Nikamanniksauttaja vai hierjoja, kun yläselkä on niin jumissa että hengittäessä sattuu.
Mies yritti äsken hieroa, ei tuntunut missään, se jumi on jossain syvällä. Painollaan ja kämmenillään kun painoi niin sattui rintalastaan asti.
Kommentit (6)
ehdottomasti OMT-fysioterapeuttia juuri tuohon vaivaan.
minultakin ääni omt-fysioterapeutille. Sitten kun nikamat on avattu, niin sitten hierojalle.
Niksauttajalle ehdottomasti. Pienet lukot saa auki itsekin mutta syvät kannattaa jättää ammattilaisille. Pienet lukot saa auki esimerkiksi vartalon kierrolla. Itselläni auttaa myös, kun mies ottaa tukevan otteen lapaluiden alta, rutistaa kovasti ja nostaa samalla hieman ilmaan. Hieronnan jälkeen voi myös käydä sormilla nikamia yksitellen läpi hinkkaamalla niitä välejä. Siinä kohtaa missä tekee kipeää on lukko. Jos lihakset on hyvin lämmitelty, voi hieroja laittaa kämmenet selkärangan molemmille puolille lukon kohtaa ja painaa voimakkaasti. Lukko voi aueta silloinkin. Niskaa ei kuitenkaan ikinä saa yrittää niksauttaa itse, eikä pakolla painaa ja lihakset on aina lämmiteltävä huolellisesti.
Kerran kuitenkin on päässyt niin pahaksi, että pää ei enää kääntynyt ja hengittäminen sattui ihan kuin olisi puukkoa tullut. Muutama kunnon lukko löytyikin ja isältäni sain neuvon ottaa lihaksen rentouttajaa ja särkylääkettä ennen niksautusta. Kuulemma auttaa jälkikäteen tulevaan kipuun. Itselleni tuli kivun sijaan nuijanukutus mutta enpä ole ikinä nukkunut niin hyvin.
kuulostaa fasettilukolta. Mene hyvälle niksauttajalle. Itse löysin parhaan niksauttajan Porvoosta.
mutta omia yläselän lukkoja olen saanut auki siten, että seison kapeassa haara-asennossa. Nostan kädet suoraan pään päälle, kämmenet auki ja eteenpäin, sitten katse kämmeniin ja liitän kädet yhteen niin, että kämmenet ovat "päällekäin". Sitten pidän katseen käsissä ja lähden viemään kämmeniä taaksepäin ja samalla taivutan niin pitkälle taaksepäin kun pystyn. Tämä oli alkujaan vissiin joku joogaliike, jonka opin jo teininä.
Yleensä käy kamala pauke ja sillätapaa on auennut juuri tuollaiset hengityksen salpaavat lukotkin. Alaselkäsärkyyn olen kyllä joutunut relaksantteja hakemaan, mutta ne kivut ja jumit on ihan selvästi lihaksissa, kun taas nämä lukot yläselässä on jotenkin syvemmällä.
Sinulla on fasettilukkoja yläselän nikamissa. Oireet täysin selvät.
Varaa aika OMT fysioterapeutille. Ovat fysioterapeuttikoulutuksen lisäksi saaneet tuota manuaaliterapiakoulutusta 3 vuotta. Kaikki erittäin päteviä.
Voit muuten itsekin yrittää avata lukkoja ensihätään. Mene selälleen ja laita kädet niskan taakse ristiin. RUllaa ylävartaloa ylös ja alas pitäen samalla napaa selässä eli pilates tyyliin vatsa jännitettynä. Kuuluu varmasti rutinaa, avaa lukkoja.
Voit m