Lue keskustelun säännöt.
Miten isäsi tai äitisi runsas alkoholin käyttö vaikutti sinuun?
Kommentit (28)
En jaksa/kestä kännisiä ihmisiä, itse olen absolutisti samoin mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin kertaakaan ei juhlapyhänä (joulu, juhannus, vappu ja niin edelleen) juotu alkoholia.
Lapsilla ei ole vielä omia lapsia ja nykyään juomme ruoan kanssa viiniä tai olutta. Saunaoluet ja siideritkin juomme, niitä ei juotu kun lapset asuivat kotona.
Arka ja pelokas joka ei uskalla sanoa omia mielipiteitään tai oikeastaan edes olla mitään mieltä mistään. Alkoa meillä käytetään kohtuullisesti.
Arka ja pelokas joka ei uskalla sanoa omia mielipiteitään tai oikeastaan edes olla mitään mieltä mistään. Alkoa meillä käytetään kohtuullisesti.
Minusta tuli ujo, arka, ehkäpä liian herkkä. Nuorena olin kovin läheisriippuvainen.
Isäni ei ollut kanssani tekemisissä ensimmäiseen 17 vuoteen. Sen jälkeen lähinnä vain silloin kun tarvitsi rahaa, kaljaa/viinaa...
Tällä hetkellä soittelemme joskus.. Emme ole nähneet 1.5 vuoteen, johtuu myös siitä että muutimme 300 km päähän perheeni kanssa. En juo kovin usein.. Mieheni juo silloin tällöin muutaman saunaoluen.
Isäni on 55 vuotias, aivoista osa on jo tuhoutunut mikä vaikuttaa siihen ettei pysy pystyssä ( selvinpäinkään) ilman kävelykeppejä. Muisti pätkii pahasti.
On myöntänyt ettei muista minun lapsuuden ajasta mitään viinan takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arka ja pelokas joka ei uskalla sanoa omia mielipiteitään tai oikeastaan edes olla mitään mieltä mistään. Alkoa meillä käytetään kohtuullisesti. [/
En kylläkään käytä ollenkaan alkoholia, en myöskään kestä kännisten ihmisten seuraa. Nuorempana olin ihan sekaisin ja käytin myös alkoholia reippaasti, onnekseni olen siitä viisastunut sentään. Ja minusta on kuitenkin kasvanut melko normaali ihminen, toisin olisi voinut käydä.
Omat lapseni eivät tule koskaan näkemään äitiään kännissä.
Tosin aina kun mieheni tulee tuhannen tuubassa kotiin saan suuren ahdistuskohtauksen ja esitän nukkuvaaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla särki päätä joka päivä, kävin sen takia kuvauksissakin, mutta kodista se taisi johtua kun kotoamuuton jälkeen ei ole päätä särkenyt. Ja mustakin tuli hyvin läheisriippuvainen ja pelkään kaikkia ihmisiä (järjellä toki tiedän ettei kaikki mua oikeasti vihaa, joten käyttäydyn normaalisti), odotan koko ajan mikä katastrofi seuraavaksi tulee, koska lapsena olin koko ajan peloissani.
että mitkä luonteenpiirteet johtuvat isän alkoholismista ja mitkä olisi muutenkin mulla.
Mutta sitä on vaikea itse tietää.
Olen aika sulkeutunut. silä lailla että en puhu omista asioista puoli tutuille. Siis esim. työkavereille harvoin puhun itsestäni mitään.
Olen aika huono sosiaalisissa tilanteissa. En voi sanoa, että olisin ujo, sillä asiani saan toimitettua ja vaikka hisiin jumittuessa juttelisin kyllä vieraille ihmisille niitä näitä, muttaesim. töissä toisella osastolla työskenteliville on vaikea keksiä puhuttavaa, kun eivät ole lähimpiä työkavereita.
Nämä olen ajatellut johtuvan lapsuudestani.
Olen myös aika kontrollin haluinen, haluan että kaikki "narut" ovat käsissäni. Tiedän mitä ja missä ja milloin kaikki tapahtuu. Johtuuko lapsuudestani vai ei, en tiedä.
Ajoittain huono itsetuntokin vaivaa. Toisnaan se ei vaikuta, mutta ajoittain koen olevani aika surkea ihminen, menestymisessä, työelämässä yms.
Alkoholia en juo ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teksti vilisee kirjoitusvirheitä!
Sori!
mulla särki päätä joka päivä, kävin sen takia kuvauksissakin, mutta kodista se taisi johtua kun kotoamuuton jälkeen ei ole päätä särkenyt. Ja mustakin tuli hyvin läheisriippuvainen ja pelkään kaikkia ihmisiä (järjellä toki tiedän ettei kaikki mua oikeasti vihaa, joten käyttäydyn normaalisti), odotan koko ajan mikä katastrofi seuraavaksi tulee, koska lapsena olin koko ajan peloissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka ei ole meistä lapsista, saati lapsenlapsistaan piitannut. Olin vanhempieni erosta helpottunut. Pääsimme juopon ikeestä pois.
Olen ollut masentunut, ja tuntuu, etten kelpaa, ettei kukaan oikeasti välitä. Taistelen näiden tunteiden kanssa koko ajan, sillä tiedän, etteivät ne ole totta, vaikkei isäni välitä minusta, muut voivat välittää.
Läheisriippuvaiset haluavat kontrolloida kaikkea, koska ovat kasvaneet siihen että keneenkään ei voi luottaa ja tästä maailmasta selviää vain sillä että itse huolehtii kaikesta. Samoin sulkeutuneisuus, kun ei keneenkään voi luottaa niin ei uskalla paljastaa toisille itsestään mitään.
että mitkä luonteenpiirteet johtuvat isän alkoholismista ja mitkä olisi muutenkin mulla.
Mutta sitä on vaikea itse tietää.Olen aika sulkeutunut. silä lailla että en puhu omista asioista puoli tutuille. Siis esim. työkavereille harvoin puhun itsestäni mitään.
Olen aika huono sosiaalisissa tilanteissa. En voi sanoa, että olisin ujo, sillä asiani saan toimitettua ja vaikka hisiin jumittuessa juttelisin kyllä vieraille ihmisille niitä näitä, muttaesim. töissä toisella osastolla työskenteliville on vaikea keksiä puhuttavaa, kun eivät ole lähimpiä työkavereita.
Nämä olen ajatellut johtuvan lapsuudestani.
Olen myös aika kontrollin haluinen, haluan että kaikki "narut" ovat käsissäni. Tiedän mitä ja missä ja milloin kaikki tapahtuu. Johtuuko lapsuudestani vai ei, en tiedä.Ajoittain huono itsetuntokin vaivaa. Toisnaan se ei vaikuta, mutta ajoittain koen olevani aika surkea ihminen, menestymisessä, työelämässä yms.
Alkoholia en juo ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän alkoholismin mentyä pahaksi lihoin normaalipainoisesta iloisesta lapsesta ylipainoiseksi ja syrjäänvetäytyväksi. Vieläkin syön suruuni, jonka vuoksi taistelen ylipainon kanssa tänäkin päivänä.
Olen itsessäni huomannut tiettyjä piirteitä. Esim. kontrollin halu. Haluan olla perillä kaikesta mitä kotona tapahtuu. Toinen on se, etten tykkää mieheni juomisesta. Hän ei todellakaan ole mikään alkkis, mutta silti se on vähän vaikea asia minulle. Itse juon alkoholia myös silloin tällöin, joten näin päin se ei ole vaikuttanut.
Lohdullista ja surullista lukea teidän tarinoita, kun ovat niin tuttuja :/
Itse aloitin terapian ja nyt vihdoin vuosien vuosien jälkeen alan ymmärtää miksi olen joissain asioissa sellainen kuin olen. (isä alkoholisti)
olin arka, sulkeutunut, ujo. Söin. Lihoin, olen edelleen lihava ja koenkin, etten ole yhtään vanhempiani parempi mun riippuvuus vaan on ruoka, ku niilkläö se on viina :(.
Kävin varhaisaikuisuudessa 3 vuotta terapiassa itsemurhayrityksen jälkeen. Kävin siellä lapsuuden traumoja läpi.
En juo, eikä juo miehenikään.
Pelkään humalaisia. Ahdistun kaikesta alkoholiin liittyvästä. En halua kuulla ystävieni kapakkareissuista ym
Suhtaudun alkoholiin tosi tiukkapipoisesti.
eikä se siis tosiaan niin mene, että yhtäkkiä kolmekymppisenä päättää alkaa syyttää lapsuuttaan kaikesta, vaan en minä lapsena edes tajunnut, että ahdistuneisuuteni ja pelokkuuteni johtuu isän ryyppäämisestä, siis vaikka olinkin peloissani aina keskiviikosta sunnuntaihin, kun aloin odottaa viikonloppua. Jos elää 18 vuotta stressissä etenkin kotonaan niin kai se jo vaikuttaa fyysisestikin aivoihin ja muuhun.
Joka ei ole meistä lapsista, saati lapsenlapsistaan piitannut. Olin vanhempieni erosta helpottunut. Pääsimme juopon ikeestä pois.
Olen ollut masentunut, ja tuntuu, etten kelpaa, ettei kukaan oikeasti välitä. Taistelen näiden tunteiden kanssa koko ajan, sillä tiedän, etteivät ne ole totta, vaikkei isäni välitä minusta, muut voivat välittää.
tai välittää minusta, koska vanhempani välittivät/välittävät vain viinasta. Koen etten ole minkään arvoinen kun kerran omat vanhemmatkaan eivät minusta pitäneet huolta tai välittäneet.
olen omien lasteni suhteen erittäin huolehtiva ja olen koko ajan heidän kanssaan.
että millainen olisin ilman noita muistoja, mutta sen ainakin muistan, että kyllä sitä aikuiset aika ikäviksi muuttuivat kännissä. Ja se on melko pelottavaa välillä lasten näkökulmasta. Olen nähnyt kuinka serkkupojan kasvoita paistoi pelko läpi, kun hänen isänsä tuli erittäin humalaisena juttelemaan ja halailemaan häntä.
Mutta tarvittaisiin joku psykologi antamaan tarkempi kuvaus :)