Tunteet keskenmenon jälkeen?

Ei ollut kyse palstalla esiintyvästä meediosta.

Olin energiahoidossa energioita hyvin aistivan ihmisen luona. Hänen luokseen tuli kolme lasta, kuvaili ne tarkkaan (ulkonäkö ja luonne). Lapset voivat hyvin ja kasvavat nyt henkimaailmassa. "Kohtaamisemme" oli hyvin voimakas. Useita vuosia km jälkeen itkin ilosta. Kuin sydän olisi pakahtua. -> Muistuttivat, että minun tulisi aina iloita elämässäni.

Lapset tarvitsivat ainoastaan tunteet, että ovat rakastettuja ja tervetulleita. Se riitti heille "tällä kierroksella". Tämä oli sielusopimuksemme. Itse opin erittäin paljon noista km:stä. (vaikka alkuun luulin, etten selviä täyspäisenä hengissä)

jokainen muodostakoon oman mielipiteensä :)

Tuulimuna selvisi vasta ultrassa ja sen jälkeen olin todella rikki. Itkin ja surin pari ensimmäistä viikkoa, tyhjyyden tunne oli käsittämätön. Keskenmenon tullessa en ollut kunnolla toipunut tuulimunastakaan, joten aloin olla aika alakuloinen. Kiloja kertyi ja söin suruuni. Raskauduin keskenmenon jälkeen heti uudelleen, enkä uskaltanut iloita vauvasta vasta kuin ihan loppuraskaudesta. Olen todella kiitollinen, että vastoinkäymisistä huolimatta sain vielä yhden lapsen. Enempää menetyksiä ei psyykkeeni olisi enää kestänyt. Nyt en enää edes halua yrittää, vaan nautin täysin sydämin jo saamistani lapsista.

mielessä lapsi oli jo valmis, sitä ei voi kukaan muu tajuta kuin toinen saman kokenut.

Iso skaala tunteita.

mutta olen heti jatkanut tavallista elämää, päätin kyllä, että en ikinä edes yritä lasta tapahtuneen jälkeen, vaan toisin kävi.



Tosin mun YmPäristö ei alkuun edes tienneet tapahtuneesta...

tunteet ihan pinnalla oli tosi kauan. Piti lähteä vielä viikonlopuksi Vaasaan, mm Wasalandiaan ja mä peruutin osaltani.

En voinut nähdä pieniä lapsia ympärilläni.

Pahinta tässä oli vielä se, että ikä tuli vastaan.

IVF-hoitoja takana 9, rahat loppu ja ikää liikaa.

Tiesin että se oli nyt tässä.

Meillä on 1 lapsi, josta olen onnellinen, mutta tiedän että mieskin olisi halunnut enemmän, mutta minussa on vika. Ja nyt lisäksi ikävika.

Terapeutilla käyminen auttoi huomattavasti. Kävin 7 kertaa.

Vauva tullut todeksi. Mielikuva vauvasta vahvistuu päivä päivältä jne. Ap

jossa kävelen paljain jaloin hiekkatietä pieni tyttö sylissäni. Hiekka on lämmintä, aurinko laskee, tytöllä on kaunis kesämekko päällä.



Aurinko laskee, pimenee, lapsi sylissäni muuttuu kevyemmäksi ja katoaa. Jäjelle jää pimeys.



Onneksi kaksi vuotta myöhemmin sain ihanan pienen tytön ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen.

, tämä toinen km helmikuu 2012. Eli vasta vähän aikaa mennyt. Tuntuu et jotkut odottaa et toivun pika pikaa. Mutta olen murtunut. Miksi en saisi surra? Minulle vauvani olivat olemassa, heille oli paikka meidän perheessä. Miten se psyykkinen huono oli vaikutti sinuun nr 6? Jsksoitko töihin, entä ystävyys suhteet ym? Olenko normaali kun just nyt ei paljon mikään kiinnosta, eikä tunnu miltään..? Ap

asian läpikäynti terapeutin kanssa auttaa jäsentämään ja löytämään oikeat sanat tunteille.

olleen vauvan rv 14. Kävin puolisen vuotta juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa, olin niin rikki.

Jaksamisia, ap!

Minulla myös takana kaksi keskenmenoa ja yksi tuulimuna. Viimeisin keskenmeno tapahtui juuri helmikuussa. Mä olen tämän keskenmenon jälkeen ollut tosi vihainen, ja tietenkin todella surullinen. Mutta vihan päälimmäisenä, että miksi taas meille näin kävi. Ja syyttää sitä itseä että miksi uskoo että kaikki menis hyvin kun joutuu taas pettymään ja kaikki alkaa alusta. Nyt ainakin itse olen tehnyt sen valinnan että nyt on pitkä tauko paikallaan ja koitan unohtaa koko raskautumisen. Ei tätä meinaa psyyke kestää muuten. Onneksi minulla on yksi lapsi jo, en itse varmaan muuten kestäisi. Aika parantaa vaikka se onkin niin kliseinen lause, itse uskon siihen.

Keskusteluapua. Ekaan km auttoi vasta seuraava raskaus ja varmaan vasta kun/jos saadaan vauva kotiin asti niin tulee jonkinlainen helpotus suruun, menetyksiin.. Ap

Keskusteluapua. Ekaan km auttoi vasta seuraava raskaus ja varmaan vasta kun/jos saadaan vauva kotiin asti niin tulee jonkinlainen helpotus suruun, menetyksiin.. Ap

jos itse ei vaivaudu toipumaan...

kyllä kunhan vaan on hyvä kuuntelija, vaikka sitten ammattiauttaja. Ei kaikki jaksa kuunnella, itse sen ole huomannut eikä kaikki ymmärrä sinun suruasi. Minunkin ystävät vähättelevät, koska eivät ole itse samaa kokeneet. Joten en sen enempää heille asiasta puhu. Mutta ei kannata sulkeutua, hae apua.

Etkö osaa lukea?? En puhunut parantumisesta toisten vauvojen avulla, vaan helpotuksesta jonka elävä lapsi voi tuoda. Saitko jotain ylemmyyden tunnetta/ iloa kun sait kirjoittaa tuon lopun. Eli vihjaisit etten vaivaudu itse parantumaan. Ymmärätkö edes mitä on suru ja myös että suru on jokaiselle henkilökohtaista. Mutta ihanaa jos itse olet aina vahva ja pärjäävä ihminen. Minä saan olla myös heikko. Ap

mutta itkin joka päivä kotona ja parisuhdekin alkoi jossain vaiheessa kärsiä. Terapia todella auttoi.

-se nro 6

Kyllä itsellä auttoi aikaisempaan menetykseen se kun sai sitten oman lapsen, kyllä siinä kaikki murheet unohtui. Suru on jokaisen henkilökohtainen asia ja jokainen sen käsittelee omalla tavalla. Ja myöhempiin menetyksiin on tuonut lohtua se että onneksi on jo yksi lapsi. Ymmärrän hyvin tunteesi ja sen että saa olla heikko, ja missään nimessä ei kannata asioita sulkea sisäänsä. Toivottavasti löydät sen avun mitä sinä juuri tarvitse. Toivon kaikkea hyvää sinulle.