukana tässä yhteiskunnassa kuin ilman sekä miestä että lasta. Yksinäisen sinkkunaisen elämä on kaikista hankalinta. Toisaalta pidetään jonkinlaisena kummajaisena ja toisaalta on jonkinlainen uhka - varsinkin jos naisella on "sitä jotain". Suuri ongelma oli kuitenkin, että miten pystyisin sellaista lasta rakastamaan kuten myös itse raskaus, joka oli kuin kidutusboksi. Lapsi kuoli kuitenkin jotain 7:llä kuukaudella ja synnytin kuolleen lapsen.



Ihan 45-vuotiaaksi toivoin vielä löytäväni jonkun "sopivan" miehen ja saavani lapsen, mutta niin ei kuitenkaan sitten käynyt.



Yhden lapsen olen hoitanut aivan pienestä viikonloppuisin, mutta hän ei siis ole oma lapseni.



Nyt ajattelen, että näin on ok. Olin oikeassa jo silloin teini-ikäisenä kun ajattelin, että tähän maailmaan "ei kannata järjestää yhtään lasta". En todellakaan halua jättää itsestäni mitään lapsia tänne jälkeeni. En todellakaan halua kantaa huolta heistä ja heidän lapsistaan vielä vanhempana. En halua, että perimäni jatkuu kauttani ja luultavasti ihmisten (partnereiden) kanssa, jotka eivät ole laisinkaan siitä maailmasta, mistä itse tunnen olevani osa. En halua, että sukumme jatkuu kauttani, vaan haluan sukuni päättyvän minuun. Tähän listaan löytyisi vielä lisättävää, mutta jääkööt lisäämättä!



Tämä lapsettomuusasia on kohdallani ihan ok näin.



Mutta on omituista, että kuka tahansa nainen näyttää kuin pätevöityvän ihan-mihin-tahansa-asiaaan hankkimalla itselleen lapsen ja ne joilla lapsia ei ole eivät sitten oikein ole päteviä yhtään mihinkään ja täysin hyödyttömiä tälle yhteiskunnalle. Ja kuitenkin täällä "tuotetaan" vaikka minkälaista kauhukakaraa nykypäivän yhteiskuntaan!



MITÄ SIIS AJATTELEN LAPSETTOMASTA NAISESTA? ENSIMMÄISENÄ TULEE MIELEEN, ETTÄ TAUSTALLA VOI OLLA AIVAN MITÄ VAIN! Saattaakin olla, että kysyisin häneltä, että miten ja miksi on päätynyt tuohon ratkaisuun. Ehkäpä ajattelen, että onko hän samaa mieltä vielä vanhanakin kuin "nyt" kun on tuon valinnan tehnyt ja elää sen kanssa ja siksi varmaan kyselisin. Saattaa vilahtaa päässä, että onko tehnyt abortin tai abortteja.

tai jos kerran ovat aviopari, ajattelen, että eivät taida saada lapsia.

Miten avioliitto liittyy lasten haluamiseen? Me ollaan naimisissa oltu jo 13 vuotta eikä olla koskaan haluttu lapsia.

Että jollain lailla haluaa kapinoida perinteistä naiskuvaa vastaan. Hiukan epänaisellinen maku tulee, vähän myös säälittävä.

Säälittävä voi olla myös sellainen 41-v joka dokailee ja bilettää joka vloppu,pokaa äijiä ja lapsia 3:n eri miehen kans. Tunnen 2 tämmöstä tapausta ja he ovat meilestäni säälittäviä,vanhimmat lapset ovat jo noin 18-v ja kumpaisenki hutsun vanhimmat lapset häpeää mutsiaan ja heidän käytöstään.Joten en pidä persustan jakamista ja baarissa roikkumista mitenkään naisellisena piirteenä... äitiyskö yksin määrittelee naisellisuuden?

puolesta tuo jatkuva kyseenalaistaminen ja syyttely ja ennakkoluulot sen suhteen että millaisia lapsettomien täytyy olla. En minäkään vedä johtopäätöksiä ihmisestä sen perusteella että hän on vanhempi. Huonoja vanhempia on todella paljon.

Jossain vela-tutkimuksessa muuten todettiin että velat todella harvoin katuvat päätöstään, koska sitä on harkittu ja jouduttu perustelemaan niin paljon että asian kanssa on ns. tehty rauha. Lapsettomuus tuntuu vaivaavan enemmän muita ihmisiä.

Luulisi että 2000-luvulla hyväksyttäisiin erilaisia elämäntapoja. Onneksi monet ovat tarpeeksi fiksuja niin tekemäänkin. En silti ymmärrä tuota lapsettomuus+itsekkyys -yhtälöä. Voi olla aivan tavallinen ihminen, vaikkei haluaisi lapsia. Kaikilla ei ole biologista tarvetta jatkaa sukua, monilla myös järkisyyt puhuvat sitä vastaan. Jos sitä ylitsepääsemätöntä tarvetta hankkia lasta ei tule, ei niitä silloin ala pykäämäänkään.

Tämä on todella fiksu mielipide

Vaikka itse olenkin "lapsellinen", niin ajattelen että ihan normaaleja ihmisiä nekin, jotka ei lapsia halua. Jos ei oikeasti tunne mitään vetoa lapsiin eikä ole potenut koskaan vauvakuumetta, eikö ole ihan järkevää olla tekemättä lapsia?



Tunnen yhden ihmisen, joka on avioliitossa ja vela. On sanonut että voisi ehkä olla isomman lapsen äiti mutta vauvoihin/pikkulapsiin ei tunne mitään vetoa. Jos näin oikeasti kokee, on järkevää ollakin lapseton. Lapsia nyt on maailman pullollaan ja pikkulapsiaika kuitenkin on niin rankkaa monella, ettei siihen kannata ryhtyäkään jos yhtään tuntuu ettei ole halua.



Mullakin on kahden lapsen jälkeen ikävä kyllä tullut ajatuksia, että olisiko pitänyt ja onko musta todella tähän. No, mä sairastuinkin uupumukseen ja masennukseen kuopuksen vauvavuotena ja oon miettinyt että olisiko pitänyt/olisinko osannut sen jotenkin ennakoida, koska tiedän etten ole mikään duracell-pupu koskaan ollutkaan, tarvin paljon unta jne... No, nyt lapset ovat olemassa ja tietenkin heitä rakastan täydestä sydämestä enkä pois antaisi, mutta toivon että tämä uupumus hellittäisi.

koska toisten asiat ei noin paljoa kiinnosta. Miksi ihmeessä loisin mielipidettä naisesta yksinomaan lapsettomuuden perusteella?



Tietysti jos kyseinen tyyppi vouhkaisi asiasta, niin sitten saattaisin jotain mielipidettä muodostaa. Mutta itse toisen ihmisen lapsettomuus - ei ole mun asia tai mielenkiinnon kohde millään tavalla.

no mitä siitäkin pitäisi ajatella? eikös jokainen tee niinku omaksi parhaakseen näkee, ja mikä ihme muutenki ihmisillä on että se lapsi on se Elämän tarkoitus ja juttu? Kyllä ihan hyvin voi elää ja olla ilman sitä lastakin.

Muutenki tuntuu että ihmisillä on ihme asenne

että jos ei oo perhettä ni ei oo mitään. Kyllä ihan hyvin lapseeton ihminen voi olla paljon onnellisempi kun sellainen jolla on lapsi/lapsia.

Jokainen eläkööt niinku parhaaksi näkee.



T: kohta mamma

Tai no, pakko sanoa, että



FIKSU NAINEN





*nimimerkillä perhe-elämä ei ollutkaan mun juttu*

.. Ja jos sentään jotain ajattelen, niin kunnioitan syvästi sitä että uskaltaa elää just niin kuin haluaa eikä sorru tekemään lapsia vain siksi että se kuuluu yleiseen malliin. Hän tuntee itsensä! Loistavaa!

Tämähän ei tietenkään välttämättä pidä paikkaansa, mutta se tulee ensimmäisenä mieleen. Eli herttaiseksi ei ainakaan voida kutsua..

hän on onnekas, sillä hänellä on selvästi elämässään jotain arvokasta sisältöä, muutakin kuin perhe. Hänellä on varmasti hyvä sosiaalinen piiri ja/tai työpaikka, jossa hän viihtyy. Nämä molemmat ovat sellaisia, joista minä voin vain haaveilla. Voin myöntää, että haluan lapsia, koska silloin elämälläni tuntuu olevan edes jokin merkitys.

Varsinkin jos on rahaa matkustella ja elää laadukasta elämää ilman lapsia niin kadehdin.

Osalla meistä lapsia, osa sterilisaatiojonossa, koska eivät halua lapsia. Ihan hyvin mahdutaan samoihin porukoihin, en ajattele mitään erityistä. Kuten en ajattele mitään erityistä niistäkään, joilla on lapsia.