Lue keskustelun säännöt.
Virikehoidon aiempi vastustaja pohtii lapsensa laittamista virikehoitoon...
06.10.2011 |
Olen siis aiemmin ollut sitä mieltä, että minun lapseni eivät vie hoitopaikkoja turhaan, jos olen kotona. Mutta nyt mietin vakavasti, pitäisikö pyörtää päätöksensä.
Esikoiseni, 3,5 v. on ollut vauvasta asti äärettömän arka ja varovainen, ja pelännyt muita lapsia kuollakseen. Tämän takia on rampattu neuvolapsykologilla ja harjoiteltu päivittäin sosiaalisia taitoja leikeillä yms.
Työ on vihdoin tuottanut tulosta, ja lapseni on sopeutunut hyvin päiväkotiin - 1,5 vuoden työn tuloksena. Hänellä on myös kavereita siellä, ja on saanut valtavasti itseluottamusta ja oppinut sosiaalisia taitoja. Lapsi lähtee päiväkotiin mielellään ja kiukuttelee viikonloppuina, kun joutuu olemaan kotona.
Olen kuitenkin jäämässä parin kuukauden päästä äitiyslomalle. Neuvolapsykologi kehotti harkitsemaan sitä, että pitäisin lapseni puolipäiväpaikalla, juuri sosiaalisen kehityksen vuoksi.
Asuinalueellamme on todella vähän lapsia, jotka eivät olisi pk:ssa, joten hiekkalaatikot ja puistot ovat autioita. Jonkin verran ihan pieniä lapsia on toki esim. leikkipuistossa, mutta he ovat niin pieniä, ettei heistä oikein ole seuraa lapselleni.
Toisaalta tiedän, että päiväkotipaikoista on huutava pula, enkä todellakaan haluaisi viedä sellaista turhaan.
Auttakaa pohdinnoissani: mitä teen? Ei haukkuja pliis; tiedän, että tähän ei ole yhtä oikeaa ratkaisua!
Kommentit (33)
Joskus on luovuttava kiveenhakatuista periaatteistaan, jos elämä näyttää, etteivät ne toimi. Sillä tavalla elämä nöyryyttää jatkossakin. Joka lapsella on joku syy olla päivähoidossa, sun lapsella on oikein hyvä syy, lapsen sosiaalinen kehitys.
Minunkin piti laittaa lapsi virikehoitoon, koska uuvuin täysin. Sitä ennen olin paasannut kotihoidosta ainoana oikeana vaihtoehtona. Ei sinun tarvitse selitellä ratkaisuasi. On paljon kepeämpiäkin syitä valita virikehoito, enkä minä ole mikään siinä tuomitsemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan lapsen kehityksen vaatimasta asiasta.
Olen itsekin virikehoidon vastustaja, mutta tällainen on mielestäni ok ilman muuta.
Ehkä olen ollut vähän liikaa av:lla, kun minusta tuntuu, että virikehoito on kaiken pahan alku ja juuri :D Jos tässä nyt sitten edes on kyse virikehoidosta...
ap
Ja mieti mitä lapsi ajattelee kun tajuaa että sinä olet vauvan kanssa kotona mutta hän joutuu hoitoon.
Jos on pakko viedä niin päivä kaks korkeentaan viikossa ja sen lisäksi hilaat sen oman perseesi perhekerhoihin ym virikkeisiin
Tässähän on selkeästi kyseessä lapsen paras. Tuskin on lapsen etu, jos joutuu taas käymään läpi rankan sopeutumisvaiheen ja etsimään itselleen uusia kavereita.
Olette päässeet nyt hyvään vaiheeseen sosiaalisessa kehityksessä, joten jatkakaa samalla linjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mieti mitä lapsi ajattelee kun tajuaa että sinä olet vauvan kanssa kotona mutta hän joutuu hoitoon.
Jos on pakko viedä niin päivä kaks korkeentaan viikossa ja sen lisäksi hilaat sen oman perseesi perhekerhoihin ym virikkeisiin
Et taida ihan ymmärtää, kuinka paljon vaivaa olen tässä asiassa nähnyt, kun kehotat minua hilaamaan persettäni johonkin?
Ymmärtänet, että varsinkin vauvan ollessa pieni ei ole kovin helppoa rampata jatkuvasti perhekerhoissa. Ja itse asiassa meidän alueella on ainoastaan yksi perhekerho, kerran viikossa tunti. Siellä suurin osa lapsista on alle 2 v. Ei mielestäni ihan optimaalista lapseni sosiaalisen kehityksen kannalta?
Nimenomaan en haluaisi viedä lastani hoitoon turhaan, mutta yritän tässä pohtia, mikä on turhaa? Toivoisin hieman rakentavampia vastauksia (joita olen onneksi muilta saanutkin). Toki saa sanoa, että älä vie hoitoon, mutta sinä et sitä kovin rakentavasti perustele.
ap
Mielestäni uskomaton lause, kun ajattelee ikää:
Esikoiseni, 3,5 v. on ollut vauvasta asti äärettömän arka ja varovainen, ja pelännyt muita lapsia kuollakseen. Tämän takia on rampattu neuvolapsykologilla ja harjoiteltu päivittäin sosiaalisia taitoja leikeillä ym
Siis vasta kolmevuotiaanahan lapsi vasta alkaa kunnolla kiinnostua toisista lapsista ja leikkitaidot alkavat oikeasti kehittyä. Onko tämä lähtöisin siitä, että lapsi on ollut päivähoidossa ehkä vuoden ikäisestä alkaen ja siksi asiaa on hoidettu, mikä olisi myös vaan ajan myötä voinut hoitua. Oma arka tyttöni meni vasta yli 4-vuotiaana kerhoon, koska ei minusta ollut aiemmin valmis siihen kaikkeen, mitä siellä on eikä nytkään ihan helppo alku ollut, muttaa onnistui ja tykkää. On kyllä isompia sisaruksia myös, ettei ihan yksin ole kasvanut.
Kyl varmaan pitäisin itsekin jonkinlaisella paikalla lapsen siellä hoidossa, mutta en kokopäiväisesti joka päivä.
NÄin elämä näyttää sinulle, että asioilla on monia puolia ja omia mielipiteitään joutuu tarkistamaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei voi puhua virikehoidosta. Lapsi on päivähoidossa suurilta osin kehityksensä vuoksi. Laita vaan puolipäivähoitoon ilman muuta! Lapsi saa olla muiden lasten seurassa ja saa tukea sosiaaliseen kehitykseen.
työssäoloajaksi, vaan se on yhteiskunnan tarjoamaa kokonaisvaltaista tukea perheelle, sen huomaa jo siitäkin miten tarkkaan tehdään kaikenmaailman vasut ja ollaan neuvolan kanssa yhteistyössä. Mä ajattelen, että jokaisella perheellä tulee olla oikeus kasvatuksen tukeen, kävipä töissä tai ei. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja tuentarve yksilöllistä. Päivähoito voi ehkäistä pahoja ongelmia, koska omien vanhempie lisäksi kasvatusammattilaisetkin ovat lapsen kanssa tekemisissä.
En siksi niin kärkkäästi olisi huutamassa virikehoitoperheitä ristiinnaulittaviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni uskomaton lause, kun ajattelee ikää:
Esikoiseni, 3,5 v. on ollut vauvasta asti äärettömän arka ja varovainen, ja pelännyt muita lapsia kuollakseen. Tämän takia on rampattu neuvolapsykologilla ja harjoiteltu päivittäin sosiaalisia taitoja leikeillä ymSiis vasta kolmevuotiaanahan lapsi vasta alkaa kunnolla kiinnostua toisista lapsista ja leikkitaidot alkavat oikeasti kehittyä. Onko tämä lähtöisin siitä, että lapsi on ollut päivähoidossa ehkä vuoden ikäisestä alkaen ja siksi asiaa on hoidettu, mikä olisi myös vaan ajan myötä voinut hoitua. Oma arka tyttöni meni vasta yli 4-vuotiaana kerhoon, koska ei minusta ollut aiemmin valmis siihen kaikkeen, mitä siellä on eikä nytkään ihan helppo alku ollut, muttaa onnistui ja tykkää. On kyllä isompia sisaruksia myös, ettei ihan yksin ole kasvanut.
Kyl varmaan pitäisin itsekin jonkinlaisella paikalla lapsen siellä hoidossa, mutta en kokopäiväisesti joka päivä.
NÄin elämä näyttää sinulle, että asioilla on monia puolia ja omia mielipiteitään joutuu tarkistamaan
Lapsi on siis ollut kotona 2-vuotiaaksi, jonka jälkeen aloitettiin päivähoitoharjoittelu. Ensin yritettiin pph:lla, siitä ei tullut mitään. Sitten pk:ssa, ja kesti tosiaan yli vuoden, ennen kuin lapsi oikeasti sopeutui - siitä on siis hyvin lyhyt aika.
Ja kyse ei nyt ole mistään lievästä ujoudesta, vaan todella vakavasta arkuudesta ja pelosta muita ihmisiä ja erityisesti lapsia kohtaan. Lapseni tärisi pelosta, kun joutui muiden lasten kanssa samaan tilaan; ei uskaltanut nukkua eikä syödä. Neuvolapsykologille meidät lähetti erityislastentarhanopettaja, jonka kanssa on myös ollut tiivis kontakti.
Koko tämän ajan olen tehnyt vain satunnaisia tuntitöitä, jotta olen pystynyt olemaan lapseni tukena ja joka päivä on harjoiteltu muiden kanssa olemista psykologin ohjeiden mukaan. Päivähoito saatiin lopulta sujumaan sinnikkäällä totuttelulla, 15 minuutista lähtien.
ap
Meidän 3-vuotiaalla tosin ei ollut ongelmia sosiaalisen kehityksen, vaan puheen kehityksen kanssa. Puheterapeutti ei suositellut puoleen tai toiseen, vaan hänkin "kehotti harkitsemaan" puolipäivähoitoa esikoiselle. Me harkittiin ja päädyttiin pitämään lapsi päiväkodissa.
Niin on nyt tehty reilun vuoden ajan. Esikoinen on kolmena päivänä viikossa puolikkaan päivän hoidossa. Eikä kaduta yhtään. Olen tosi tyytyväinen, vaikka aikanaan pk-paikkaa hakiessa kirosin kaikki virikelasten vanhemmat.
Vastasyntyneen kanssa olisi minulle ollut paljon helpompaa jättää esikoinen kotiin. Kuljetukset ilman autoa ovat aikamoinen ruljanssi. Eli laiskuuttani en omasta mielestäni ole näin toiminut. Av-mammat ovat tietysti eri mieltä.
Ylipäänsä av:n virallinen totuus on aika kaukana todellisuudesta. Esikoiseni pk-ryhmässä on tällä jokaikinen lapsi jatkanut hoidossa (osa-aikaisina tottakai), vaikka perheeseen on syntynyt vauva. (näitä on muistaakseni ainakin 4, ehkä jopa 5 lasta).
Ja tärkein kaikista, että esikoisemme on tilanteeseen tyytyväinen. Hänellä on ihana päiväkoti ja siellä tärkeät kaverit. Ei varmaan edes ymmärtäisi, jos päiväkotiin ei enää pääsisi, koska eiväthän hänen kaveritkaan ole jääneet sieltä pois vauvan syntymän vuoksi.
Tietysti ollaan tehty niin, että päiväkotipäivät eivät ole kiveen kirjoitettuja. Välillä jätetään päiväkoti väliin, jos keksitään muuta tekemistä, ollaan paljon mökillä jne. Kesällä oli 3 kk lomalla. SAmoin tietysti vauvan syntymän aikaan oli pidempään kotona, kun isäkin oli isyyslomalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni uskomaton lause, kun ajattelee ikää: Esikoiseni, 3,5 v. on ollut vauvasta asti äärettömän arka ja varovainen, ja pelännyt muita lapsia kuollakseen. Tämän takia on rampattu neuvolapsykologilla ja harjoiteltu päivittäin sosiaalisia taitoja leikeillä ym Siis vasta kolmevuotiaanahan lapsi vasta alkaa kunnolla kiinnostua toisista lapsista ja leikkitaidot alkavat oikeasti kehittyä. Onko tämä lähtöisin siitä, että lapsi on ollut päivähoidossa ehkä vuoden ikäisestä alkaen ja siksi asiaa on hoidettu, mikä olisi myös vaan ajan myötä voinut hoitua. Oma arka tyttöni meni vasta yli 4-vuotiaana kerhoon, koska ei minusta ollut aiemmin valmis siihen kaikkeen, mitä siellä on eikä nytkään ihan helppo alku ollut, muttaa onnistui ja tykkää. On kyllä isompia sisaruksia myös, ettei ihan yksin ole kasvanut. Kyl varmaan pitäisin itsekin jonkinlaisella paikalla lapsen siellä hoidossa, mutta en kokopäiväisesti joka päivä. NÄin elämä näyttää sinulle, että asioilla on monia puolia ja omia mielipiteitään joutuu tarkistamaan
kirjaa tai artikkelia lapsen kehityksesta.
tai vinkkaa kirjaa, sillä itse olen lukenut just tästä mistä sanoin. Toki toiset lapset voi kiinnostaa ja rinnalla leikkiä pienestäkin, mutta se yhdessä leikkiminen ja leikkikaverin tarve alkaa tulla vasta 3-vuotiaasta eteenpäin. Näin olen tosiaan lukenut ja itsekin sen havainnut.
Miksi siis kirjoitit tämän vastauksen?
Hienoa, että ap on löytänyt apua lapselleen. En ottaisi kotiin kokonaan tuossa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tottakai lapsi jatkaa, jos noin paljon on nähty vaivaa
Ja mieti mitä lapsi ajattelee kun tajuaa että sinä olet vauvan kanssa kotona mutta hän joutuu hoitoon.
Ja mieti mitä lapsi ajattelee kun tajuaa että sinä olet vauvan kanssa kotona mutta hän joutuu hoitoon.
Ja kiukuttelee, kun ei pääse hoitoon? Mistä päättelit, että lapsi JOUTUU hoitoon?
varsinkin kun neuvolapsykologi on sitä teille suositellut. voit pitää vaikka kolme puolipäivää.
Ihan tosi, SINÄ ITSE päätät tän asian, pohdit sitä kantilta ja toiselta ja teet just tasan niin kuin teidän perheelle ja lapselle sopii. Nää on näitä elämän kouluja joissa opitaan etsimään oma tie.
jos useampi hoitaja on viihtynyt samassa päiväkodissa yli 20v ja melkein kaikki muutkin jo yli 10v, niin kyllähän se minusta kertoo jotain heidän työyhteisöstään! Jos hoitajat viihtyvät noin hyvin työpaikassaan niin heijastuuhan se myös lapsiin!
Joo, eikö tässä ketjussa ole kokoajan puhuttu YLI 3v lapsesta?! T:31