Mitä sinä ajattelet/koet kun huomaat, että joku esiintyjä jännittää paljon

esim samassa kokouksessa osallistujana kuin tuo jännittäjä



ap

myötähäpeää.. itse en pystyisi edes esiintymän kun on paniikkihäiriö..

Ajattelen, että voi, ei sen tarvitsisi jännittää noin. Hyvin menee ja asia on mielenkiintoinen.



Yritän hymyillä kannustavasti, ottaa katsekontaktia ja nyökkäillä. Eli kannustaa elekielellä.



Olen itse kokenut esiintyjä ja tykkään esiintyä. Aina sitä vähän jänskättää. Ja usein sattuu kommelluksiakin. Mutta ei se niin vakavaa!

hänen olonsa ei ainakaan minun vuokseni pahenisi. Voisin vaikka kirjoittaa lapun isoilla kirjaimilla ja siinä voisi lukea esim että "Hyvin selviät, tsemppiä!", ja näyttää sitä yleisöstä

tai sitten voisi näyttää peukkua ja hymyillä

ja esiintyminen on aina ollut helppoa.



Jos huomaan että joku jännittää pahasti, niin alan hengessäni kannustamaan ja pitämään peukkuja. Yritän näyttää mahdollisimman ystävälliseltä, sillä ajattelen että ystävälliset kasvot yleisössä voivat auttaa laukaisemaan jännitystä.



Jos tilaisuus on sellainen, jossa on tilaa kysymyksille, niin pyrin esittämään kysymyksiä ja nimenomaan sellaisia, että ne saavat esiintyjän esityksen "näyttämään hyvältä". Ei siis mitään hyökkääviä tai tivaavia kysymyksiä ja kommentteja.



Esityksen jälkeen saataan aloittaa ablodit, ihmiset lähtevät aina mukaan ablodeihin! :D Kyllä pienet taputukset ovat yleensä tilanteessa kuin tilanteessa paikallaan.

hänen olonsa ei ainakaan minun vuokseni pahenisi. Voisin vaikka kirjoittaa lapun isoilla kirjaimilla ja siinä voisi lukea esim että "Hyvin selviät, tsemppiä!", ja näyttää sitä yleisöstä

tai sitten voisi näyttää peukkua ja hymyillä

Jännittävä esiintyjä huomaa yhtäkkiä jotain tavanomaisesta poikkeavaa yleisössä. Joku lappu! Otsa hiessä hän alkaa tavata tekstiä, ei oikein edes näe, kun jännityksessä katse hämärtyy. Pasmat menee sekaisin, keskeyttää puheensa kokonaan, ottaa pari askelta lähemmäs lappua. Siristelee silmiään... Mitä, mitä siinä lapussa oikein lukee?

Näkee lopulta tekstin. Hämmentyy. Katsoo epävarmana ympärilleen, räpäyttää silmiä pari kertaa, vaihtaa painoa jalalta toiselle.

Pyyhkäisee otsaansa ja mutisee, mihin mä nyt jäinkään... :)

Nuo aplodit on hyvä idea.

Amerikkalaista hapatusta

meihin jännittäjiin. Itse olen kauhea jännittäjä ja aina helpottaa nähdä ystävälliset kasvot yleisössä. Ja nuo kysymykset auttavat aina, jos eivät ole sellaisia tivaavia tai hyökkääviä. Kiitos, että olette noin mukavia :)

T. pahimman luokan jännittäjä

ja esiintyminen on aina ollut helppoa.

Jos huomaan että joku jännittää pahasti, niin alan hengessäni kannustamaan ja pitämään peukkuja. Yritän näyttää mahdollisimman ystävälliseltä, sillä ajattelen että ystävälliset kasvot yleisössä voivat auttaa laukaisemaan jännitystä.

Jos tilaisuus on sellainen, jossa on tilaa kysymyksille, niin pyrin esittämään kysymyksiä ja nimenomaan sellaisia, että ne saavat esiintyjän esityksen "näyttämään hyvältä". Ei siis mitään hyökkääviä tai tivaavia kysymyksiä ja kommentteja.

Esityksen jälkeen saataan aloittaa ablodit, ihmiset lähtevät aina mukaan ablodeihin! :D Kyllä pienet taputukset ovat yleensä tilanteessa kuin tilanteessa paikallaan.

odotan että ihminen pääsee vauhtiin, jolloin yleensä jännityskin sitten pikkuhiljaa helpottaa. Ylipäänsä mua ei kiinnosta ihmisten jännittämiset, vaan senkin takaa kuuntelen sitä asiaa.

myötähäpeää.. itse en pystyisi edes esiintymän kun on paniikkihäiriö..

ja mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee; saattaisihan se käydä mielessä, että voi kun jännittää, mutta mitä siitä jokainen ihminen on yksilö.

enpä kamalasti ajattele enää mitään. Kuuntelen itse asiaa.

Nuo on hyvin tavallisia tilanteita ja monet jännittää. Useimmat ei kyllä ajattele mitään kovin erityistä toisen jännittämisestä.

Mietin että vitsit, tuossa voisin ihan hyvin olla minä itse muutamaa vuotta aikaisemmin. Jännitin aikaisemmin esiintymistä hirveästi ja saatoin ihan pienissäkin esiintymistilanteissa menettää ääneni, ruveta änkyttämään tms. Sittemmin olen joutunut pakon edessä esiintymään mitä erilaisemmissa tilanteissa (esim. laulamaan yleisölle kaikkea muuta kuin hunajaisella lauluäänelläni), ja oivaltanut sen, että itsensä nolaaminen ei ole mikään iso juttu - todennäköisesti sitä nolaamista ei kukaan yleisössä ollut edes muista.



Niinpä esiintymistä jännittäviä ihmisiä nähdessäni toivon, että hekin aikaa myöten rentoutuvat ja oivaltavat sen, ettei oikeasti ole mitään jännitettävää. Ja kuten joku tuolla jo sanoikin, tärkeintä esitelmässä on sisältö, ja pyrin ainakin itse keskittymään siihen. Pyrin myös näyttämään ystävälliseltä ja vastaanottavaiselta, ja tuo aiemmin mainittu kysymysten esitys toimii yleensä hyvin!

Yritän hymyillä kannustavasti. Jos tilaisuuden luonteeseen kuuluu kysellä, niin en heitä mitään kauhean inhottavaa/vaikeaa kysymystä.



Ehkä ajattelen että toivottavasti esiintyjä huomaa että muita ei hänen jännityksensä haittaa ollenkaan niin paljon kuin häntä itseään. Suurimman osan ajasta en siis ajattele sitä jännitystä, en kiinnitä siihen huomiota.



Olen itse läpikäynyt jännittäjien esiintymiskurssin, mistä oli iso apu. Sen avulla hidastin tahtia, toimin järjestelmällisemmin ja madalsin ääntäni. Tajusin, että muut eivät huomaa läheskään kaikkia virheitäni eivätkä tiedä mitä olin aikonut sanoa.

et hukkaa aikaansa ja meidän kuulijoiden aikaa. Ja samalla kaikki haisee vitun paskalta.



sE KErtoo siit ETTEI SITÄ KIINNOSTA VITTUAKAAN KOKO aihe!!!!



nolla pistettä sille sano täää äikän ope



T: PunkkarI ÄiTio