Meillä lapset vain itkevät, kiukkuavat ja tappelevat...

Sitä niittää, minkä kylvää.



Kiitos kirjoituksestasi. Oma elämäni on täyttä nautintoa tuohon verrattuna.

niin olisin jättänyt 8-vuotiaan kiljumaan omiaan ja jatkanut pienten kanssa niin kuin ei mitään ja sanonut että ollaan tuossa vieressä, tule perässä kun osaat käyttäytyä. Älä mene aina siihen kiljuntaan mukaan, nyt oppivat vaan että saavat aina jotain reaktiota sinusta irti kirkumisellaan.

Asutaan maalla ja eräänä kesäpäivänä olin lasteni kanssa pihalla. Nuorimmainen oli silloin 6-v ja oli juuri saanut sellaisen vesiliukuradan. Isompi lapsista sai leijan.

Talomme vieressä on iso peltoaukea, matkaa pihalta muutama kymmenen metriä. Pienempi jäi pihalle liukuradalle leikkimään kun menin näyttämään isommalle miten leijaa lennätetään. Ja näin koko ajan tämän pienemmän ja pienempi näki mut.



Pienemmälle tuli sitten jokin uhma- tai kiukkukohtaus, ilmeisesti mustasukkaisuussellainen, kun näki mun olevan kahden isomman kanssa. Pienempi alkoi huutamaan mua, ja mä kysyin että mikä sulla on hätänä siellä. Ois pitänyt kuulema tulla nostamaan sellainen puhallettava uimarengas pois lapsen edestä! Vastasin että osaat itsekin, nyt en ehdi kun näytän isommalle miten leija toimii.



Tää ei miellyttänyt pienempää, vaan alkoi toden teolla huutamaan apua ja äiti auta jne. Mä näin lapsen edelleen koko ajan ja lapsi mut, joten hätää ei ollut. Ajattelin että huutakoon nyt sitten, kun syynä on pelkästään se että mun ois pitänyt siirtää edestä pois uimarengas.



Ja niin lapsi sitten huusi. Ei ehtinyt kauaakaan huutamaan, ehkä viis minuuttia, kun näin miten metsän läpi tuli naapurin mies lapsen luo kyselemään mikä hätänä. Lapsi nolostui, mä nolostuin ja mieskin ehti lähtemään ennenkuin pääsin lapsen luo.



Mutta tuon jälkeen mä en ole enää antanut lapsen "vaan huutaa", vaan todellakin käskenyt olla hiljaa tai sitten jos se ei onnistu, niin mun mukaani minne sitten olenkaan menossa.

Jonkun naapurin äijän takia pistät elämäsi ihan mullin mallin. Mun mielestä isoin ongelma oli että jätit lapsen jonkun vesiliukumäen kanssa yksin, siinä on selvä hukkumisriski. Se että mukula kailottaa siellä kiukkuaan, on ihan asia erikseen ja olisi opettanut että huutamalla ei saa aina tahtoaan läpi.

t. 2

Asutaan maalla ja eräänä kesäpäivänä olin lasteni kanssa pihalla. Nuorimmainen oli silloin 6-v ja oli juuri saanut sellaisen vesiliukuradan. Isompi lapsista sai leijan. Talomme vieressä on iso peltoaukea, matkaa pihalta muutama kymmenen metriä. Pienempi jäi pihalle liukuradalle leikkimään kun menin näyttämään isommalle miten leijaa lennätetään. Ja näin koko ajan tämän pienemmän ja pienempi näki mut. Pienemmälle tuli sitten jokin uhma- tai kiukkukohtaus, ilmeisesti mustasukkaisuussellainen, kun näki mun olevan kahden isomman kanssa. Pienempi alkoi huutamaan mua, ja mä kysyin että mikä sulla on hätänä siellä. Ois pitänyt kuulema tulla nostamaan sellainen puhallettava uimarengas pois lapsen edestä! Vastasin että osaat itsekin, nyt en ehdi kun näytän isommalle miten leija toimii. Tää ei miellyttänyt pienempää, vaan alkoi toden teolla huutamaan apua ja äiti auta jne. Mä näin lapsen edelleen koko ajan ja lapsi mut, joten hätää ei ollut. Ajattelin että huutakoon nyt sitten, kun syynä on pelkästään se että mun ois pitänyt siirtää edestä pois uimarengas. Ja niin lapsi sitten huusi. Ei ehtinyt kauaakaan huutamaan, ehkä viis minuuttia, kun näin miten metsän läpi tuli naapurin mies lapsen luo kyselemään mikä hätänä. Lapsi nolostui, mä nolostuin ja mieskin ehti lähtemään ennenkuin pääsin lapsen luo. Mutta tuon jälkeen mä en ole enää antanut lapsen "vaan huutaa", vaan todellakin käskenyt olla hiljaa tai sitten jos se ei onnistu, niin mun mukaani minne sitten olenkaan menossa.

Jonkun naapurin äijän takia pistät elämäsi ihan mullin mallin. Mun mielestä isoin ongelma oli että jätit lapsen jonkun vesiliukumäen kanssa yksin, siinä on selvä hukkumisriski. Se että mukula kailottaa siellä kiukkuaan, on ihan asia erikseen ja olisi opettanut että huutamalla ei saa aina tahtoaan läpi. t. 2

Asutaan maalla ja eräänä kesäpäivänä olin lasteni kanssa pihalla. Nuorimmainen oli silloin 6-v ja oli juuri saanut sellaisen vesiliukuradan. Isompi lapsista sai leijan. Talomme vieressä on iso peltoaukea, matkaa pihalta muutama kymmenen metriä. Pienempi jäi pihalle liukuradalle leikkimään kun menin näyttämään isommalle miten leijaa lennätetään. Ja näin koko ajan tämän pienemmän ja pienempi näki mut. Pienemmälle tuli sitten jokin uhma- tai kiukkukohtaus, ilmeisesti mustasukkaisuussellainen, kun näki mun olevan kahden isomman kanssa. Pienempi alkoi huutamaan mua, ja mä kysyin että mikä sulla on hätänä siellä. Ois pitänyt kuulema tulla nostamaan sellainen puhallettava uimarengas pois lapsen edestä! Vastasin että osaat itsekin, nyt en ehdi kun näytän isommalle miten leija toimii. Tää ei miellyttänyt pienempää, vaan alkoi toden teolla huutamaan apua ja äiti auta jne. Mä näin lapsen edelleen koko ajan ja lapsi mut, joten hätää ei ollut. Ajattelin että huutakoon nyt sitten, kun syynä on pelkästään se että mun ois pitänyt siirtää edestä pois uimarengas. Ja niin lapsi sitten huusi. Ei ehtinyt kauaakaan huutamaan, ehkä viis minuuttia, kun näin miten metsän läpi tuli naapurin mies lapsen luo kyselemään mikä hätänä. Lapsi nolostui, mä nolostuin ja mieskin ehti lähtemään ennenkuin pääsin lapsen luo. Mutta tuon jälkeen mä en ole enää antanut lapsen "vaan huutaa", vaan todellakin käskenyt olla hiljaa tai sitten jos se ei onnistu, niin mun mukaani minne sitten olenkaan menossa.

Ei minusta se ole opetus, että lapsi hylätään. Olen sitä mieltä, että jos lapset eivät osaa käyttäytyä, sitten ei tehdä kivoja asioita ja kiljutaan kotona. Jossainhan ne tunteet pitää purkaa ja koti on siihen oikea paikka. Samalla myös pienemmät näkevät,että kiljuminen ei kannata ja sillä tavoin hauskoja juttuja ei tehdä.



Enemmän olen huolissani siitä, miten arkea saisi rauhoitettua. Tai ehkä olen vain väsynyt arkeen mutta erityiskiitos kannustuksesta sinulle, joka sanoit, että sitä niittää mitä kylvää. Olet varmasti mahtava kasvattaja kyynisellä asenteellasi :)



t.Ap

jonnekin omaan soppeen rauhottumaan. Ei tartte kuunnella rääkymistä ja antaa sen pilata muittenkin hetkeä.

ei pystyis hukkumaan edes kärpänen, se vesi valui sieltä sitä mukaa pois, mitä sinne letkusta tihkutti.

Olisitte voineet pienempien kanssa vaikka 10 metrin päässä ihmetellä sieniä ja varpuja jne. 8-vuotias olisi voinut kiukutella ihan yksinään. Nyt opetit sen, että kauniisti käyttäytyviä rangaistaan kotiin lähdöllä kun joukosta yksi riehuu. Se onkin kiva kierre sitten aina kun jotakuta ottaa päähän niin kaikki kärsii, vuorollaan sitten kostetaan, koska eihän sillä kauniilla käytöksellä mitään kuitenkaan voita. Mutta ai niin, näinhän teillä onkin. Luulin että halusit jotain muutosta tilanteeseen.

T. 3

Ei minusta se ole opetus, että lapsi hylätään. Olen sitä mieltä, että jos lapset eivät osaa käyttäytyä, sitten ei tehdä kivoja asioita ja kiljutaan kotona. Jossainhan ne tunteet pitää purkaa ja koti on siihen oikea paikka. Samalla myös pienemmät näkevät,että kiljuminen ei kannata ja sillä tavoin hauskoja juttuja ei tehdä. Enemmän olen huolissani siitä, miten arkea saisi rauhoitettua. Tai ehkä olen vain väsynyt arkeen mutta erityiskiitos kannustuksesta sinulle, joka sanoit, että sitä niittää mitä kylvää. Olet varmasti mahtava kasvattaja kyynisellä asenteellasi :) t.Ap

meillä myös kolme poikaa :) eli tämä kolmen pojan katras taitaa herkästi mennä tuohon. Meidän pojat on 5v, 3v ja 1v. joten ei kauheen lohduttavaa, että samaa settiä on luvassa vielä vuosienkin päästä. Luulin, että tämä on vain tämä vaihe.



Noh, ei pidä verrata itseään tyttölasten vanhempiin tai vanhempiin joilla vähemmän lapsia. Jos vertaa itseään muihin pienten poikalasten perheisiin, niin meno on aika usein samanlaista.



Meidän pieninkin (1v) haastaa jo isompiaan painiin. Emme isän kanssa ymmärrä tuota älytöntä tarvetta painimisille. Pojat juoksevat, huutavat ja pomppivat koko ajan. Isommat tappelee keskenään aivan jatkuvasti. Meillä esikoinen on vielä kaupan päälle tarkkaavaisuushäiriöinen ja hänen kanssaan on omat juttunsa ihan yksinkin.



Tsemppiä AP, en voi oikein muuta sanoa, kun että on meitä muitakin,

Kaverilla kolme lasta, joista vanhin on tyttö, ja hän + keskimmäinen (poika) tappelevat ihan koko ajan. Jatkuva nahistelu ja tappelu, tyttö etenkin kunnostautuu mättämällä pienempää milloin mahaan, milloin nipistelemällä kipeästi, joskus tyrkkää sohvalta kun toinen ei huomaa..

meillä myös kolme poikaa :) eli tämä kolmen pojan katras taitaa herkästi mennä tuohon. Meidän pojat on 5v, 3v ja 1v. joten ei kauheen lohduttavaa, että samaa settiä on luvassa vielä vuosienkin päästä. Luulin, että tämä on vain tämä vaihe. Noh, ei pidä verrata itseään tyttölasten vanhempiin tai vanhempiin joilla vähemmän lapsia. Jos vertaa itseään muihin pienten poikalasten perheisiin, niin meno on aika usein samanlaista. Meidän pieninkin (1v) haastaa jo isompiaan painiin. Emme isän kanssa ymmärrä tuota älytöntä tarvetta painimisille. Pojat juoksevat, huutavat ja pomppivat koko ajan. Isommat tappelee keskenään aivan jatkuvasti. Meillä esikoinen on vielä kaupan päälle tarkkaavaisuushäiriöinen ja hänen kanssaan on omat juttunsa ihan yksinkin. Tsemppiä AP, en voi oikein muuta sanoa, kun että on meitä muitakin,

jämäkästi että "nyt riittää" ja kantanut omaan huoneeseen?? Vai yritätsä ja yritätsä viimeiseen asti aina vaan harhauttaa lapsia ja keksiä sitä tekemistä??

Poika on temperamenttinen ja sitä parkumista riittää.

Täyttää kohta 8v.ja saa isoveljenkin itkemään tempuillansa.

Toiset on tollaisia parkujia, mutta uskon, että viimeistään 9v. helpottaa.

Myös poikien riidat aiheuttaa parkumista.

Ja siellä metsässäkin menimme about puoli tuntia siten, että esikoinen laahusti perässä ja muut tekivät muuta mutta piste se jossakin tulee vastaan.



-ap

Noh, ei pidä verrata itseään tyttölasten vanhempiin tai vanhempiin joilla vähemmän lapsia. Jos vertaa itseään muihin pienten poikalasten perheisiin, niin meno on aika usein samanlaista.

kaverilla on 4- ja 6-vuotiaat tytöt ja parkua riittää. Isompi on kunnon draamna queen ja itkut liittyy lähinnä siihen että pinni on väärän värinen tai sukka puristaa mutta sitä huutoa sitten riittää siitäkin.

Nuorempi huutaa ihan vaan huomiota saadakseen. Kukaan ei jaksa tuon pinniparkujan huudon yli kuunnella sitä ja sitten lapselta menee hermot ja kirkuu kuin teurassika.

Kun joku yrittää sitten antaa jotain vinkkiä, niin aina löytyy joku tekosyy.. ja sitten vielä syytetään sukupuolta!



Lapset ovat erilaisia, mutta olen ammatikseni lasten kanssa tekemisissä ja aina niiden kitisevien/itkevien/vinkuvien/tms lasten takaa löytyy vanhemmat, jotka reagoivat vain siihen! Siis lapset saavat huomiota sillä että käyttäytyvät tyhmästi. Ja sitten lapset vinkuvat



Itsellä on sekä tyttöjä ja poikia ja sitä mieltä että lasten erot johtuvat siitä, että ovat yksilöitä, ei siitä mitä sukupuolta ovat.

Minä sanon vinkuvalle lapselle, että "lopeta vinkuminen ja puhu normaalisti" Joskus saatan heittää myös, että "jäikö häntä oven väliin, kun pitää vinkua" Jos itkee, pitää joko sattua johonkin (siis kaatunut tms) tai olla tosi paha mieli, jolloin tietenkin lohdutetaan.



Jos itkee vaan saadakseen huomiota tai kiukkukohtauksen takia, pyydän kertomaan mikä on pielessä ja jos ei halua, niin sitten jätän usein huomioitta. Jos kiukkuamiseen liittyy tavaroiden viskely, toisten satuttaminen tms. Vien lapsen jäähylle, josta pääsee pois, kunhan on rauhoittunut.



Niin, ja yleensä en keksi lapsille tekemistä. Jos eivät itse keksi, niin sitten pitää olla tekemättä mitään. Kyllä sen verran pitää luovuutta yrittää lapsessa kehittää, että lapsi ei tarvitse koko ajan aikuista ohjelmoimaan tekemisisään.. ja otan siis kyllä lapsia mukaan kotitöihin, ruuan laittoon, leipomiseen ja lisäksi askarrellaan, piirretään, soitetaan, jumpataan, tanssitaan, pelataan ja leikitään. Aloite tulee yleensä lapselta "leikkiin", mutta kotitöihin patistan kyllä vähän.



Jos halaut muutosta lastesi käytökseen, sinun pitää muuttaa omaasi, niin se vaan on.

Ja ei, tuollainen ei ole kovin tavallista. Lapseni kiukuttelevat kyllä toisinaan, mutta eivät todellakaan joka viikko!

Ei minusta se ole opetus, että lapsi hylätään. Olen sitä mieltä, että jos lapset eivät osaa käyttäytyä, sitten ei tehdä kivoja asioita ja kiljutaan kotona. Jossainhan ne tunteet pitää purkaa ja koti on siihen oikea paikka. Samalla myös pienemmät näkevät,että kiljuminen ei kannata ja sillä tavoin hauskoja juttuja ei tehdä.

Enemmän olen huolissani siitä, miten arkea saisi rauhoitettua. Tai ehkä olen vain väsynyt arkeen mutta erityiskiitos kannustuksesta sinulle, joka sanoit, että sitä niittää mitä kylvää. Olet varmasti mahtava kasvattaja kyynisellä asenteellasi :)

t.Ap

että selvästikään sun kasvatustyylisi EI TOIMI?????

Mulla on tismalleen saman ikäiset lapset, poikia kaikki, eikä ne todellakaan sentään tuolla tavalla käyttäydy. Vaikka totta kai välillä kiukkuavat ja itkevät.

Yleensä tuollaisen käytöksen takana on se, että sillä saa parhaiten huomioita aikuiselta. Ei lapsi toimi noin, jos ei se jollain tapaa toimi.

Jos oikeasti on syytä itkeä ja raivota, niin otan syliin, lohdutan ja yritän johdatella ajatuksia muualle iloisempiin asioihin.



Turha valitus saa niskakarvani pystyyn ja yleensä komennan lopettamaan tai lähden itse rauhallisempaan paikkaan, tilanteesta riippuen.



Kovin kauan ei lapset meillä märise, tuntikausia kuulostaa ihan painajaiselta! Hanki ap vaikka kuulosuojaimet ja sano lapsille että turha parkua, äiti ei kuule nyt mitään. Aina kun turha valitus alkaa, niin pistätä kuulokkeet päähän ja jätät lapsen täysin huomiotta. Muut saa kärsiä sitten kollektiivisesti.

Kun joku yrittää sitten antaa jotain vinkkiä, niin aina löytyy joku tekosyy.. ja sitten vielä syytetään sukupuolta!

Lapset ovat erilaisia, mutta olen ammatikseni lasten kanssa tekemisissä ja aina niiden kitisevien/itkevien/vinkuvien/tms lasten takaa löytyy vanhemmat, jotka reagoivat vain siihen! Siis lapset saavat huomiota sillä että käyttäytyvät tyhmästi. Ja sitten lapset vinkuvat

Itsellä on sekä tyttöjä ja poikia ja sitä mieltä että lasten erot johtuvat siitä, että ovat yksilöitä, ei siitä mitä sukupuolta ovat.

Minä sanon vinkuvalle lapselle, että "lopeta vinkuminen ja puhu normaalisti" Joskus saatan heittää myös, että "jäikö häntä oven väliin, kun pitää vinkua" Jos itkee, pitää joko sattua johonkin (siis kaatunut tms) tai olla tosi paha mieli, jolloin tietenkin lohdutetaan.

Jos itkee vaan saadakseen huomiota tai kiukkukohtauksen takia, pyydän kertomaan mikä on pielessä ja jos ei halua, niin sitten jätän usein huomioitta. Jos kiukkuamiseen liittyy tavaroiden viskely, toisten satuttaminen tms. Vien lapsen jäähylle, josta pääsee pois, kunhan on rauhoittunut.

Niin, ja yleensä en keksi lapsille tekemistä. Jos eivät itse keksi, niin sitten pitää olla tekemättä mitään. Kyllä sen verran pitää luovuutta yrittää lapsessa kehittää, että lapsi ei tarvitse koko ajan aikuista ohjelmoimaan tekemisisään.. ja otan siis kyllä lapsia mukaan kotitöihin, ruuan laittoon, leipomiseen ja lisäksi askarrellaan, piirretään, soitetaan, jumpataan, tanssitaan, pelataan ja leikitään. Aloite tulee yleensä lapselta "leikkiin", mutta kotitöihin patistan kyllä vähän.

Jos halaut muutosta lastesi käytökseen, sinun pitää muuttaa omaasi, niin se vaan on.

Ja ei, tuollainen ei ole kovin tavallista. Lapseni kiukuttelevat kyllä toisinaan, mutta eivät todellakaan joka viikko!

Kuvitteletko, että keskenään nahistelevien lasten vanhemmat eivät noudata tällaisia ihan perus juttuja? Sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä joka ei vaan tajua kuinka haastavia lapsia joillain ihmisillä on!

Kun joku yrittää sitten antaa jotain vinkkiä, niin aina löytyy joku tekosyy.. ja sitten vielä syytetään sukupuolta!

Kuvitteletko, että keskenään nahistelevien lasten vanhemmat eivät noudata tällaisia ihan perus juttuja? Sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä joka ei vaan tajua kuinka haastavia lapsia joillain ihmisillä on!

Kyllä kuvittelen! Tiedän moniakin tapauksia, joissa pikkuveli ärsyttää isoveliä, käy sotkemassa leikit tms ja sitten kun isoveli tinttasee tai rupeaa itkemään tai karjumaan, niin isovelille ollaan tosi vihaisia ja käsketään leikkiä nätisti yhdessä! En voi käsittää, miksi isomman pitää aina joustaa ja sietää kaikkea..

Todella harvoin komennetaan tai houkutellaan 3-vuotias tekemään omia juttuja, ja annetaan isommille lapsille leikkirauha. Itse olen kannustanut isoja lapsia siirtämään leikit pöydälle tms. vauva-aikana ja sitten myöhemmin ohjannut kaikkia lapsia käyttäytymään! Ei isomman aina tarvitse leikkiä pienen leikkitaidottoman kanssa. Niin niitä riitoja ei juuri tulekaan!

Ja jos leikitään eri-ikäisten kanssa, niin silloin otetaan pienet huomioon! Mutta ei sellaista voi vaatia isommilta lapsilta koko aikaa.

Haastavaa tai ei, niin metsässä konttaavia 8-vuotiaita olen myös tavannut.. heidän kanssaan, joko otetaan syliin ja kannetaan jos onkin tullut jättivauva taloon. tai jätetään jonnekin puun viereen rääkymään, mutta ei pilata muiden retkeä. Jos muilla on selvästi hauskaa, niin usein se yksi mököttävä päättää sittenkin tulla mukaan.. ja jos ei tule, niin ei yksi mököttävä lapsi minun mielenrauhaa vie.. siinähän mököttää, itselleen vain hallaa tekee