Lue keskustelun säännöt.
Oon hirveä ihminen - olen todella kateellinen hyväosaiselle työkaverilleni, viherrän oikein
10.03.2012 |
Hänellä tuntuu olevan kaikkea - rahaa, ulkonäköä, kiva hauska luonne, ihana perhe, terveyttä, elämä huolettoman mukavaa. Jos joku väittää, että raha ei tuo onnea, niin voisin kyllä väittää vastaan.. Kai se elämä on kivaa ja huoletonta, kun siivooja käy ja muuta henkilökuntaa huolehtimassa talosta, nyt oli vähän stressaantunut, kun oli jotain remppaa tulossa johonkin osaan taloa (just). Lapset ovat kauniita ja terveitä, työkaverit kehuvat näitä suloisia pikkuisia aina kuvien perusteella. Matkustelevat paljon, ja lomille seuraa palkattu lapsenhoitaja mukana, niin lomailukin sujuu kivasti ja vanhemmat saa kivasti omaakin aikaa. Voi helvete sentään, mä oikeasti pian tikahdun tähän kateuteeni. Mitä se minulta on pois, että heillä menee hyvin?? Oma elämä tuntuu vaan sitäkin nuhjuisemmalta ja ankeammalta, oma olemus maatuskamaisen lattealta. Olen jatkuvasti ihan väsynyt arjen pyörityksestä - työn ja kodin hoitaminen on rankkaa, ja ylimääräistä ei ole yhtään. Ei kivoja pikku pyrähdyksiä lapsenvahti mukana. Miten mä pääsen tästä yli ja voisin olla aidosti iloinen toisen puolesta?
Kommentit (10)
Mä oon vähän kuin kuvailemasi tyyppi. Tosin ei meillä matkoilla lastenhoitajaa ole, mummi joskus.
Aistin myös usein kateutta esim työpaikalla.
Se mitä muuta ihmiset näkevät on ihan totta, aito kuva mun elämästäni missä ei ole mitään teeskentelyä. Mutta sitä en tietenkään kerro, että lapsuuteni olen viettänyt ympäristössä missä oli alkoholismia, masennusta ja skitsofreniaa. En tiedä jaksaisiko kukaan kadehtia, jos tietäisi kaiken tämän.
Toisaalta luulen, että se mitä ihmiset kadehtivat on hyvä oloni eli se onni ja helppous, kyky nauttia arjesta. Tämä kyky mulla oli paljon ennen kuin sain taloudeni näin hyvälle mallille, jolla nyt olen hankkinut kaikkea kivaa, joka näkyy myös ulospäin. Olen edelleen se sama tyttö, jolle makaronilaatikko ja puhtaan pyykin tuoksu tuo onnellisen olon, koska lämmin ruoka ja puhtaat vaatteet olivat lapsuuteni luksusta ja merkki siitä että tässä hetkessä kaikki on hyvin, vaikka huomisesta ei tiedä.
Eli ei mua kannata kadehtia sijoitusasuntojen, palkan tai matkojen vuoksi. Mun onneni koostuu 90% tavallisesta arjesta ja kaikki se näkyvä (mikä on silti ihan kivaa olemassa) tuo sen päälle aika pienen lisäarvon kaiken kaikkiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun elämä meni kuin nukkuen kun ex jätti. Meni ainakin puoli vuotta ihan viemäristä alas.
Onneksi tehtiin sopimus viikko-viikko, nautin ylikaiken viikon lasten seurasta ja seuraavan viikon sain kaikki illat itkua.
Tiesin tilanteen, mutta annoin itselleni aikaa itkeä ja kävin asiantuntijan juttusilla.
Suurin ongelma oli raha. Asuntolaina on sellainen jota ei voi muuttaa, kiinteä sellainen. Joten lähes koko palkka meni asuntoon. Mutta ammattilainen käski mun kirjoittaa ylös muistaakseen 10 asiaa jotka ovat ilmaisia, jotka saavat minut hyvälle päälle. Muistan kun kirjoitin aika lasten kanssa, siisti koti, tuoksuvat petivaatteet, leipominen. Ja sitten aloin näitä toteuttaa.
Myin kaiken ylimääräisen kotoa pois, meillä on joka päivä siistiä. Tein itselleni sopivan siivousrytmin, jota on äärimmäisen helppo noudattaa.
Leivotaan aina lasten kanssa lauantaisin kun ovat meillä. Aina leivotaan vähintään sämpylöitä ja tehdään pizzaa tai makaroonilaatikkoa
Joka ikinen aamu vien petivaatteet ulos tuulettumaan, paitsi tietty rankkasateella jätän oven raolleen ja peiton oven läheisyyteen.
Nautin ihan mielettömän pienistä asioista, esim nyt mulla on varaa ostaa bussilippu ja nautin joka päivä, kun on lunt ja minun ei tarvitse kävellä tai mennä pyörällä vaan voin mennä bussilla.
Majoitin ex.n nykyiset appivanhemmat meille toissa jouluna. Lähtiessään olivat jättäneet minulle 1000 euroa kiitokseksi pitkäaikaisesta majoituksesta, olivat pari viikkoa ja pitkän keskustelun jälkeen tämän ex.n anopin jälkeen suostuin pitämään rahat. Käytän ne rahat itseeni. Minulla on netissä ilmoitus, käyn vähintään 2 kertaa kuussa treffeillä, käyn vain kahviloissa ja maksan aina oman kahvini. Se että saan mennä julkiselle paikalle ja ostan kahvin, saan siitäkin jotain.
käyn säännöllisesti luovuttamassa verta ja kuinka ihanaa on syödä niitä kolmioleipiä, joita en ikinä raaskis normaalisti ostaa.
Ja kun olen sinut itseni kanssa, olen kiva kuulla kun kollega sanoo olen kaunis tai sädehdin. Ex.n kanssa ollaan pari kertaa törmätty ja hän on sanonut ihan samaa, omalla jurolla tavallaan.
Olen tyytyväinen omaan elämääni, se on hyvä lähtökohta.
Ja sinkkuna, hyvä kaveri yöpöydän laatikossa.
ihan normaali, keskiverto suomalainen nainen.
Tuollaiset kaverisi kaltaiset ihmiset ovat suomessa aika harvinaisuuksia.
Ole ylpeä, kuuluaksesi massaan! ?!
Teitä nuutuneita negatiivisia naisia tuntuu ikävä kyllä vaan riittävän... Et varmaan voi vaan mitään luonteellesi?
Vähintään ukko pettää sen lastenhoitajan kanssa!!;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse heti pystyä olemaan aktiivisen innoissaan siitä että toisella on niin hyvin.
Ensin tiedostat että ei ole mitään vakiomäärää onnea tai varallisuutta jota jaettaisiin tietyn ihmismäärän kesken. Onnelliset ihmiset tuppaavat lisäämään onnellisuutta ympärillään, ja rikkaat ihmiset tuppaavat lisäämään taloudellista hyvinvointia ympärillään (en tarkoita hyväntekeväisyyttä vaan verotuloja ja yrittäjyyden kautta leviävää taloudellista hyvinvointia).
Ota tuttavasi inspiraation lähteenä. Tuohon voit itsekin pyrkiä. Kaikkea et välttämättä saa, mutta osa tuosta hyvästä on sinunkin ulottuvillasi.
Musta on rohkaisevaa nähdä onnellisia ihmisiä, olen itse masentunut ja kaipaan jotain mitä tavoitella.
...mutta ainakin sympatiat täältä, mä kadehdin kanssa samalla tavalla. Mut jos sua se lohduttaa, niin mä kahdehdin jo paaaljon tavallisemman kuuloisen elämän eläjiä.
Toi kupan tartuttaminen voisi auttaa. Ei kateuteen oo lääkettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei tuo nainen voi kovin paljon enempää onnea kokea kuin sinä. Ne huolet,joista hän stressaa ovat sinusta jonninjoutavia, mutta kuitenkin se stressi tuntuu hänestä samalta kuin sinusta sinun omat huolenaiheesi. Tyytyväisyys on hänenkin joka päivä hankittava uudelleen ja uudelleen. Kovin helposti ihmise turautuvat siihen helppoon elämäänsä ja alkavat kokea tyytymättömyyttä ja tunte puutettä kaikenlaisesta. Onhan tuntikitu etä köyhissäkinoloissa ihmiset voivat olla koinkin tyytävisiä elämäänsä ja onnellisia. Se on asennekysymys. Opetele sinäkin se oikea asenne. Olet hyvällä alulla, kun olet jo herännyt tuohon epämiellyttävään tunteeseen (kateuteen), joka ihan turhaa syö sinua.
Olen vaan kateellinen, ettei minulla ole tuota kaikkea - tai edes osaa siitä. Kadehdin sitä, että oma elämäni on täynnä ponnisteluja ja hänellä ei. Heh, kuppaa en siis haluaisi tartuttaa eikä se sen mies kyllä vilkaisi minuun kahta kertaa, kun oma vaimo on niin upea.
En mä oikein osaa pitää häntä minään tavoitteenakaan, se elämä tuntuu niin utopistisena. Mulla ja miehelläni on omat ammatit ja vaikka ihan ok alalla ollaan tahoillamme, ei kummallakaan ole mitään rahakasta uravalintaa tai mittavaa omaisuutta kultalautasella, kuten tällä yhdellä onnenkantamoisella.
ap
Turhaa kadehdit. Moni kadehtisi myös sinua:
Tasapainoinen parisuhde miehesi kanssa. Molemmilla säännölliset tulot. Rahallisesti vakaata.
Sulla mies joka halunnut sitoutua sinuun.
Voitte myös matkustella. Säästätte hieman rahojanne ja voitte lähteä matkalle.
kyllä onnelisuus asuu ihmisen sydämessä, siinä että on tyytyväinen siihen mitä on. Et voi olla onnellinen jos kaipaat kokoajan jtn muuta. Kun tyyty olosuhteisiinsa niin voi olla myös tyytyväinen!
Äkkiä ihminen turtuu materiaan; hienoihin sutoihin, upeaan taloon ja ulkomaan matkoihin. Pian mikään ei tunnu miltään. Katsoppa Hollywood tähtiä!
Minusta ainakaan useimmiten ei näytä siltä, että olisivat erityisen onnellisia. En edes osaa kadehtia heitä, en haluaisi sellasta elämää.
Täytyy tyytyä siihen mitä on. Jollekkin annnettu kauhalla, toiselle ruokalusikalla kolmanbelle teelusikalla.
Kyllä varmaan moni kehitysvammanenkin kadehtii terveitä ihmisiä ja miettii, että miksi minusta tämmöinen tuli, miksi juuri minä!
Mutta katsoppas vaikka toisenlaisia frendejä tv-sarjaa. Mä oon melkeen heille kateellinen.
Ovat aitoja, välittömiä, ystävällisiä, hyväntahtoisia, sietävät toistensa erilaisuutta.Heillä on toistensa tuki ja turva. Heillä on tousensa. Eivät ole sillain yksinäisiä, eikä heidän tartte käydä töissä -kokea työelämän ressiä jne..jos he alkaisivat kadehtimaan ns. normaalien ihmisten elämää, olisivat varmaankin melko katkeria ja onnettomia melkopian! Meillä olisi niiin paljon oppimista ko.ihmisiltä!
Ehkä meidän pitäs keskittyä vaan omaan eläämään,
tehdä siitä mahdollisimman mielenkiintoista ja tasapainoista niillä eväillä mitä on annettu.
Ei ole keneltäkään pois toisten onni!
Onnellinen ihminen osaa olla tyytyväinen elämäänsä, oli olosuhteet mitkä hyvänsä!