Olisitko hankkinut yhtä monta lasta kuin sinulla nyt on, jos tilanteenne olisi seuraavanlainen:

Lapsiani ei nytkään hoida muut kuin minä ja mies. Lasten kanssa leikkii usein miehen vanhemmat ja omanikin, meidän siis läsnä ollessa. Mutta olen ehkä 3krt antanut isomman hoitoon jonkun lääkärimenon tms. takia pariksi tunniksi, ja tuollaiset menot olisin kyllä voinut hoitaa muutakin kautta.



Ei siis sillä etteivät saisi hoitaa, mutta tarvetta ei ole tullut.

Kaksi lasta on sopiva määrä tuen kanssa tai ilman.



Asumme parin tunnin matkan päässä sukulaisistamme. Lastenhoitoapua ei juurikaan ole heiltä päin saatavissa.

Isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat kaukana, eikä muutakaan hoitoapua ole saatavilla.

nyt on yksi

ei appivanhempia

Oma äiti asuu aika kauankana

ei miestä

veljeni asuu kaukana.

ei miestä.



Jos olisi mies, niin kyllä vielä pari lisää olisi mahtunut

Meillä on 2 lasta, joita ei hoida kuin minä tai mies. Jos on joku oikein tärkeä juttu niin voin pyytää naapurin äitiä apuun.



Sukulaiset asuu satojen kilometrien päässä.

Ei kai KUKAAN tee niitä toisten hoidettaviksi?? Kauheaa laskelmointia: jaksamme (muka jaksamme) vielä yhden lapsen, kun anoppi ja naapuri sen hoitaa.

Meillä silti neljä lasta, siis ollaan itse todellakin katsottu lapsemme.

Välillä kyllä olen kateellinen niille joilla on isovanhemmat, joilta saa apua, mutta toisaalta olen onnellinen lapsistani ja tulee vielä aika, että mieheni kanssa päästään menemään ja nyt nautitaan siitä, että ollaan saatu nämä lapset, jotka rakastavat meitä ja joita me rakastamme.

Tai hankalapa tuota mennä vannomaan elävässä elämässä, kun ei ole koettu tuolla tyylillä elämää.

että minkä verran on ympärillä hoitajakaartia?



Meillä: vanhempani asuvat 600km päässä. Olivat huonokuntosia ja äitini kuoli esikoisemme ollessa 5v

Miehen vanhemmat asuvat 850km päässä ja olivat huonokuntoisia. Anoppi kuoli pari kk äitini jälkeen.



Siskoni asuu 600 km päässä ja on työelämässä. Miehen veli asuu 700 km päässä ja on työelämässä. Pari tuttavaa oli/on.



Ei ole ollut lastenhoitoapua ja kolme lasta on 3½v sisällä. Okei, muuttopäivänä lapset olivat tuttavan hoidossa. Pari kertaa on ollut MLL:n vahti. Ja sitten päiväkodissa. Muuten on pärjätty miehen kanssa kaksin ja tämä seikka oli tiedossa jo ennen kuin ensimmäistäkään lasta oli tehty.



Nyt jo helppoa: lapset jo 15v 13v 11v.

Lapsia on kuusi. Päivähoidossa ovat olleet kun olemme töissä, mutta muutoin ei ole ollut sukulaisten tai ystävien apuja. En ole koskaan sellaista odottanutkaan.

Appivanhemmat asuvat sen verran kaukana, että heiltä saa apua harvakseltaan.

Osaan kuvitella että minulle ei olisi sisaruksia (mies on ainoa lapsi), mutta todella vaikea kuvitella, että en tuntisi ainuttakaan muuta ihmistä, ei olisi ystävää, naapuria tai työkaveria, jonka kanssa voisimme verkostoitua ja auttaa toisiamme. Miten voi erakoitua niin?

Meillä on kolme lasta ja kyllä me olemme hoitaneet heidät pääosin ihan kahteen pekkaan, Joten tod näk noilla ap:n muuttujillakin olisi noi kolme.

Lapsia kaksi, isovanhemmat ym kaukana. Eivät osallistu meidän arkeen, vaikka kyläillään toki aina silloin tällöin. Mutta ei hoitoapua.

ja kaksi lasta on meidän maksimi, ihan yhteisestä sopimuksesta. Mutta nuo mainitsemasi syyt eivät vaikuttaisi lasten määrään.

Itse asiassa anoppi ja appiukko asuvat yli 1000km päässä, joten ei hoitoapua sieltä. Minun tai mieheni sisarukset eivät hoida, en edes pyytäisi, miehen veljellä on iso perhe hoidettavana, minun sisaruksillani ei ole lapsia ja elävät kiireistä elämää yms. Minun vanhempani myöskin ovat työelämässä edelleen kovasti kiinni ja viikonloput reissussa, joten ei hoitoapua sieltäkään kuin ehkä max. 1vrk pari krt vuoteen..

Eli ei vaikutusta, neljä lasta on ja lisääkin tulis jos mies olisi myötämielisempi.



Mutsi on alkkis eli apua ei saa sieltä, sisaruksista ei ole apua, anoppi on ainoa joka voi olla käytettävissä, asuu vaan niin kaukana että asioista pitää sopia hyvissä ajoin.

tehnyt esikoiselle sisarusta, jos tukiverkkoja ei olisi ollut. Esikoisen vauva-aika oli kamalaa, vaikka vauva ei varmasti ollut sen kummempi kuin vauvat yleensä. Mulle vain yöheräily oli ihan myrkkyä, masennuin jne. Miehestä ei ollut apua, vauvan aiheuttama elämänmuutos oli sillekin shokki ja se alkoi olla töissä yhä pidempiä päiviä. Mummin, vaarin ja siskojeni antama hoitoapu ja henkinen tuki oli kullanarvoista. Kyllä mä sitä tarvitsin.

viisilapsisen toinen syntymäjärjestyksessä.



Sain kokea isosiskona oloa kun minulle syntyi kaksi pikkuveljeä ollessani 11v ja 13v, äidillä viimeisestä synnytyksestä 10v...näin että iso perhekin voi pärjätä.



Ensimmäisen lapseni syntymään en tarvinut isovanhempien apua, monella ei ole pitkien eräisyyksien takia. Minulla omat vanhemmat asuivat samassa kaupungissa ja olin tekemisissä, samoin mieheni äiti asui, mutta välit olivat jo raskausaikana menneet lähes poikki.



Toinen lapseni syntyi pian ikäerolla 1v 1kk ja avioerokin alkoi olla lähellä. Miehestä ei ollut koskaaan apua eikä häneen voinutkaan luottaa kuten hän antoi ymmärtää ennen naimisiin menoamme.



Hoidin siis yksin kaksi pientä lasta, toinen ei kävellyt toisen synnyttyä, mutta olin odottanut rakkaudella molempia lapsiani ja päätin selvitä, äitini ja pikkuveljeni auttoivat välillä.



Mieheni kanssa erosimme, mutta olin alkanut odottamaan kolmatta lasta, ja päätin antaa raskauden edetä, halusin kolmannen lapsen vaikka kaikki olisivat alle nelivuotiaita.



Ero piti, isä ei saanut tai ehkä ei olisi halunutkaan tapaamisoikeutta, joten hoidin lapset viikosta toiseen ilman että isä olisi ottanut heitä välillä. Elatusmaksuja en saanut, vain elatustuen.



Toimeentulon ja perheen elatuksen sain kun perustin yksityisen puistotätitoiminnan jossa olivat kaksi lasta mukanani ja vauvan synnyttyä vein kaikki kolme lasta puistoon kahdesti päivässä vaunuja työnnellen koska ei ollut ajokorttia, matkaa 1,5km/suunta.



Vaikka vanhempani olisivat kuollet jne. olisin halunut nämä lapset silti. Hoidin heidät viettäen aikani heidän kanssaan, työni puolesta kanssani oli paljon muitakin lapsia sekä vanhempia. En katunut koskaan, kuljin elämässä vain katse eteenpäin; olihan minulla omat lapset.



Kun vanhin lapsista oli 7v avioiduin uudelleen miehen kanssa joka halusi jakaa arjen kanssamme, vaikka lapset eivät olleet hänen. Hän elätti meidät kun lasten sairauksien takia jouduin jäämään kotiäidiksi, silloin ei ollut vielätyöttömyyskorvauksia tai kotihoidontukea.



Saimme yhteisiä lapsia kolme, olemme edelleen onnellisia.



Olisin kaikki lapset halunut vaikka olisin tiennyt ettei apua ole, ehkä siksi kun työssäni hoidan toisten ihmisten lapsia auttamalla heitä lastenhoidossa, ajattelee itsekin pärjäävänsä...