mitä pitäisi ajatella?Eksä haluaa palata yhteen, mutta eilen hän sanoi,
että olen varmaan pannut kaikkia miehiä hänen poissaollessaan..ja hyi vittu perään..
Kommentit (18)
ero on ollut vasta lyhyen aikaa mutta hän tietää että nämä ovat syitä miksi erosimme, eli mustasukkaisuus.
Hän on luvannut muuttua. Nyt se taas nähtiin.
ap
Sillä tuli vaan epämiellyttävä ajatus mieleen ja sanoi sen ääneen, samoin kuin kommentin siitä miltä asian ajattelu tuntui ("hyi vittu"). Selittelemään ei kyllä kannata alkaa että onko pannut vai eikö ole, varsinkaan jos miehellä on ollut taipumusta liialliseen mustasukkaisuuteen.
mita valia silla on, kun han kerran oli poissa?
toivottavasti et toteuta hänen armonsa toivetta.
tuli, ei muuta. Enkä ole nyt ollut häneen yhteydessä.
Tiedän että hän pahoittelee asiaa myöhemmin, mutta mielestäni tuo oli aika törkeästi sanottu,tuli olo että hän pitää minua huorahtavana=(
ap
annan neuvon, pysy erossa tuollaisesta miehestä. Jos hän ei kunnioita sinua, kunnioita itse itseäsi. Minun exä oli tuollainen. Nyt on ihanaa olla yhdessä miehen kanssa, joka arvostaa minua.
Jos haluaa palata jonkun kanssa yhteen, niin silloin sitä yleensä käyttäytyy niin hyvin kuin osaa. Herää vain kysymys että miten hän sinua kohtelee sitten yhdessä ollessa, jos tuollaisella käytöksellä yrittää saada sinut takaisin. Vaikuttaa kyllä että hän on jo varma että palaatte yhteen ja hän voi taas palata omaksi itsekseen. Muista nyt kuitenkin että kaikki miehet ei ole sairaaloisen mustasukkaisia, elämä voisi olla paljon kivempaa aivan jonkun muun kanssa.
koittanut etsiä kunnollista miestä, huonoin tuloksin.
kaikki haluavat vain sitä yhtä, seksiä.
Eksäni oli mies joka ei ainakaan vaatinut sitä ja oli alkuunkin ihana, kunnes tuli mustasukkaiseksi,
ap
et sä nyt tuollaista tolloa ota joka haukkuu sua huoraksi. Anna pahoitella, todisti ihan itse ettei ole mustasukkaisuudesta parantunut ja tuskin parantuukaan.
koittanut etsiä kunnollista miestä, huonoin tuloksin.
kaikki haluavat vain sitä yhtä, seksiä.
Eksäni oli mies joka ei ainakaan vaatinut sitä ja oli alkuunkin ihana, kunnes tuli mustasukkaiseksi,
ap
Jos nyt olisit ensin jonkun aikaa ihan yksin, mikä hätä sitä uutta miestä on saada?
Niin ja eksä kannattaa unohtaa, ei se siitä mihinkään ole muuttunut, usko pois.
Kokemuksesta sanon, että ei ketään kannata ottaa siksi, kun ei "muutakaan löydä". Siinä haaskaa vain aikaansa. Löydät varmasti hyvän miehen, sellaisia suurin osa on vaikka netissä väitettäisiin mitä. :)
Jos hän ajattelee että sinä olet paneskellut kaikki lähialueen miehet läpi eron aikana niin johtuuko ajatus siitä, että hänellä itselläänkin on ollut paljon naisia? Oletteko keskustelleet asiasta?
Monesti tosi mustasukkaiset ihmiset itse pettää, mustasukkaisuus kumpuaa siitä kun he itse lankeavat helposti, joten olettavat muillakin olevan yhtä löyhän moraalin. Toki on olemassa normaaliakin mustasukkaisuutta, mutta kyllä sen erottaa milloin ihminen on liian mustasukkainen..
huonosta itsetunnosta, ja siihen saattaa auttaa ammattilaiselta saatu keskusteluapu.
Ei ihminen yleensä pääse mustasukkaisuudestavain päättämällä lopetaa sen. Tai lupaamalla muuttua.
Mitä konkreettista hän on tehnyt tuon muuttumisen eteen?
Mustasukkaisen miehen takia ja enkä edelleenkään usko että olisi muuttunut riittävästi vaikka niin kovin mies sitä vakuutteleekin. Ja samaan syssyyn sanoo ettei hän edes ole ollut koskaan liian mustasukkainen. Että ei hänen tarvitse sen suhteen muuttua... Tosi kivaa joo...
hän tosiaan rakastaa minua.
Olisin kuullut jos joku olisi ollut.
Mutta huono itsetunto hänellä on.
En vain nyt tiedä mitä ajatella, kuten arvasinkin hän pyyteli anteeksi.
ap
Minkä takia haluaisit hänet? Et halua seksiä hänen kanssaan, etkä ilmeisesti ole kovin rakastunutkaan, sen lisäksi hänen käytöksensä häiritsee sinua? En ymmärrä miksi edes harkitset, ei parisuhde ole mikään pakollinen paha että jonkun kanssa on vain oltava. Mitä jos olisit yksin vähän aikaa, kukaan ei vaatisi seksiä eikä esittäisi hulluja syytöksiä?
mistä päättelet etten halua häntä seksin suhteen?
Meillä on aina ollut hyvä seksi, ja pitkä historia, ja yhteiset lapset.
ap