Miten isäsi tai äitisi runsas alkoholin käyttö vaikutti sinuun?

Ulkoaohjautuminen: Ihminen sopeutuu johonkin itsensä ulkopuolella olevaan sen sijaan että hän ohjautuisi ajatuksissaan ja teoissaan sisältä käsin. Tällainen ihminen vaistoaa hyvin herkästi muiden tarpeet ja tunnetilat ja on tottunut lepyttelemään toisia ja tekemään kaikkensa että he tulisivat hyväntuulisiksi.

Kontrolli: Pakonomainen tarve kontrolloida omia tunteitaan, toisia ihmisiä ja elämää. Hankkii itselleen turvaa pyrkimällä hallitsemaan kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Pakko olla koko ajan varuillaan ja valppaana, ikään kuin maailma olisi luhistumaisillaan. Hänen on tiedettävä ja osattava kaikki.

Kyvyttömyys luottaa muihin, eristäytyminen. Joutuvat herkästi väärin kohdelluiksi koska kaipaavat läheisyyttä niin kovasti että yrittävät luottaa lähes kaikkiin, ja joutuvat kerta toisensa jälkeen pettymään.

Heikko minuuden kokemus: Ei tiedosta omia tunteita ja tarpeitaan. Kaikkein vaikein kysymys hänelle on: Mitä

sinä

haluat?

Joo, tunnistan nämä ja monta muuta itsessäni. Joskus olen hirvittävän vihainen siitä että toisella ihmisellä on ollut oikeus muokata minusta tällainen.

Tästä syystä oli harvoin kotona. Äiti selitti, että isä on töissä.

Minusta tuli alkkis. Join koko nuoruuden ajan.

Nyt ollut raitis kymmenisen vuotta.

Isäni oli (ja on vieläkin) alkoholisti.

vaan luonteeltano kontrollifriikki. Se saattaakin johtua isäni alkoholismista. Ja tuo läheisriippuvainen-juttukin on niin tuttua.

Pitääkin selvittää lisää...

Arka ja pelokas joka ei uskalla sanoa omia mielipiteitään tai oikeastaan edes olla mitään mieltä mistään. Alkoa meillä käytetään kohtuullisesti.

Elän tällä hetkellä onnettomassa suhteessa sillä miehenikin on alkoholisoitunut. Hoitaa kyllä työnsä, mutta joka viikko 3-4 krt vetää kännit. Olen tästä valtavan ahdistunut tällä hetkellä ja mietin ratkaisua. Olen vain niin heikko ja toivon koko ajan muutosta. Ehkä olen tyhmä kun uskonkin siihen. Lasten takia jatkan suhdetta ainakin vielä muutaman vuoden jotta ovat isompia. Mies hoitaa kuitenkin lapsensa hyvin kaikesta huolimatta. Hän on sellainen salaa lipittäjä ja pitää pullonsa piilossa.

Onko kenellekkään muulla samaa kohtaloa myös omassa liitossaan kuin lapsuudessa?

Muistan vaippa ikäisenä äidit mäiskimiset ja meidän laiminlyömiset, saatettiin koko päivä olla pinnasängyssä samoissa vaipoissa, isä lähti baariin.

Veljeäni hän kaltoinkohteli.



En pysty luottamaan miehiin millään tasolla, olen sulkeutunut ihminen, päällepäin sitä ei näy, mutta sisältä olen surullinen ja pelokas.

Mulla sekä äiti että isä olivat/ovat alkoholisteja. Samoin ne lukuisat isäpuolet, joita mulla ja sisaruksillani oli (osa isäpuolista on sisarusteni isiä). Lapsena olin arka, pelokas ja ujo, mutta yritin aina tsempata ja pitää kulisseja yllä. Muistan vieläkin, kun meidät otettiin huostaan ja sosiaalityöntekijät tulivat meitä hakemaan, ja minä kysyin toiselta heistä, että mitä MINÄ tein väärin että meidät viedään äidin luota pois. Minähän olin yrittänyt huolehtia pienemmistä sisaruksistani parhaani mukaan, laittanut ruuat, huolehtinut pyykinpesut, hampaidenharjaukset ja hiusten letitykset, komentanut kouluikäistä siskoani käyttäytymään koulussa kunnolla ja hoitanut vielä omankin koulunkäyntini siinä sivussa. Onneksi sosiaalityöntekijä tajusi silloin sanoa, että minä olin hoitanut hommani paremmin kuin olisi tarvinnutkaan, äiti se tässä oli asiat sotkenut.



Minä olen erittäin kontrollifriikki, ja pyrin aina ja kaikessa ennakoimaan kaiken mahdollisen. Tilanteet, joita en voi ennakoida, ahdistavat minua, enkä voi kuvitellakaan "virran mukana" menemistä. Tai voin kuvitella, mutta se ahdistaa suunnattomasti. Käytännössä tämä on johtanut siihen, etten esim. ole koskaan hankkinut hoitopaikkaa lapsilleni vain siksi, että viettäisin kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa. Molemmat lapset ovat olleet perhepäivähoidossa meidän työssäollessamme, mutteivät koskaan missään muualla hoidossa, yökylässä tai edes niin, että joku hoitaisi heitä kotona. Esikoisen, 6v, kavereita on meillä yökylässä, mutta esikoinen ei ole koskaan - kavereiden vanhemmat kun pyytävät meiltä, voisiko kaveri tulla yökylään silloin ja silloin, mutta kun mun pitäisi tehdä samoin, rupeankin miettimään, että entäs jos ei käykään ja mitäs sitten tehdään, ja jätän sitten koko homman väliin. Sama homma kaiken muunkin hoitokuvion kohdalla, koska mun pitäisi tehdä varasuunnitelma jokaisen mahdollisen tilanteen varalle, enkä jaksa pyörittää hoitokuviota, jossa on varsinaisen hoitajan lisäksi suurin piirtein sataviisikymmentä varahoitajaa (jos varsinainen hoitaja sairastuu tai estyy muuten, hälle varahoitaja, ja varahoitajan varahoitaja, jos varahoitaja sairastuu, ja varahoitajan varahoitajan varahoitaja, jos...). On helpompaa rakentaa hoitokuvio siten, että minä ja/tai mies hoidetaan. Kuopuksen syntyessä esikoinen oli hoidossa, koska hänelle löytyi hoitopaikka: perhepäivähoitaja, joka oli hoitanut häntä äitiyslomani alkuun asti, ilmoittautui itse hoitajaksi. Häneen oli helppo luottaa, koska esikoinen tykkäsi hänestä, hän oli tuttu hoitaja, ja tiedossa oli, että pph olisi joka tapauksessa töissä ajanjakson tammikuusta toukokuulle, eli vaikka kuopus olisikin syntynyt ennenaikaisena tai mennyt yli lasketun ajan, hoitaja olisi ollut. Lisäksi heillä oli oma suunnitelma sen varalta, että pph:n omat lapset sairastuvat (menivät mummolaan hoitoon, jottei äiti menetä työpäiviä), ja pph:n mies lupasi, että jos sattuisikin käymään niin, että pph sairastuu, mies hoitaa esikoisemme silloin. Koska tämä pph perheineen oli rakentanut mun puolestani tän varasuunnitelman varasuunnitelman varasuunnitelma -verkoston, mies pääsi mukaan kuopuksen synnytykseen. Nyt, kun odotamme kolmatta lasta, minä olen todennut meneväni yksin synnyttämään, koska se on helpointa. Laskettu aika sijoittuu sellaiseen ajankohtaan, että jos lapsi jostain syystä syntyy esim. 3 viikkoa etukäteen, kaikki mahdolliset hoitajavaihtoehdot lapsillemme ovat todennäköisesti jossain reissussa tms. Toisaalta jos lapsi syntyy juuri laskettuna aikana, tiedän, että ne samat ihmiset ovat juhlissa. Jos menee yliaikaiseksi tai lapsi syntyy jossain siinä välissä, kaikilla hoitajilla on omatkin elämänsä. Omat lapsensa hoidettavana (mitä jos sen, jonka piti hoitaa, lapset ovatkin sairaana, tai hoitaja itse on), omat kodit, huolet, murheet, sairaudet, työt tehtävänä (mahdollisia hoitajakandidaatteja kun ovat mm. yksityistä päiväkotia pyörittävä yrittäjäpariskunta, joka asuu kaukana, ja meillä ei ole autoa - eivät he pääse kesken työpäivän hakemaan lapsiamme hoitoon; kaksi kotiäitiä, joiden miehet tekevät reissutyötä - jos mies on reissussa ja vaimo on useamman lapsen kanssa kotona ilman autoa, hän ei pääse apuun; nivelreumaa sairastava, opettajana työskentelevä vanhempi nainen - jos nivelreuma ärtyy pahaksi juuri sinä aamuna, kun synnytys käynnistyy, hän ei pysty hoitamaan lapsiamme, koska ei pysty edes leipää voitelemaan, saati auttamaan nuorintamme esim. vaatteiden vaihdossa, ja toisaalta, jos hän on töissä, hän ei pääse töistä lähtemään kesken työpäivän). Lisäksi mä uskon vakaasti siihen, että jos asiat vain voivat mennä pieleen, ne menevät - itse asiassa olen sen pari kertaa, kun olen lastenhoitoapua pyytänyt (kun sekä mulla että miehellä oli samaan aikaan iltatöitä), saanut pelkkää eioota mm. näiltä edellä mainituilta ihmisiltä. Jos on mahdollista, että molempien kotiäitien miehet ovat samaan aikaan reissussa autoilla, opettajanaisen nivelreuma ärtyy pahaksi ja yrittäjäpariskunnalla on normaali työpäivä päiväkodissaan, synnytys käynnistyy juuri sinä päivänä, ja etenee sen verran nopealla tahdilla, että synnytän eteiseen, jos jään hoitoapua odottamaan. Enkä voi laskea sen varaan, että pystyn tukeutumaan näiden ihmisten apuun, ja sitten viidessä minuutissa vaihtamaan suunnitelmaa kun selviääkin, ettei kukaan ole tulossa. Helpointa on, että menen suosiolla yksin.



On muitakin "oireita", joita vanhempien alkoholismi jätti mulle. En voi sietää sotkuisuutta, siivoan jatkuvasti, enkä kestä huolimattomuutta/huolettomuutta. Minä olen se, jolla on töissä "kielipoliisin" virka, eli minä oikoluen kirjoitusvirheet pois jokaisesta tekstinpätkästä, joka menee mihinkään julkiseen levitykseen. En voi myöskään nukkua sängyssä, jossa on pussilakana ja tyynyliina(t), jotka eivät sovi toisiinsa (myös aluslakanan pitää sopia sarjaan), ja minua häiritsee suunnattomasti, jos ruokapöydässä on veitsi ja haarukka eri sarjoista.



En myöskään käytä alkoholia itse ollenkaan. Opiskellessani vielä käytin, joskus tosi reippaastikin, mutta kun aloin odottaa esikoistani, lopetin alkoholin käytön kokonaan. Eipä mulla toisaalta ole tilaisuuksiakaan sitä käyttää, koska kotona lasten nähden sitä ei käytetä, en minä, mies tai vieraat, ja jos olen pois kotoa, olen työmatkalla.

Juon itsekin alkoholia, mielestäni kohtuudella (yhteensä muutama annos viikossa, ei joka päivä eikä koskaan ns. kännejä). Mutta en voi sietää kännisiä ihmisiä, jotka toikkaroi tai lässyttää muille julkisilla paikoilla. En kerta kaikkiaan pysty suhtautumaan joviaalisti tai oikein edes neutraalisti spurguun, joka alkaa jankuttamana jotain bussipysäkillä tai ratikassa. Vituttaa semmoset. Antakaa mun olla rauhassa.