Haluan todella kolmannen lapsen, mies ei

Olen hyväksynyt asian enkä suoraan sanottuna enää itsekään jaksaisi aloittaa ns alusta.

Lapsemme ovat nyt 10v ja 8v ja nautin kun alkavat olla jo suht isoja vaikka toki ovta vielä pieniäkin ja mm sylittelemme päivittäin:)



Lapsi on niin valtavan suuri ja pitkäaikaisvaikutteinen asia, että kyllä sitä on kummankin haluttava!

Juuri tuon asian isouden ja liki 20v suoranaisen vaikutuksen niin taloudellisesti kuin muutenkin, niin tässä asiassa mielestäni painaa enemmän sen hlön mielipide joka sitä lasta ei enää halua.

Siinä kun voi käydä sitten niinkin että se mies katkeroituu, väsyy, palaa loppuun, ei jaksa, ottaa hatkat.



Eikä se sinun vauvakuumeesi siihen kolmoseenkaan loppuisi, usko pois!

Olen aina halunnut suuren perheen, mutta järkisyistä ja miehen takia olemme puhuneet sitten kolmesta lapsesta. Nyt meillä on kaksi, joista olen onnellinen ja kiitollinen, koska heidänkään saaminen ei ollut itsestäänselvyys.



Haluaisin sen kolmannen, mutta mie ei ole varma. Hän ei halua ainakaan nyt, ehkä ei koskaan. Minä haluan ainakin joskus, mutta olen valmis odottamaankin. Toisaalta minussa on hormoonivikaa, joten odottaminen pahentaa tilannetta ja sitten kolmatta ei ehkä koskaan sitten saadakaan.



Yritän ajatella, että perheeni on nyt tässä. Yritän keskittyä tähän hetkeen. Kolmas lapsi olisi ihana, mutta niin ovat nämäkin. Kun kärsimme lapsettomuudesta ennen esikoisen syntymää, päätin olla onnellinen jos koskaan saan kokea äitiyden. Päätin, että jos vain saan edes yhden lapsen, en sure vaikken enempää saisikaan.



No eihän se ole ihan niin yksinkertaista, mutta yritän muistaa sen tunteen ja olla onnellinen tästäkin.



Niin ja sinulla ja minulla on oikeus haluta, miehillä on oikeus olla haluamatta. Kuitenkin suurin valta näissä asioissa on sillä joka ei halua, koska yksin ei voi lasta tehdä. Jos lapsenkaipuu tulee liian suureksi, pitää miettiä voiko sitten olla saman miehen kanssa. Se on ainut mitä voi tehdä. Itse en ole siinä pisteessä, mutta ymmmärrän jos joku on.

sattunut vahinko :)

Kyllä sä voit haaveilla ja toivottavasti te sen saattekin. Osaan myös ajatella miehesi kannalta asiaa, jos hän vaan huolissaan jo muutenkin monista asioista.

Monilla naisilla jää se viimeinen lapsi syntymättä. Olen itse varmaan juuri sellainen. Äitini sanoi haaveilleensa lapsista kunnes kuukautiset loppuivat. Siihen loppui se kaipuukin, äiti siis uskoo asian olevan hormonaalista.

että mua ei ollenkaan kiinnosta vaikka ottaisikin hatkat.



Pelkään, että minä katkeroidun, että vielä vanhanakin suren tätä etten saanut enempää lapsia.

Vai onkohan tämä mulle jo jonkunlainen pakkomielle?



Tuntuu aika raskaalta mutta toisaalta, jos kävisin asian läpi niin ehkä voisin lopulta hyväksyäkin sen?

sattunut vahinko :)

Sääli miestäsi, sääli lapsiasi.

minulle riittää nämä kaksi. Jos olisi paljon apuja, rahaa ja olisin jaksavampi, niin kolmas olisi ok, mutta tässä tilanteessa en jaksa hoitaa useampia. Lisäksi lapset on saatu ivf-hoidoilla eikä ole sanottu, että vaikka ryhtyisin uudestaan raskaaseen hoitorumbaan, että saisimme yhtään enempää lapsia. Hoidotkin pitäisi tehdä yksityisellä, joten hintaa niille tulisi paljon. Mies on tähän asti ainakin tyytynyt mielipiteeseeni ja sanonut, että katsotaan sitten vaikka 3-4v kuluttua.

Eiköhän sulla olisi aika ottaa hieman takapakkia ja tarkistaa ihan nuo perusasiat ja arvot elämässäsi.

Haluta nyt lisää lapsia vaikka et anna peen arvoa etkä painoa sille jos miehesi vaikka ottais ne hatkat:O

Siitäkös ne olemassaolevat lapset tykkäis, ja se uusi käärö.

Hohhoijaa, kyllä meitä on moneen junaan todellakin:/

että mua ei ollenkaan kiinnosta vaikka ottaisikin hatkat.

Pelkään, että minä katkeroidun, että vielä vanhanakin suren tätä etten saanut enempää lapsia.

Vai onkohan tämä mulle jo jonkunlainen pakkomielle?

Tuntuu aika raskaalta mutta toisaalta, jos kävisin asian läpi niin ehkä voisin lopulta hyväksyäkin sen?

onko sinusta oikein nykyisiä lapsia kohtaan erottaa perhe koska haluat hinnalla millä hyvänsä lisää lapsia? Katkeroituminen on oma päätös. Tiedät varmaan että lapsista on hirveästi vaivaa, joten voit tietenkin kysyä mieheltä, suostuuko hän jos hoidat itse lapsen alusta alkaen koskaan mistään valittamatta ja mieheltä mitään vaatimatta.

haluatko vain hoitaa vauvaa? vauvat kasvaa... mites sitten? sitten tahdot neljännen ja viidennen jne.



olisit tyytyväinen kahteen.

Meillä oli kaksi lasta peräkkäin ja parin vuoden päästä aloin haaveilla kolmannesta. Miehen kanssa oltiin ennen lapsia samaa mieltä kolmesta lapsesta. Ymmärrän tietysti sen, että hänellä muuttui mieli, mutta en pystynyt silti hyväksymään sitä omassa lapsen kaipuussani.



Mä puhuin miehelle usein kolmannesta lapsesta, välillä hän oli myöntyväinen, seuraavassa kuussa "ei missään tapauksessa." Kun tuota soutamista ja huopaamista oli jatkunut muutaman vuoden, sanoin suoraan, että mä lopetan asiasta puhumisen ja painostamisen ja kerroin myös, että musta tulee luultavasti katkera, jos en saa yrittää kolmatta. Lopetinkin puhumisen ja noin puolen vuoden päästä mies itse sanoi, että yritetään sitä kolmatta. Ja niin mä sain kolmannen lapsen :)



Joku tuossa sanoi, että aina haluaa lisää, mutta mulla ei niin käynyt. Olin totaalisen onnellinen, kun sain kolmannen, enkä koskaan tosissani haaveillut neljännestä. Myös mies on ollut tosi onnellinen kolmannesta lapsesta, samoin isommat sisarukset. Meille tämä oli oikea ratkaisu, vaikka mies sitä tosiaan vuosia jahkasi. Olin ehkä epäreilu, kun "uhkailin" katkeroitumisella, mutta niin tosiaan koin asian.

Meillä on niinpäin että mies tahtoo ja minä en. Alkuun jahkailin ja siirsin päätöstä mutta mitä enemmän aikaa kuluu sitä vähemmän enää haluan uutta vauvaa. Itse olisin mielelläni raskaana ja vauvoistakin tykkään mutta koen että kaikkeen tähän sitoutuminen uudelleen ottaisi minulta liian paljon pois. Tykkään käydä töissä, harrastaa ja matkustella sekä kaipaan aikaa mieheni kanssa kahdestaan. On kurjaa etten voi antaa miehelleni sitä mitä hän haluaa mutta en voi kuvitellakaan alkavani uudelleen vauvan äidiksi. Ja nuo kuvitelmat siitä että vain toinen hoitaisi lasta ovat jotenkin lapsellisia, kyllä lapsella on oikeus kahteen vanhempaan ja hänen täytyy olla molempien puolelta toivottu.

Meillä on niinpäin että mies tahtoo ja minä en. Alkuun jahkailin ja siirsin päätöstä mutta mitä enemmän aikaa kuluu sitä vähemmän enää haluan uutta vauvaa. Itse olisin mielelläni raskaana ja vauvoistakin tykkään mutta koen että kaikkeen tähän sitoutuminen uudelleen ottaisi minulta liian paljon pois. Tykkään käydä töissä, harrastaa ja matkustella sekä kaipaan aikaa mieheni kanssa kahdestaan. On kurjaa etten voi antaa miehelleni sitä mitä hän haluaa mutta en voi kuvitellakaan alkavani uudelleen vauvan äidiksi. Ja nuo kuvitelmat siitä että vain toinen hoitaisi lasta ovat jotenkin lapsellisia, kyllä lapsella on oikeus kahteen vanhempaan ja hänen täytyy olla molempien puolelta toivottu.

tuohon, että ei voi luvata itse hoitavansa vauvan kokonaan. Siihen ei nimittäin kukaan tosipaikan tulle pysty varsinkaan kun on muitakin lapsia talossa. Ja jos tuolla syyllä on taivutellut toisen uuteen vauvaan, on paha petos sitten alkaakin vaatia toisen osallistumista ja mahdollisesti myös katkeroitua sitten kun "mies ei osallistu lastenhoitoon".