4 lasta ilman tukiverkostoja, toimiiko homma vielä?

eli tätä jo odotinkin että joku (yksilapsinen) tulee jäkättämään vastuuttomasta sikiämisestä.



Lasten määrän pidän sellaisena että voin yksinhuoltajanakin omalla palkallani ne elättää. Kiitos vain huolenpidosta.



Sama koskee hellyyttä ja huolenpitoa: lasten määrän pidän sellaisena että jokainen saa tuntea olevansa ainutlaatuinen, rakastettu, ja saa paljon suukkoja ja hellyyttä.



Jotkut eivät saa tätä annettua yhdellekään lapselle, joku saa annettua kuudelle. Meillä on erilaiset resurssit ja jaksamispääoma.

Kysymys on siitä, että vaikka sinulla on annettavaa neljälle, huomenna voit saada rintasyöpädiagnoosin tai miehesi kuolla liikenneonnettomuudessa tai viimeisin lapsesi on kuoleman sairas.



Tukiverkko on vanhempien vastuulla. Minusta pitäisi olla lastensuojelurikos, jos sitä ei ole.



Eihän sitä periaatteessakaan tarvita kotivakuutustakaan, mutta kukaan täysijärkinen ei elä ilman sitä. Tukiverkko on sosiaalinen vakuutus, in worst case scenario.



Jos pitäisi valita, olisin mieluummin ilman kotivakuutusta kuin tukiverkkoa.



Ps. Elätän kahta lasta 4000 € palkalla ja silti pitää karsia harrastuksista, joten neljää et pysty elättämään ellet ole johtotason henkilö.

nyt tulee paksua juttua, että tukiverkoston puuttuminen on rikos. Katsos kun siihen ei voi itse vaikuttaa!! En voi yhtään mitään sille että isovanhemmat ovat juoppoja, mt-ongelmaisia, tai että olen joutunut muuttamaan turvallisuussyistä isääni pakoon satojen kilometrien päähän. Ei tukiverkosto ole sellainen asia joka vaan "päätetään hankkia", ei se ole niin helppoa.



Jos kuolen niin sitten lapseni sijoitetaan, eikö se näin mene muillakin?



Olen kyllä kovin hämilläni ja ihemeissäni, eikö siis kukaan sellainen saa tehdä lapsia joilla ei omat vanhemmat tai appivanhemmat ole elämässä mukana? Luulin aina että lapsia ei tehdä muita varten!



PS. kiitos myös huolenpidostasi raha-asioissa, olen johtotehtävissä ja palkkani tulee hyvin riittämään neljän tai vaikka kuudenkin lapsen elättämiseen :)

täällä palstallahan vouhkataan aina, että isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuuksia lapsenlapsiaan kohtaan. Tukiverkko on jokaisen itse luotava naapureista, ystävistä jne. Jos meille jotain tapahtuisi, en uskoisi, että naapuriapu riittäisi ihan niin pitkälle, että lapsemme adoptoisivat.

Hyvin on tultu toimeen, mutta olen tehnyt siinä suhteessa valinnan, että lapset olivat kaiken edellä ensin. Lyhensin työpäivää ja järjestin työvuorot niin, että pystyin olemaan lasten kanssa mahdollisimman paljon. Eli ns. oma elämä jäi syrjään. Lapset olivatkin hyvin vähän päiväkodissa ja saimme heitä hoitaa kotona.



Perusedellytys tälle oli minun mielestäni se, että kummallekin lapset olivat tärkeintä ja kumpikaan ei kiirehtinyt oman elämän pariin. Parisuhde oli kunnossa ja sitä ei tarvinnut erikseen hoitaa vaan elimme tiivistä perhe-elämää yhdessä.



Lapset ovat jo osa maailman turuilla ja nyt on aikaa taas ihan eri tavalla itselle. Hyvin pärjäävät ja toivottavasti ovat saaneet hyviä eväitä kotoaan matkaan.



Meillä on ollut hyvä elämä ja olen onnellinen, että saimme mahdollisuuden elää sen näin.

Hei!



Meillä on 5 lasta ja mummo asuu 400km päässä. Näemme suht usein ja suunnittelemalla saamme hoitoapua, ei tietenkään mitään pika-apua.



Meidän perheyksikkömme toimii hyvin ilman ulkopuolista apuakin, lapset ovat tottuneet tulemaan mukaan ja nyt kun ovat hiukan isompia, voi osan jättää kotiin esim lääkärin ajaksi. En perusta elämääni muiden apuun, se on pelkkää extraa.

vaikka olisikin tukiverkko kunnossa, niin jos sattuisi että vaikka jossain onnettomuudessa molemmat puolisot kuolevat, niin ei se mikään oletus ole että isovanhemmat adoptoi (tai alkaa huoltajaksi, mikä se oikea termi nyt onkaan). Jotkut 70v raihnaiset mummot ja papat eivät ole välttämättä mikään hyvä vaihtoehto nelilapsisen pikkulapsiperheen vanhemmiksi.



Niin että ei sitä kukaan voi elämäänsä isovanhempien varaan ripustaa, ei ne isovanhemmat siinä paljoa paikkaa jos molemmat vanhemmat kupsahtavat.



ps. täällä on ihme suhtautuminen, ikäänkuin nelilapsisuus tarkoittaa sitä että heti jää työttömäksi sossupummiksi, eroaa miehestään, joutuu yh:ksi kaupungin vuokrataloon ja vielä lisäksi sitten kuoleekin ja lapset jää vastuuttomasti heitteille. Tämä on tätä legendaarista av:n tarinanjohdattelua! :-D

Ps. Elätän kahta lasta 4000 € palkalla ja silti pitää karsia harrastuksista, joten neljää et pysty elättämään ellet ole johtotason henkilö.

Mihin lie rahasi upotat kun yh:nä elätin 1800 € palkalla neljää lasta, ja kaikkea oli yllin kyllin...

Meillä siis neljä lasta, jotka ihan itse hoidetaan. Hoidettiin ennen eroa ja hoidetaan nyt uusissa suhteissakin. Mummot eivät näitä ole hoitaneet (paitsi akuuteissa hätätapauksissa).

Kai siihen turvaverkkoon muitakin ihmisiä kuuluu kuin mummot?

Missä on teidän sisarukset? Omieni kanssa on diili, että tarvittaessa autetaan, jos pystytään, puoleen jos toiseenkin. Aina ei tietysti pysty.

Missä on vanhempien ystävät? Sama diili meillä näitten kanssa kuin sisarustenkin.

Entäpä lasten kavereiden vanhemmat? Kai lapsilla kavereita on? Sieltä voisi hätäapua saada pyytäen, ja toisaalta sinne voi tarjota apua, jolloin itselleen saa apua helpommin.

Entä naapurit? Kuuluuko turvaverkkoon naapuri, joka auttaa lasta oven avaamisessa, jos tämä ei itse saa ovea auki? Voiko yhteistyötä naapureiden kanssa parantaa?

Tuntisiko joku työkaveri ketään vastuuntuntoista teiniä lapsenvahdiksi iltamenoja varten?

Kannattaisiko miettiä sitä turvaverkkoa ja sitä mitä se teille tarkoittaa ennen seuraavan lapsen hankintaa? Ei mun turvaverkko voi hakea sairasta lasta hoidosta keskenpäivää, tai jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin. Silti se verkko on olemassa. Kun itseäni yh-aikoina kiikutettiin sairaalaan pikapikaa, niin kyllä vain lapsille löytyi nopeasti paikka. (Tosin, auttoivatko mielellään, en tiedä, muttei noita heitteillekään jätetty)

Ja toivon ettei kukaan tule sättimään sossupummina olosta sun muusta. Ihan itse ilman mitään tukiaisia lapset on rahoitettu omalla työllä, emme elä yhteiskunnan varoilla. Uutta tukiverkostoa ei olla saatu oikein aikaiseksi, sellaista naapurien välistä "hätäapua" lukuunottamatta.

Siis lapsilisistä on muistettu kieltäytyä ja kotihoidontukea ei ole haettu?

Meilla ei ole lahella ketaan sukulaisia, mutta olen rakentanut tukiverkon ystavista. Aina olen saanut apua, kun esim. joku lapsista on sairastunut. Vastaavasti autan ystavia, kun he apua tarvivat. Meilla mina olen kotona ja mies tekee pitkaa paivaa eika voi ottaa toista vapaata juuri mistaan syysta. Mutta aina on jotenkin parjatty. Teilla nayttaisi olevan hyva tilanne rahallisesti, joten se auttaa tassa tukiverkon puuttumisessa, voitte ainakin palkattua apua hankkia.



Ihmettelen kommentteja, joissa sanotaan, ettei saisi hankkia enempaa kuin 2 lasta, jos ei ole tukiverkkoja. Ei elamassa kaikkea voi rakentaa niin varman paalle ja miettia joka asiasta etta jos sita tai jos tata tapahtuisi. En nyt kylla jattaisi lasta hankkimatta sen takia, etta mitas sitten jos itse tai puoliso kuolee. Suurin osa vanhemmista elaa kuitenkin elakeikaan asti. Sita paitsi jos jossittelemaan ruvetaan, niin voihan nille tukijoukoillekin jotain sattua, vaikka niin etta lahella asuvat isovanhemmat sairastuvat eivatka voikaan enaa auttaa lasten kanssa.

toimii, kun laittaa toimimaan. onhan meitä jopa 2 vanhempaa.

t. ulkomama

ja minä jäin viiden kanssa kuudetta odottamaan.

Kaupungin "kämpässä" asuttiin kyllä sitäkin ennen, enkä kyllä ymmärrä mikä vika kaupungin asunnoissa on. Saa asua niin pitkään kuin haluaa jos ei rikastu liikaa tarvitsematta pelätä sairastumisen, työttömyyden tms. vievän kotia. Tuunata saa mieleisekseen maaleilla, tapeteilla ym. Ihan koti tämä on ja samalla alueella omistus-, sekä asoasuntoja. Talossamme mukavaa porukkaa, normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, lapsilla tiivis kaveriyhteisö. Ja hyvällä alueella asutaan, ei missään slummissa.

Ikävää sinun kannaltasi että suhtaudut elämään noin pelokkaasti. Itselläni on toisenlainen asenne elämään, että kaikesta aina selvitään ja suorastaan tarvitsen haasteita. Ja ei minulla ole edes ollut vaikeaa yksinhuoltajana, heti aloin seurustelemaan ja löysin kunnollisen miehenkin;) Toisaalta minä en ole kokenut olevani riippuvainen miehistä joten olisin varmaan pärjännyt lasten kanssa ilman miestäkin. Sinun tekstäsi taas paistaa että mielestäsi maailma loppuu jos mies lähtee. Katsos, toiset uskaltavat koska suhtautuvat elämään ja omaan pärjäämiseensä luottavaisesti. Itse en voisi elää noin kuten sinä, olisi kamalaa jos ei voisi elää ja tehdä ratkaisuja kuin pahin skenaario mielessä.

Ap:lle sanoisin että itse tiedät parhaiten uskallatko, kyllähän sinä tiedät jo millaista lasten kanssa eläminen on. Minulla neljännestä eteenpäin meni niin rutiinilla että vaikea enää kuvitella sitä aikaa kun kaikki oli uutta ja piti laittaa perusasioihin enemmän energiaa. Ja hanki tukiverkkoja, meillä on isovanhemmat olleet kaukana joten lapset ovat olleet siellä vain joskus lomilla jne. Pari kaveria on joihin on voinut turvautua jos on ollut tarvetta.

Minusta tuo on edesvastuutonta lasten kannalta. Ei mitään suunnitelma B:tä ja lisäännytään kuin puput.

Naisena ja äitinä en tekisi ikinä yli kahta lasta, koska aina on se mahdollisuus, että mies rakastuu työtoveriin ja elätät neljää lasta kaupungin kämpässä.

Vedin aikoinani yh-olkkaria, eikä se ole yksi tai kaksi sinänsä kunnollista miestä, jotka hairahtuvat ja alkavat onnellisiksi viikonloppuiseiksi.

Lisääntykää miten haluatte, mutta turvatkaa lasten huolto!

älykkäitä ja vahvoja naisia on päässyt joku kusipää alistamaan. Olen kuullut niin monta kauhutarinaa niin upeilta naisilta, että vaikea luottaa siihen, että mies ei jossain välissä tajuaisi sitä, että kun mies lähtee, hän selviää kahdella viikonlopulla kuussa siitä tajuttomasti pyykki- ja palveluhelvetistä.

jos lapset ei harrasta. Baletti 200 € lukukausi + kamat, kuviskerho 170 € ja partio 400 € vuosi tytölle, pojalle jalkapallokamat ja muut maksut 700 €/ vuodessa, sekä matsimatkat ja loputon leipominen...



Kesällä leireihin ja kerhoihin menee kahdesta lapsesta kevyesti tonni. Hienoa, jos teillä riittää noin pieni summa, mutta sääli jos lapset eivät saisi harrastaa.

olin ihan satavarma että av:lta jos jostain löytyy isojen perheiden vanhempia!

meillä myös kolme lasta, mutta neljättä vielä toivoisin. Sitten tuntuisi, että "perhe on kasassa". :-)

selvästi. Ja kun meillä tämä nelonen sattuu olemaan vielä allerginen valvottaja, niin aika rankkaa on.

vaikuttaako teillä tukiverkostojen määrä asiaan?



Täällä oli joku aika sitten ketju tukiverkostosta ja lapsimäärästä ja kyllä siellä aika monella isolla perheellä homma toimi nimenomaan siksi kun mummot auttelivat. Meillä mummot eivät ole auttaneet koskaan eivätkä kykene siihen jatkossakaan, joten ilman apuja pitäisi pärjätä.



Siinä on ehkä myös yksi kynnys, että 3 lasta voisi vielä teoriassa ehkä jättää kokeneelle ulkopuoliselle hoitajalle, mutta 4 on jo liikaa ja riskit kasvavat!

Tai jompikumpi teistä vanhemmista sairastuu, joutuu onnettomuuteen tms? Itse harkitsisin tarkkaan oman jaksamiseni ja sen mahdollisuuden, että kaikki ei menekään ihan niin kuin piti.

kyllähän me ollaan aina pärjätty, mutta toki se tiukkaa on tehnyt välillä. Ja ihan se oma jaksaminenkin on aina joskus kortilla, kun ei olla kohta 20 vuoteen oltu yhtään hetkeä miehen kanssa kahdestaan kotona.