Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten aloitan hankalan keskustelun
10.12.2011 |
Itse tarinaa riittäisi tästä vaikka kuinka ja olenkin aikaisemmin täällä puinut hankalaa äitisuhdettani.
Nyt sitten joulu lähestyy ja vanhemmat odottaa meitä heille joulun viettoon. Emme halua mennä.
Meitä kalvaa vielä monet entiset loukkaukset ja mieheni mielestä asia pitäisi nostaa pöydälle koska se vaikuttaa väleihimme (meidän ja vanhempieni).
Itse kovasti arastelen asiaa ja sen esilleottoa mutta olen nyt viimein hyvin päättäväinen että välit on selvitettävä. Odotamme nimittäin esikoistamme ja haluamme kaiken olevan parhain mahdollisin päin kun vauva syntyy parin kuukauden päästä.
Nyt kuitenkin tämä joulu. Vanhempani varmaan ymmärtävät kun kerron että haluamme viettää viimeisen "vain me kaksi" joulun kahden ja siinä olisi muutakin hässäkkää ja järjestelyä jota en nyt jaksaisi jos siis sinne menisimme.
He varmasti kyllä pettyvät ja vielä enemmän kun kerron ettemme tulisi välipäivinä syömäänkään.
He varmasti arvaavat että kaikki ei ole kunnossa ja myös kysyvät siitä.
Ja silloin joutuisin nostamaan asian esille. Ja sitten kaikki tämä paska kaatuu niskaamme juuri ennen joulua.
Toisaalta ei myöskään ole reilua jos vain viettäsimme joulun muka-hyvissä väleissä ja sitten tammikuussa tuleekin tällaista vastaan heille.
Mieheni on myös suoraan kieltäytynyt menemästä vanhemmilleni jouluksi mutta on sanonut että minä teen omat päätökseni menenkö vai ei (siis täysin syyllistämättä). Haluan kuitenkin olla mieluummin mieheni rinnalla ja viettää joulun hänen kanssaan.
Miten vaikeita asioita edes nostetaan pöydälle noin vain? Vanhempani ovat nyt käyttäytyneet asiallisesti vaihteeksi noin 2 kk.
Tiedän että kirjoitukseni on ihan sotku mutta kysykää lisää jos on epäselvää ja peruskysymyksenikin taitaa olla että odotanko joulun yli vai nostanko kissan pöydälle nyt ja "ehkä" saamme riidattoman joulun?
Kommentit (9)
Jos annat niiden päällepäsmäröidä ja loukata sua ilman että edes pyytävät anteeksi, niin arvaa vaan millaiseksi se muuttuu sitten kun vauva on syntynyt?
Tuota juurikin sykleissä harrastavat, eli purkavat paljon pahaa oloaan minuun (olen vanhin lapsista) ja varsinkin äidilläni on todella vaikeaa nähdä minua aikuisena. Luulen että osin siksikin kun olen antanut tämän jatkua jo niin kauan sen suuremmin protestoimatta.
Äitini loukkaa minua ja joskus oikein pilkkaa ja isäkin on sanonut muutamia unohtumattomia lausahduksia. Nyt vasta kun minusta tuntuu että minulla on tärkeämpi syy olla vahvana (lapseni) olen alkanut pistämään kampoihin ja siksi haluankin että välimme selvitettäisiin.
Mieheni on todella loukkaantunut puolestani isäni sanoista ja siksi esim. kieltäytyy käymästä kylässä.
En koe aina saaneeni pyytteetöntä tukea, vaan puuttumista ja nälvimistä. Enkä edes sitä tukea kaipaa jos sitä ei kerran haluta antaa.
Nyt ovat siis olleet ihan asiallisia pari kuukautta, tosin uskon että kyllä tuuli taas kääntyy pian heilläkin ja haluan tehdä selväksi ettei tämä enää käy. Juurikin noin kun kirjoitit, uskon lapsen vain pahentavan varsinkin äitini käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teeskentelemään joukun olevan ok, kunhan tämä ikävä asia ei tule puheeksi. Siis kaikki se pahahan on jo tapahtunut, sua loukattu ja sinä loukkaantunut. En myöskään ymmärrä, miksi tunnet syyllisyyttä, jos et mene vanhemmillesi jouluksi.
Nyt otat vaan olämäsi omaan hallintaasi. Teet päätökset vain ja ainoastaan itsesi ja perheesi näkökulmasta. Menet minne haluat, ja jos et halua, et mene. Etkä tunne syyllisyyttä.
Jos koet, ettet ole vahvoilla asian suullisessa selvittelyssä, kirjoita kirje, jossa purat tunteesi. J´Voit kirjoittaa sitä usean version, korjaillen ja selventäen asioita. Näin pääset ehkä itsekin jyvälle siitä, mistä oikeastaan olet eniten loukkaantunut. Lähetä tämä kirje sitten vanhemmillesi. Jos sua hoputetaan puhelimitse tulemaan, voit vain sanoa, ettet tule jaselität syyn kirjeessä, jonka laitat pikimmiten postiin.
Jossain vaiheessa voit löytää itsesi tilanteesta, jolloin joudut toteamaan, etteivät vanhempasi ikinä tajua, miksi olet loukkaantunut. He eivät mielestään ole tehneet mitään väärää. Tällöin koko asia on sun ratkaistavinasi, ja ainoa todellinen ratkaisu on se, että jätät koko tuon paskan omaan arvoonsa ja irtaudut tunnetasolla vanhemmistasi. Se todella toimii, tiedän, koska olen joutunut tekemään saman ratkaisun oman isäni suhteen.
Hän ei muuttunut, ja jokainen yritys selvittää asia hänen tajuttavakseen vain haavoitti minua kerta toisensa jälkeen. Sitten päätin, etten enää välitä kuin omasta hyvinvoinnistani. Kohta tulee kymmenes vuosi, kun en ole isääni nähnyt tai hänen kanssaan puhunut. Eipä ole sieltäkään käsin yhteydenottoa tullut. Tämä oli paras rataisu, ei hyvä, mutta niin hyvä mihin isäni kaltaisen ihmisen kanssa on mahdollista päästä.
Kiitos viestistäsi, siinä oli paljon hyvää ajateltavaa.
On vaikea kutsua sitä teeskentelyksi koska se kuuluu luonteeseeni, olen aina ollut sellainen. Kätken mieluummin pahat asiat ja sitten ne kerääntyvät. Isäni on ihan samanlainen ja koska molemmat pakenemme konfliktia, emme koskaan selvitä välejämme. Äitini on hyökkäävämpi ja sekin on minulle hankalaa koska itse olen vetäytyvä.
Olen kirjoittanut kirjettä jo pitemmän aikaa ja kerännyt siihen asioita jotka minua vaivaavat, en tiedä lähettäisinkö sen heille vai veisinkö itse jolloin antaisin heille myös mahdollisuuden puhua asiasta kanssani.
Toivon sydämmeni pohjasta etten ikinä joudu tilanteeseen jossa joutuisin irtautumaan heistä kokonaan. He ovat kuitenkin minulle rakkaita ja miehenikin sanoo että ovat pohjimmiltaan hyviä ihmisiä ja olisivat todella hyviä isovanhempia lapselle kunhan alkavat käyttäytyä minun kanssani oikein. Luulen että napanuorani on vielä liian tiukasti äitini otteessa.
vielä tuosta teeskentelystä jäi sanomatta, että vaikka asia vaivaa minua ja on nyt varsinkin jatkuvasti mielessäni, pystyn olemaan ihan aidosti välittävä ja hymyilevä heidän kanssaan kun kaikki on hyvin. Tiedän sen olevan myös väärin koska koen heitä kohtaan ehkä heidän ansaitsemattaankin solidaarisuutta, jolloin tuntuu epäreilulta olla kuin ei olisikaan.
Kuten huomaatte, ajatukseni ovat ihan puuroa. Vanhempani ja suhde heihin on aina ollut akilleen kantapääni. He ovat onnellisesti tehneet töitä vuosikaudet, torpedoiden milloin mitäkin ihmissuhdettani tai milloin mitäkin päätöstäni.
Olen niin sanoinkuvaamattoman kyllästynyt olemaan se pieni sanansaattaja vanhempieni ja muiden ihmissuhteitteni välillä. Ja kaikkihan tietävät mitä sanansaattajat saavat osakseen kummaltakin suunnalta. Vihaan tätä diplomaatin asemaani ja haluan sen päättyvän. Kumpa heistä vaan nyt olisi siihen.
tekevätkö sitä tarkoituksella? Vai onko kyseessä 'näinhän meillä on aina puhuttu, pitäs sun se tietää ja kestää'? Mun mielestä sanot suoraan jos kysyvät. Anna ihan konkreettinen esimerkki mikä sanominen loukannut (ja miksi, ehkä), älä sano yleistä 'kun te aina sitäjatätä, te ette koskaan' jne. Tsemppiä. Voi jopa parantaa jouluasi. Toisaalta meillä napanuora kotiin katkesi esikoisen syntyessä, mutta siitä lähtikin uudet ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähetä kirje heille postitse. Ei ole mitään hyötyä siitä, että veisit sen itse, koska he eivät sitä ehdi lukemaan ajatuksella ja sitten vielä keskustelemaan sen sisällöstä kypsästi.
Minusta sun ongelma on kyllä nyt liika kiltteys. Sekin on vallankäyttöä sua kohtaan, että he pitävät sinua ikään kuin jännityksessä, käyttäytyvätkö he TÄLLÄ kertaa kunnolla vai eivät. Heitä ja heidän käytöstään ohjaavat aivan muut jutut, sinä olet ainoa, kuka tulkitsee siinä käytöksessä olevan jotain suurempaa merkitystä.
En nyt missään mielessä kehota sua katkaisemaan välejä heihin vielä tai kokonaan. Se on se viimeinen keino, jos mikään ei muutu. Tarvitsisit nyt kuitenkin breikin heidän vaikutusvallastaan. Siksi suosittelen vahvasti, ettet menisi jouluna käymään tai olisi muutenkaan tekemisissä heidän kanssaan sitä kirjeen lähettämistä lukuunottamatta.
Jos et osaa muuten perustella, voit varmaan piloutua miehesi taakse tällä kertaa. "Matti ei halua tulla, ja minä haluan olla Matin kanssa, joten ehkä joskus toiste sitten". Et saa kokonaiskuvaa tilantseesta, jos jatkuvasti altistat itsesi vanhempiesi vallankäytölle. Hekin tarvitsevat sitä, tajuavatpa sitä itse tai eivät.
Kiitos neuvoistanne, ne ovat hyvin samaa linjaa jota mieheni antaa. Ja tiedän pienen välimatkan olevan tarpeellista. Tunnustan kiltteyteni ja sen että olen meidän perheen "tunteellinen siili" ja siksi aina kohteena.
Taidan todellakin nyt pistää tuon opuksenkokoisen kirjeen heille menemään, vaikka se tuleekin nyt heille ns. yllätyksenä. Ehkä he lukevat sen ajatuksella, ehkä eivät. Sitten ainakin tiedän miten tästä eteenpäin.
Kiitos myös sinulle joka sanoit noista esimerkeistä, itsekin olen listannut paljon esimerkkejä ettei se menisi juuri tuohon jaaritteluun "kun te aina jaadajaada.." koska sitä on vaikea sitten ottaa tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja vielä aikaisempaa kysymykseen.
En ole ihan varma miten paljon he ymmärtävät kun loukkaavat. Se on aina ollut ns. "tapa" heillä ja muutkin sisarukset saavat siitä osansa toisinaan.
He kokevat olevansa paljon fiksumpia ja parempia kuin muut (ei vain me lapset) ovat siis lisääntyvissä määrin, kun ikää on tullut, suorastaan töykeitä, nenäänsä pitkin katsojia. Siksi siis myös kokevat asiakseen "ohjastaa" tietämättömiä. Joten niiltä pohjilta en usko että näkevät omaa käytöstään, kuin harvoin.
Alue: Aihe vapaa
Jos annat niiden päällepäsmäröidä ja loukata sua ilman että edes pyytävät anteeksi, niin arvaa vaan millaiseksi se muuttuu sitten kun vauva on syntynyt?